Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Monikanavainen One-Hour Words

Lingsoftin minisanastoille palkinto

Kuva: Tor Wennström / Lehtikuva

20.11.2008 14:38 Suomalaisen Lingsoftin kehittämä "One-Hour Words" on voittanut Uuden Teknologian Säätiön järjestämän Edelcrantz Challenge -innovaatiokilpailun.

Palkintosumma on 10 000 euroa, ja valinnan teki viime kädessä Turun kauppakorkeakoulun rehtori Tapio Reponen. Innovaatiokilpailun tämänvuotinen teema oli Kulttuuripalveluiden saatavuutta edistävät innovaatiot.

One-Hour Words -konseptissa sama sisältö voidaan julkaista kevyenä painettuna sanastona, internetistä ladattavana e-kirjana ja matkapuhelimeen ladattavana mobiilikirjana. Lisäksi Lingsoft voi tuottaa samasta aineistosta nopeasti äänikirjan synteettisenä tekopuheena.

Tunnin edestä luettavaa

Palvelun nimi juontuu lupauksesta, jonka mukaan jokainen One-Hour Words -sanasto on luettavissa tunnissa. Lingsoftin mukaan kyseessä on edullinen tapa tiedottaa ja markkinoida, mistä esimerkkinä mainitaan nyt syksyllä julkaistu "Turku tunnissa - opas turkulaisuuteen".

Mainosten julkaiseminen sähköisissä julkaisuissa googlemaisesti asiayhteydessään sekä toisaalta painetun version jakelumahdollisuudet ja säilytettävyys muodostavat mainostajille arviolta kiinnostavan yhdistelmän.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Uusi Suomi herää henkiin internetissä

28.05.2007 Uusi Suomi tekee paluun verkkolehtenä vielä tämän vuoden puolella, kertoo Uuden Suomen tavaramerkin ostanut Niklas Herlin.


Kolme vuotta sitten

Jippiin ex-johdolle tulossa linnareissu

28.05.2009 Helsingin hovioikeus tuomitsi tänään pörssiyhtiö Jippiin entisen toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

.