YouTubekin rajoittaa videoiden näkyvyyttä
5.12.2008 15:49 YouTube on lätkäissyt maarajoituksia useille videoilleen. Esimerkiksi monet viralliset musiikkivideot eivät Suomessa näy.
Moni suomalainen surffaaja on joutunut pettymään yrittäessään katsella vaikkapa tv-ohjelmia verkon virallisissa palveluissa kuten Hulu.comissa. Kovin usein ruudulla vain pahoitellaan, ettei katselu onnistu Yhdysvaltain ulkopuolella.
Nyt myös YouTube ilmoittaa vaikkapa Eminemin videoista, etteivät ne ole saatavilla Suomessa. Tällainen nettivideoiden näkymättömyys johtuu tekijänoikeuksista, huomauttaa Electronic Frontier Finlandin varapuheenjohtaja Ville Oksanen Ylelle:
– Kyse on siitä, että musiikkien oikeudet ovat jakaantuneet useille eri levy-yhtiöille eli tyypillisesti Euroopassa ja Yhdysvalloissa eri yhtiö vastaa musiikkivideoiden ja musiikin oikeuksista. Jompikumpi levy-yhtiö on antanut YouTubelle oikeuden näyttää videota ja sitten toinen taas ei.
Maakohtaiset rajoitukset ovat yleistyneet YouTubessa syksyn aikana.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 19.3. Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 18.3. Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- 17.3. Suomalainen Supermatrix innostaa Inteliä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 17.3. Windows Phone luopuu leikepöydästä
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 17.3. Seuraavan Internet Explorerin prototyyppi kokeiltavissa
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- 17.3. Suomalainen Supermatrix innostaa Inteliä
- 18.3. Markkinavalvoja viittasi kintaalla Jungnerin laskelmille
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui 15:14
- Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta 15:03
- Venäläinen rickroll leviää maailmalla 12:38
- Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia 09:23
- Amiraali Kirk kokoaa tekijöitä scifi-hankkeisiin 12:12
- Spotifyn startti kompuroi Yhdysvalloissa 10:39
- Jaana Pelkonen juontaa peligaalaa 09:35
- Microsoft tarjosi maistiaisia mobiili-Windowsista 14:40
- Lisää
-
63 e
HP Z600 (2 x Xeon E5530, 6 Gt, 500 Gt, Win Vista Business ja WinXP), keskusyksikkö
-
45 e
Fujitsu Esprimo P2550 (Pentium Dual Core E5400, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
28 e
ASUS EeeBox PC B202 (Atom N270, 1 Gt, 160 Gt, WinXP), keskusyksikkö
-
26 e
Apple iMac (Intel Core i5 2,66 GHz, 4 Gt, 1 Tt, 27", OS-X), pöytäkone
-
21 e
Acer Aspire M3800 (Pentium Dual Core E5400, 4 Gt, 1 Tt, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö










Kommentit (16)
eiköhän se ole vain youtube joka on kasvanut "aikuiseksi".. "vapaa lapsuus" on vielä onneksi osassa internetiä valloillaan
Missä TO siinä ongelma.