Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Myytävää riittää vielä pitkälle ensi vuoteen

Polaroid-filmin valmistus päättyy vuoden lopussa

Rosa Meriläinen (vihr) käyttämässä Polaroid-kameraa vuonna 2005.
Kuva: Timo Jaakonaho/Lehtikuva

9.12.2008 07:00 Polaroid-pikakameroiden kuusikymmenvuotinen taival päättyy vuoden lopussa, kun filmien valmistus loppuu.

Polaroid-filmin valmistus päättyy joulukuun lopussa. Filmiä riittänee kuitenkin myyntiin Yhdysvalloissa vielä pitkälle ensi vuoden puolelle.

Polaroidilla on kuitenkin vielä pieni, mutta vankka kannattajakunta. Filmin hinnat ovat nousseet jo huutokaupassa. Amazon.comissa pyydettiin 4 kertaa kymmenen kuvan paketista 64 dollaria, lähes 1,60 dollaria kuvalta, CNN kertoo.

Vastaavasti SavePolaroid.com -yhteisö on kerännyt noin neljä tuhatta jäsentä, joista lähes kuusisataa on kirjoittanut kommenttinsa siitä, miksi valmistusta ei pitäisi lopettaa.

 Polaroid toi pikakameransa markkinoille vuonna 1948. Kilpailija Kodak vetäytyi markkinoilta oikeustaistelun jälkeen vuonna 1986. Polaroid yritti digikameramarkkinoille vuonna 1996, muttei saavuttanut menestystä ja joutui vararikkoon vuonna 2001.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (2)

Huono 0
jo oli aikakin.
digi-kamera
Huono 0
Polaroid-kamerointi on ihan oma taiteenlajinsa tätä nykyä. Kannatan kyllä sen säilyttämistä, en lopettamista.
kuma
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Antiguan saaresta voi tulla piraattien paratiisi

28.05.2007 Karibianmerellä sijaitsevasta Antiguan saaresta voi muodostua laittomien verkkolataamisten keskus, mikäli Yhdysvallat ei suostu antamaan periksi verkkopelikiistassa.


Kolme vuotta sitten

Ensimmäiset supernopeat USB 3.0 -ohjaimet julkaistiin

28.05.2009 NEC:in uusi USB 3.0 -ohjainpiiri siirtää tietoa kymmenen kertaa nopeammin kuin USB 2.0.

.