Teosto esittää taas hyvitysmaksua kännyköille

Musiikkipuhelimille esitetään samaa hyvitysmaksua kuin mp3-soittimille.
14.11.2008 11:34 Jos laitteelle voi tallentaa musiikkia, pitää siitä maksaa tekijänoikeuden hyvitysmaksua, sanoo Teosto esittäessään taas hyvitysmaksun laajentamista.
Tekijänoikeusjärjestöt vaativat tällä viikolla hyvitysmaksun laajentamista mp3-matkapuhelimiin, ulkoisiin kovalevyihin ja usb-muisteihin.
Maksuista päättää opetusministeriö vuoden vaihteen tienoilla ja uudet maksut tulevat voimaan maaliskuussa.
Tekijänoikeusjärjestöt, joiden puolesta Teosto kerää hyvitysmaksut, esittävät lisäksi kahta uutta maksukategoriaa digitaalisille tallennuslaitteille. Ne kattaisivat laitteet, joiden kapasiteetti on 480–700 gigatavua ja yli 700 gigatavua.
Viisi selvitystä
todistaa tallennuksesta
Esityksessä halutaan myös tehdä viiden prosentin indeksikorotus kaikkiin hyvitysmaksuihin.
Tekijänoikeusjärjestöt perustelevat esitystään tutkimustuloksilla.
Viime vuonna perusteluissa käytetyistä tutkimuksista tuli lunta tupaan, ne kun kohdistuivat muun muassa musiikin suurkäyttäjiin. Tänä vuonna tutkimusten pätevyys on vahvistettu käyttämällä apuna Tilastokeskuksen osaamista.
Peräti viiden eri tutkimuksen voimin todistetaan, että ihmiset kopioivat tekijänoikeudella suojattua aineistoa mp3-soittimella varustettuihin matkapuhelimiin, usb-tikuille ja ulkoisiin massamuisteihin.
Tekijänoikeusjärjestöt esittivät Elektroniikan Tukkukauppiaat ry:lle mahdollisuutta yhteisen esityksen laatimiseksi. Matkapuhelinten ja kodin elektroniikan toimittajia edustava järjestö ei lähtenyt laajennus- ja korotusesityksen taakse.
Matkapuhelinten tuomisesta hyvitysmaksujen piiriin on väännetty kättä jo monta vuotta. Nokian johdolla kännykkävalmistajat ovat onnistuneet torppaamaan maksun.
Tekijänoikeusjärjestöjen esityksessä on pieni laskelma siitä, paljonko mp3-puhelimien hyvitysmaksu tuottaisi.
Laskelmassa oletetaan, että mp3-soitinominaisuudella varustettuja puhelimia myydään vuonna 2009 puolitoista miljoonaa kappaletta (75 prosenttia matkapuhelimien kokonaismyynnistä).
Näistä kuusi prosenttia olisi niin sanottuja musiikkipuhelimia ja 10 prosenttia olisi yli gigatavun mutta alle 20 gigatavun kiinteällä muistilla varustettuja puhelimia.
Näin arvioituna hyvitysmaksukertymä mp3-soitinominaisuudella varustetuista matkapuhelimista vuodelle 2009 olisi 2,6 miljoonaa euroa.
Tekijänoikeusjärjestöjen esitys ensi vuoden hyvitysmaksuiksi kännyköille ja usb-muisteille.
Matkapuhelimet, joissa on mp3-soitinominaisuus
Hyvitysmaksu:
1,40 euroa, jos muistia on 1–512 megatavua
2,45 euroa, jos muistia on 512–1 gigatavu
3,45 euroa, jos muistia on 1–20 gigatavua
4,15 euroa, jos muistia on yli 20 gigatavua
Musiikkipuhelimet
Tekijänoikeusjärjestöt esittävät, että sellaisissa matkapuhelimissa, joita erityisesti markkinoidaan ja mainostetaan suojattujen teosten kopiointiominaisuuksilla, tulee olla samansuuruinen hyvitysmaksu kuin vastaavalla kiinteällä muistilla varustetulla mp3-soittimella. Mp3-soittimien maksuluokkaan kuuluvien matkapuhelinmallien listan vahvistaa opetusministeriö.
Hyvitysmaksu:
4,20 euroa, jos muistia on 1–512 megatavua
7,35 euroa, jos muistia on 512 -1 gigatavu
10,50 euroa, jos muistia on 1–20 gigatavua
12,60 euroa, jos muistia on yli 20 gigatavua
USB-muistit
Hyvitysmaksu:
0,65 euroa, jos muistia on enintään 1 gigatavu
1,30 euroa, jos muistia on 1–5 gigatavua
2,60 euroa, jos muistia on 5–20 gigatavua
3,30 euroa, jos muistia on 20–50 gigatavua
4,10 euroa, jos muistia on 50–150 gigatavua
4,90 euroa, jos muistia on yli 150 gigatavua
Teoston, Kopioston, Gramexin, Kuvaston, Tuotoksen ja Sanaston yhteinen hyvitysmaksuesitys (pdf) perusteluineen löytyy Teoston sivuilta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Antiguan saaresta voi tulla piraattien paratiisi
28.05.2007 Karibianmerellä sijaitsevasta Antiguan saaresta voi muodostua laittomien verkkolataamisten keskus, mikäli Yhdysvallat ei suostu antamaan periksi verkkopelikiistassa.
Kolme vuotta sitten
Enisa haluaa kestävämmän internetin
28.05.2009 Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto Enisa toivoo tietoverkoista nykyistä sietokykyisempiä esimerkiksi hyökkäyksiä vastaan ja arvioi kolmea uutta teknologiaa tilanteen parantamiseksi.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (114)
Siinäpähän sahaavat niin omaa, kuin suomalaisen it- ja matkapuhelinkauppojen oksaa.
En ole tosiaankaan ostanut suomesta enää vuosiin cd/dvd levyä tai muutakaan kovalevyllistä tallenninta. Teosto tekee todellakin hallaa suomalaiselle kaupalle nostamalla tuotteiden hintoja. Paljon halvemmaksi tulee tilata saksasta. Päättäjät tosin eivät asiaa ymmärrä ja ovat teoston talutusnuorassa.
Tallennusmediat olen jo vuosikausia ostanut ulkomailta välttääkseni nämä kirotut ryöstöt. Vertailun vuoksi esim. 50 kappaleen dvd-r-spindle Viron puolelta verkkokaupasta tilattuna maksoi postikuluineen vähemmän kuin 25 kappaleen loota oman kaupungin Prismasta ostettuna. Arvatkaa ketä tai mitä on syyttäminen? Ja noille dvd-levyille ei ole musiikkia tallennettu tavun tavua, mutta silti pitäisi hyvitystä maksaa jos Suomesta niitä haluaisi. Meneepä nekin rahat Suomen taloudesta ulos.
Sitä mukaa kun noita ryöstömaksuja tulee uusien laitteiden hintoihin, minä siirrän ostokseni ulkomaille. Nuo ryövärit eivät tule saamaan rahoistani enää senttiäkään, maksan vaikka ulkomailta tulevasta enemmän hintaa siitä ilosta että Teosto ei niitä rahoja saa. Tässä ei ole kysymys yksittäisistä summista vaan periaatteesta.