TVkaista tuo Ruotsin tv-kanavat heti saataville

Ruotsalaisen televisiokanavan TV4:n tunnus.
Kuva: Pekka Pääkkö / Lehtikuva
11.11.2008 15:52 Suomalainen TVKaista tuo Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n kanavat ja TV4:n suomalaisten ulottuville paikasta riippumatta, kertoo TVKaistan toimitusjohtaja Fredrik Husberg.
TVKaista Sverige -palvelun kautta tulevat näkyviin SVT:n tarjonnasta SVT1, SVT2, Barnkanalen ja Kunskapskanalen. Mainosrahopitteinen TV4 on myös mukana. Husbergin mukaan hinnoittelu on vastaava kuin kotimaisessa TVkaistassa
– Hintoihin sisältyvät myös TVkaistan tilittämät Kopiosto-korvaukset, Husberg sanoo.
TVkaistan kautta voi tallentaa televisio-ohjelmat kahdeksi viikoksi käyttäjän omaan käyttöön. Husbergin mukaan suomalaiset ovat katselleet TVKaistaa yli 30 valtiosta eri puolilta maailmaa.
Husberg esitteli tiistaina myös palvelun uutta kehitysversiota TVkaista Betaa, joka tulee käyttäjien ulottuville tässä kuussa.
Husbergin mukaan TVkaistan käyttäjät pääsevät kehitysversion kautta tutustumaan kehitettäviin uusiin ominaisuuksiin ja antamaan yhtiön tuotekehitystiimille suoraa palautetta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:21 Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 09:02 Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen
- 07:00 Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi
- 01:28 Google taklaa mahdottomia ongelmia
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Järjestelmävika sotki DNA:n lukuja
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 4.2. Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 4.2. Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi 07:00
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa 07:00
- Seuraava Test Drive on Ferrareita pullollaan 16:35
- Facebook tekee graffitimaalarista multimiljonäärin 15:00
- Lehden Facebook-ennustus meni täysin pieleen 13:58
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Gates hylkäisi salasanat
07.02.2007 Microsoftin Bill Gates pitää perinteisiä salasanoja riittämättöminä. Tulevaisuuden tunnistautuminen on hänen mukaansa älykorttien ja varmenteiden varassa.
Kolme vuotta sitten
Krakkeroitu liikennetaulu varoitti briteistä Teksasissa
07.02.2009 Krakkerit muuttivat elektronisen liikennetaulun tekstin Teksasissa varoittamaan brittien invaasiosta.
Taloussanomat
- Anteeksi, unohdin kaiken – pätkiikö sinullakin töissä? 06:01
- Suomen kauppataseessa ennätysvaje – "Kuin öljykriisissä" 09:15
- Kriisi iski autonvuokraajiin – ikärajojakin laskettu 06:08
- Sanoman liikevoitto kasvoi selvästi - ylitti ennusteet 09:20
- Neuvottelut jatkuvat Kreikassa – yleislakko säästöjä vastaan 08:21
- Yle: Nokia irtisanoo ja rekrytoi yhtä aikaa 08:45
- UBS:n loppuvuoden tulos romahti 09:01
- HS: Liki 70 kuskia saa lähteä Helsingin bussiyhtiöstä 07:25
- Haaviston kannattajat asuvat kalleimmin 15:37
- Kreikka leikkaa 15 000 julkisen alan työpaikkaa 20:30
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (3)
"Rakas lapsi. Nyt on vaan niin, että rahanahne teostosetä on syönyt sen sinun pipin ja annikan. Sen jälkeen se setä hyppäsi täplähevosen "#¤seeseen ja katåsi"
Hyvä TVKaista!