Kuva tunkee ulos valkokankaalta
7.1.2009 13:03 3d-lasien avulla katsottavat elokuvat ja tekniikkaa tukevat teatterit yleistyvät Suomessa tänä vuonna. Mutta muutos aiheuttaa ison laskun teattereille.
Suomen elokuvateatteriliiton toiminnanjohtaja Tero Koistinen uskoo 3d:stä tulevan aikaa myöten standardi tietokoneilla tehdyissä animaatioelokuvissa.
- Niissä 3d tuo toisenlaista lisäarvoa kuin elävien näyttelijöiden elokuvissa. Tänä vuonna esimerkiksi Ice Age 3 tulee 3d:nä. Kaksi ensimmäistä elokuvaa olivat jo kaksiulotteisina niin suuria menestyksiä, ettei minulla ole epäilystäkään, etteikö se tulisi menestymään 3d:näkin todella hyvin, Koistinen luottaa.
Toiminnanjohtaja odottaa vuodesta 2009 kiinnostavaa 3d:n suhteen.
– Meillä on nyt kymmenen 3d-teatteria, ja ensi vuodeksi on luvassa ainakin kymmenen 3d-elokuvaa.
Kova kustannus
3d-tekniikka vaatii luonnollisesti, että teatteri on ensin muutettu digitaaliseksi. Suomessa likipitäen kaikki digisalit tukevat myös 3d:tä.
Digiprojektorit hyödyttävät Tero Koistisen mielestä teattereita paljonkin, sillä silloin filmikopioista niiden rajallisine määrineen päästäisiin eroon. Mutta hinta on edelleen kova. Digitekniikka maksaa arviolta noin 70 000 - 80 000 euroa, ja 3d nostaa hintaa vielä muutamalla kymppitonnilla.
– Ei sellaisia teattereita kovin montaa Suomessa ole, jotka pystyisivät sen omalla rahallaan tekemään, Koistinen korostaa. Hinnat myös pysynevät korkealla, koska kyse ei ole mistään volyymimarkkinasta.
Kolmiulotteisuus tai digitalisointi ei kuitenkaan aiheuttane välitöntä uhkaa pienille elokuvateattereille. 35 millimetrin filmit tuskin katoavat aivan lähivuosina.
Lätkää 3d:nä?
Yhdysvalloissa kokeiltiin äskettäin amerikkalaisen jalkapallon suoraa ottelulähetystä kolmiulotteisena valituissa elokuvateattereissa. Koistisella ei ole tiedossa suomalaisia kaavailuja vaikkapa jääkiekon lähettämiseksi kolmiulotteisena teattereihin.
– Mutta varmaankin meillä tullaan sellaisia kokeiluja joskus tekemään.
Matka maan keskipisteeseen
menestyi
Viime vuonna elokuvateatterit tekivät parhaimman tuloksensa neljään vuoteen keräten noin seitsemän miljoonaa käyntiä. Katsotuin elokuva oli 007 Quantum of Solace.
– Mielenkiintoista paikkakuntakohtaisissa katsojatilastoissa on, että 3d-elokuva Matka maan keskipisteeseen menestyi todella hyvin, Koistinen poimii.
Finnkinon pääpyhättö, Helsingin Tennispalatsi, sai ensimmäisen 3d-salinsa joulun alla. Kolmiulotteisia elokuvasaleja on tänä vuonna tulossa sekä isoihin että pienempiin teattereihin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
DNA:n latausliittymä säilyttää vanhan numeron
28.05.2007 DNA tuo mobiilimarkkinoille liittymäsopimuksellisen lataus- eli prepaid-liittymän, dna Arvon. Liittymäsopimuksellinen latausliittymä mahdollistaa numeronsiirron muilta operaattoreilta, sillä dna Arvoon voi vaihtaa ja säilyttää samalla vanhan puhelinnumeron.
Kolme vuotta sitten
Vantaa tippui verkosta
28.05.2009 Vantaan kaupunki joutui pettymään lupauksiin virtuaalipalvelinten suorituskyvystä, ja verkkosivut ovat olleet joko kokonaan alhaalla tai sitten hitaita. Korjausta yritetään lähipäivinä.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- » Taloussanomat.fi











Kommentit (4)
Pakko myöntää, että 3d-leffatekniika on kehittynyt melkosesti. Hienosti ne 3d-efektit toimi. Ainut mikä vähän häiritsi oli se, että en oikein saanut omia silmälaseja sopimaan 3d-lasien alle, ehkä vain itseltäni ekan kerran tottumattomuutta. En sitten alkanut tarkemmin tutkimaan saisko ne mukavasti sovitettua vaan jätin omat lasit suosiolla pois päästä. Pitää ensi kerralla kokeilla uudestaan.
Aivan, kielletään elokuvat kokonaan kunnioittaaksemme sokeita ihmisiä.