Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
EMI edelleen ainoa iso

Metelin mp3-kauppa aukesi

Kuva: Matias Mäki

3.12.2008 15:19 Meteli.netin pelkästään mp3-kappaleita myyvä Downloads-kauppa avasi ovensa yli kahden miljoonan kappaleen ja 200 000 levyn valikoimalla.

Isoista levy-yhtiöistä mukana on tässä vaiheessa vasta EMI, vaikka Metelin toimitusjohtaja Patrik Lindberg toivoikin jonkun toisen levyjätin ennättävän avaukseen.

Palveluun kuuluvat myös Playground Music, Edel, The Orchard, IODA, Bonnier Amigo sekä useimmat pienet suomalaiset levy-yhtiöt. Kappaleet myydään 320 kilobitin laatuisina, ja yksittäiset kappaleet maksavat 1,29 euroa.

Kappaleiden käyttöä ei ole teknisesti rajoitettu. Mp3-biisien käyttöä rajoittaa kuitenkin luonnollisesti lainsäädäntö, joka sallii muutaman kopion omaan käyttöön, muttei jakelua esimerkiksi ystäville.

Internet-selaimiksi käyvät Internet Explorer ja Firefox. Palvelu ei vaadi toisto-ohjelman asentamista.

- Uusien laillisten latauskauppojen avaus Suomeen on erittäin tervetullut asia. Meteli.netillä on laaja käyttäjäkunta, ja latauskauppa sopii erittäin hyvin täydentämään Meteli.netin muita palveluita, kommentoi EMI Finlandin digitaalisesta musiikista vastaava Jari Petäjäniemi tiedotteessa.

Myös kopiosuojattua musiikkia yritetään Suomessa pönkittää uusilla hankkeilla, mistä esimerkkinä toimii DNA:n Musalaajakaista-liittymä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (9)

Huono 0
Kovastihan tuo on kallista hinnalla 1,29 EUR kappale mutta kaikki mikä on poispäin DRM:stä on oikea suunta!
Sanokaa vaikka kommunistiksi
Eikös melkein kaikessa suomalaisessa on hehkutuskelpoisen kotimaisuuden rinnalla toinen huomattavin ominaisuus juuri se törkeä ylihintaisuus?
digiyesteday
Huono 0
Mp3-biisien käyttöä rajoittaa kuitenkin luonnollisesti lainsäädäntö, joka sallii muutaman kopion omaan käyttöön, muttei jakelua esimerkiksi ystäville.

Onko asia tosiaan näin? Itse olen ollut uskossa, että perheenjäsenille ja ystäville on laillista kopioida kunhan ei riko mitään "teknisesti vahvoja" suojauksia.

Nämä kappaleet ovat tietääkseni vesileimattuja, joten sikäli kavereille kopioimista kannattaisi joka tapauksessa harkita. Jos nimittäin kaveri vuotaa biisit p2p-verkkoihin, voi olla, että joutuu itse vastuuseen. Todennäköisyys on toki melko pieni.
Joker_
Huono 0
Ennen oli siinä luulossa että suurista levy-yhtiöistä kaikki eivät suostu mp3 levitykseen mutta nyt tiedän että kyse on vain pääomasta mitä jälleenmyyjä haluaa sijoitaa.Toisen nettikaupan kohdalla kerrottiin että 100 000€ niin on neljä suurinta levy-yhtiötä mukana.
Jyyrä
Huono 1
Kovastihan tuo on kallista hinnalla 1,29 EUR kappale mutta kaikki mikä on poispäin DRM:stä on oikea suunta!

Kallista? En ole samaa mieltä. Tuohon hintaan lähes kenellä tahansa on kyllä varaa ostaa musiikkia. Ehkä on vain niin, että meiltä musiikin kuuntelijoilta on mennyt suhteellisuudentaju? Maksamme ilomielin aivan mielipuolisia summia merkkivaatteista tai vaikka trendikkäästä maitokahvista, mutta oletamme biisien ja albumien olevan ilmaisia? Olenko ainoa, jonka mielestä tässä on jotain aika hassua?

