Bushin kengänväistelyvideo kerää yleisöä ennätystahtiin

Irakilainen toimittaja heitti kenkänsä kohti Yhdysvaltojen presidentti George W. Bushia tiedotustilaisuudessa Bagdadissa sunnuntaina.
16.12.2008 13:44 Videopätkät Yhdysvaltojen presidentti Bushin kengänväistelystä keräsi vuorokaudessa yli viisi miljoonaa katsojaa. Videopätkää on kopioitu sadoille sivustoille.
Yhdysvaltojen väistyvän presidentin George W. Bushin kengänväistelystä kuvattu uutispätkä nousi verkossa nopeasti katsotuimmaksi videoksi.
Nettivideoiden katselua tilastoivan Visible Measures -yhtiön mukaan maanantaiaamuna, vajaa vuorokausi videon ilmestymisestä verkkoon, se oli levinnyt jo 450 paikkaan. Videota oli katsottu 3,2 miljoonaa kertaa, ja siitä oli kirjoitettu noin 35 000 kommenttia.
Iltapäivällä videon kopioita oli katsottu jo 5,5 miljoonaa kertaa 650 eri sivustolla. Videot olivat keränneet yli 48 000 kommenttia.
Visible Measuresin blogin mukaan edellinen lähes yhtä suosittu video oli Yhdysvaltojen tulevan presidentin Barack Obaman voitonpuhe vaalien jälkeen. Vuorokauden aikana sitä katsottiin alle viisi miljoonaa kertaa noin 200 sivustolla.
YouTubessa "Bush shoe"-haulla tulee noin 8500 osumaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Logica toimittaa Capricoden etähallintaa
10.02.2009 Suomalainen ohjelmistoyritys Capricode on tehnyt sopimuksen kansainvälisen tietotekniikkajätin Logican kanssa. Logica ryhtyy tuottamaan mobiililaitteiden keskitettyä hallintapalveluaan Capricoden SyncShield-etähallintateknologialla.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (9)
Johtuupi kokemuksesta...
Bush ei ole muuta,kuin pelkkä "sota hullu"!!.USAn talous on "kuralla" ja se on pääosin sotaan panostamisen ansiota jota Bush hoiti...!!.