Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tilanne vaihtuu viikoittain

Metelin musakauppaan maanitellaan levyjättejä

Toistaiseksi sopimus on vain EMIn kanssa.
Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

4.12.2008 10:30 Metelin Downloads-musiikkikauppa aukesi eilen vetonaulanaan levyjätti EMI. Kolmen muun saaminen ei ole todellakaan yksinkertaista, ja tilanne neuvotteluissa elää viikoittain.

Mp3-kappaleita myyvä Meteli.netin Downloads-kauppa aloitti EMIn ja usean pienemmän levy-yhtiön voimin. Mutta Universal Music, Sony BMG ja Warner Music puuttuvat ainakin toistaiseksi.

Metelin toimitusjohtaja on toiveikas, että yksi näistä saataisiin mukaan tammikuussa.

- Olemme hyvin pitkällä kaksissa keskusteluissa. Realistinen arvio [uuden levyjätin saamiseksi palveluun] on vuodenvaihteessa tammikuussa. Kaikki ovat hyvin kiinnostuneita lähtemään mukaan, Patrik Lindberg sanoo.

Mutta tilanne elää viikoittain: yhdellä viikolla joku levy-yhtiöistä saattaa olla hyvin myönteisin mielin, kunnes seuraavalla viikolla ollaankin sitten lyömässä pöytään erilaisia ehtoja.

Myös Metelin alustantarjoaja 24/7 Entertainment on mukana taivuttelemassa erästäkin levy-yhtiötä wma:sta mp3:een.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (2)

Huono 0
EMI onkin ollut isojen yhtiöiden edelläkävijä näissä asioissa. Jätti ensimmäisenä myös DRM:n pois CD-levyistä.
Muut laahaa
Huono 0
Nythän siellä on mukana myös Sony ja tällä viikolla myös Universal.
ei DRM:lle
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera iski ennätystuloksen

11.02.2009 Pohjoismainen teleoperaattori TeliaSonera purjehti talouskriisistä huolimatta myötätuulessa loppuvuonna. Liikevaihto kasvoi ja tuloskin parani selvästi edellisvuoden vastaavasta ajasta.

.