Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lapsille sopimatonta sisältöä iltapäivällä

Big Brother rikkoi televisiolakia

Big Brother -kilpailija Minna tuuletti ohjelman aloituslähetyksessä Big Brother -talolla Espoossa 26. elokuuta.
Kuva: Lehtikuva

16.12.2008 10:48 Subtv on rikkonut Big Brother Game -ohjelmallaan televisio- ja radiolakia, tiedottaa Viestintävirasto. Ohjelmassa syyskuussa näytetty kuvamateriaali ei ollut soveliasta alkuiltaan.

Subtv lähetti lakia rikkoneen ohjelman 4. syyskuuta klo 14.30–15.30. Tuohon kellonaikaan ei televisio- ja radiotoimintalain mukaan arkisin saa näyttää alle 11-vuotiaille haitallisia ohjelmia. Pornografisia ohjelmia ei saa lähettää ennen puoltayötä.

Viestintävirasto antoi Subtv Oy:lle huomautuksen mainitun lainkohdan rikkomisesta. Yhtiö on myöntänyt toimintansa olleen lain vastaista. Viestintävirasto kehottaa Subtv Oy:tä huolehtimaan jatkossa siitä, ettei lapsille sopimatonta materiaalia esitetä ennen laissa määriteltyjä kellonaikoja.

Viestintäministeri Suvi Lindén on tyytyväinen siihen, että Viestintävirasto on puuttunut selvästi lainvastaiseen sisältöön.

– Yhtiöiden on tunnettava vastuunsa ja toivon, että tämä ratkaisu herättää yhtiöiden itsekritiikin, Lindén toteaa.

– Olen saanut nimenomaan Big Brother -ohjelmasta runsaasti kansalaispalautetta, ja pidän erittäin tärkeänä sitä, että sopimattomiin sisältöihin puututaan.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (25)

Huono 0
Miksi ei heti anneta sakkoja? Ilmainen mainos ohjelmalle tämä uutinen?
-
Miksi ei heti anneta sakkoja? Ilmainen mainos ohjelmalle tämä uutinen?

Tää on ehdottomasti näiden BB-uutisen mainosmaisinta kärkeä.
Hyvin sä vedät
Big Brother rikkoi televisiolakia

Rikkoja taisi kuitenkin olla Subtv Oy?
Polakka
voi hyvänen aika mihin tämä maailma oikein menee jos telkassakin näytetään tissit! ei vaan ennen.
paappa
voi hyvänen aika mihin tämä maailma oikein menee jos telkassakin näytetään tissit! ei vaan ennen.

Ko, ohjelma on puhdasta jätettä ja sellaisenaan tarpeetonta tv:ssä.
Mutta tässä nyt oli kyse siitä, että pienet lapset katselevat samaan aikaan sinun kanssasi niitä tissejä sekä myös siellä alempana puuhastelua. Pienten lasten vanhempana olen iloinnut aikuisviihteen (bb:ssä kyse ei kyllä ole aikuis- eikä viihteestä) siirtymisestä myöhäisempään ajankohtaan. Ja huom. varsinaisesta aikuisviihteessä en näe mitään pahaa.
aikuinen
Huono 1
"Vannon, kautta kiven ja kannon..."
Soosoo
Pistäisitte lapsenne aikasemmin nukkumaan. Tai sitten vain kiellätte katsomasta. On kumma jos ette pysty saamaan ipanaanne olemaan jotain tv-ohjelmaa seuraamatta. Minulle kun pienen sanottiin, että tämä on aikuisten ohjelma, niin pysyin huoneessani ja jos tulin sieltä pois niin kävelin kädet silmien edessä. Kaikki ihan vapaaehtoisesti, koska luotin vanhempiini.

Ja jos lapsenne on vähänkään vanhempi, niin älkää olko naiiveja. Televisio on ehkä viimeinen paikka, josta he näkevät aikuisviihdettä. Kaikki on jo nähty ja kaikista on jo puhuttu koulussa.

Muutenkin BB:n pehmo-pehmo-porno on ehkä ihan hyvä tapa totutella aikuisten ihmisten maailmaan ja seksiin, muun seksivalistuksen ohessa. Paljon parempi nin, kuin avata netti ja löytää brasiliaista pierupornoa ja ties mitä muuta. Siinä jos missä lapsi järkyttyy. BB kuitenkin kaikkine vaikeuksineen ja ihmissuhdeongelmineen kuvaa paljon paremmin oikeata elämää, kuin ylinäytelty porno.
ässä
...sen lisäksi että ko. ohjelman ns. sisältö on laittoman huonoa.
Juunas
Mutta tässä nyt oli kyse siitä, että pienet lapset katselevat samaan aikaan sinun kanssasi niitä tissejä sekä myös siellä alempana puuhastelua.

Tietääkseni olen nähnyt ne samat jaksot joista tässä on kohistu ja 'aikuisviihdettä' niistä sai lähinnä vain aikuisen mielikuvituksella. Pikkulapsi tuskin edes ymmärtää mitä niissä kohutuissa kohtauksissa tapahtui.
pistäisivät vain pornoa bb tilalle ja kaikki olisivat tyytyväisiä, paitsi kukkahattutädit...
...
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Antiguan saaresta voi tulla piraattien paratiisi

28.05.2007 Karibianmerellä sijaitsevasta Antiguan saaresta voi muodostua laittomien verkkolataamisten keskus, mikäli Yhdysvallat ei suostu antamaan periksi verkkopelikiistassa.


Kolme vuotta sitten

Ensimmäiset supernopeat USB 3.0 -ohjaimet julkaistiin

28.05.2009 NEC:in uusi USB 3.0 -ohjainpiiri siirtää tietoa kymmenen kertaa nopeammin kuin USB 2.0.

.