Mitä se kertoo musiikin arvostuksestamme? Vai onko niin, ettemme tosiaan arvosta musiikkia ja sen tekijöitä? Tämä ei ole moralisointia, vaan aitoa ihmetystä siitä, onko vaivaiset 1.29 euroa jostain mistä riittää iloa ja nautintoa vuosiksi, kohtuutonta? Etenkin, jos artistit vielä saisivat reilumman osan tuosta rahasta.

Mutta siitä olen enemmän kuin samaa mieltä, että DRM-vapaa musiikki on tulevaisuus. Sen pitää olla tulevaisuus. DNA:n konsepti on Metelin kaupan täydellinen vastakohta ja painajainen. Kontrollihelvetti, jossa sinulla ei ole mitään oikeuksia, mutta kaikki maksuvelvollisuudet. Barrikadeille sellaista vastaan ja onnea Metelille heidän missiossaan musiikin puolesta! :)
Terrence
Huono 2
Kovastihan tuo on kallista hinnalla 1,29 EUR kappale mutta kaikki mikä on poispäin DRM:stä on oikea suunta!

Kiitos palautteesta! Hieman ihmetyttää että ihmiset täällä kiinnittävät huomiota yksittäisten kappaleiden hintaan, kun oikeastaan rajoitusvapaa formaatti MP3 ja hakutoiminnot ovat kauppamme ykköspointit. Tämän lisäksi kauppamme ei vaadi ohjelmiston asentamista, se toimii yleisimmillä selaimilla ja näin myös käyttöjärjestelmillä.

Kappalehinnasta sen verran että kuitenkin käyttäjä pystyy myös ostamaan albumeja, jossa hinta vaihtelee 7,99 ja 15,49 euron välillä riippuen siitä että onko kyse tavallisesta albumista tai tupla-albumista. Ei tarvitse etsiä kauan niin vastaan tulee levyjä jossa kappaleen hinta osana kokonaisuutta putoaa alle euron ja jopa 50 senttiin.

Lohdutusta ahdinkoon löytyy onneksi myös nurkan takaa. Tarkoituksenamme ei ole myydä yksittäisiä kappaleita yhteen hintaan (1,29), vaan tulemme viikonlopun aikana ajaa järjestelmään hinnoittelumallin joka perustuu levy-yhtiöiden sisäänostohintoihin. Tämä tarkoittaa että hintahaarukka on 0,89-1,49 euroa ja yksittäistapauksissa myös tämän ala- että yläpuolella. Käynnistämiskiireiden vuoksi emme ole valitettavasti ehtineet hoitaa tätä vielä.

Tervetuloa tutustumaan uuteen MP3-kauppaan!
Patrik Lindberg / Meteli.net
Huono 0
Itse suosin mielummin emusicin alle 20€:n kuukausimaksulla toimivaa palvelua.

On merkillistä että emusicilla on varaa myydä DRM-vapaata musiikkia alle puolet halvemmalla kuin muut.

Osasyynä tähän tietysti lienee se, että palvelu ei tarjoile "isojen" levy-yhtiöiden materiaalia. Näiden sonyjen, emien yms. hinnoista kun valtaosa menee osakkeenomistajien taskuihin.
erkki
Huono 0
Kappalehinnasta sen verran että kuitenkin käyttäjä pystyy myös ostamaan albumeja, jossa hinta vaihtelee 7,99 ja 15,49 euron välillä riippuen siitä että onko kyse tavallisesta albumista tai tupla-albumista. Ei tarvitse etsiä kauan niin vastaan tulee levyjä jossa kappaleen hinta osana kokonaisuutta putoaa alle euron ja jopa 50 senttiin.

Hienoa, nyt aletaan pääsemään hintatasoon, jolla alkaa olla jotain merkitystä piratismille. Mielestäni kipuraja on siinä 10 euron nurkilla.
Hinta ja DRM-vapaus ratkaisee
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen

10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.


Kolme vuotta sitten

Yhdellä tunnuksella pohjoismaisiin korkeakouluihin

10.02.2009 Suomalaisten korkeakoulujen käyttäjätunnuksilla pääsee jatkossa käyttämään myös ulkomaisia palveluja. CSC luonnehtii hanketta ainutlaatuiseksi maailmassa.

.