Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Taantuma on kylmä suihku teollisuudelle

Pornopomot huutavat valtiota apuun

8.1.2009 11:52 Yhdysvaltalaisen pornoteollisuuden johtaviin nimiin kuuluvat Larry Flynt ja Joe Francis pyytävät valtiota pelastamaan maan aikuisviihdeteollisuuden. He ovat lähettäneet kongressille hakemuksen viiden miljardin dollarin tuesta.

– Kongressi näyttää olevan valmis tukemaan maan tärkeimpiä liiketoiminnan aloja, ja omasta mielestämme me ansaitsemme saman, Francis sanoi tiedotteessa.

– Vaikeina aikoina amerikkalaiset etsivät viihteestä helpotusta. Yhä enemmän he turvautuvat aikuisviihteeseen, hän muotoili.

Flyntin mukaan taantuma on ollut pornoteollisuudelle "kuin kylmä suihku".

– Ihmiset ovat liian masentuneita ollakseen sukupuolisesti aktiivisia. Tämä on hyvin epäterveellistä koko maalle, Flynt sanoi.

Pornovideoiden myynti- ja vuokrausluvut laskivat viime vuonna 22 prosenttia. Käyttäjät etsivät dvd-levyjen sijaan pornoa yhä useammin internetistä.

The New York Times arvioi torstaina, että Flynt ja Francis ovat enemmän julkisuuden kuin oikeasti tukiaisten haussa. Toinen syy epätavalliselle julkiselle vetoomukselle saattaa olla se, että valtion tukea hakevat yhdysvaltalaiset pankit eivät kielteisen julkisuuden pelossa välttämättä ole ensimmäisenä antamassa uutta rahoitusta pornoteollisuudelle.

Flynt tunnetaan Hustler-lehden julkaisijana ja Francis pornoelokuvien tuottajana.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (8)

Huono 0
Kyllä se Flynt on eriveijari :D Noh, ei siinä, kyllä aina kannattaa yrittää :D
veijarikeijari
Huono 1
Virtuaalista viagraa jotta pornoteollisuus pysyy pystyssä. Joo, tottakai pitää yrittää. Sitäpaitsi jenkkipoliitikothan ovat parasta mitä rahalla saa joten kyllä niistä joku ymmärtää.
Dick van Dyke
Huono 5
Kyllä mun mielestä virtuaalipornolle pitäis antaa virtuaalitukena virtuaalirahaakin. Miksei?
maailman vanhin virtuoosi
Huono 0
Julkisuustempaus, ja näemmä ihan toimiva sellainen :P
kuma
Huono 0
Niin, julkisuuttahan tällä vain haetaan. Tuskimpa kukaan voi tosissaan uskoa, että pornoteollisuus kuvittelee oikeasti saavansa valtiolta tukia toimintasa elvyttämiseen.
Huono 0
Mikä selitys!
"kun taantuma tulee niin ihmisten hyvinointiin on lääkkeenä porno!, siispä pornolle valtion tukea"

Kohta atria alkaa kinua tukea samalla tavalla: Nyt kun on lama ja ihmiset masentuu, niin ne syövät mielipahaansa, anna valtio rahaa meille niin ihmiset itsemurien sijaan syövät meidän hyvää lenkkimakkaraa.
ÖRRR!!!!!!!
Huono 1
Siis syövät lenkkimakkaraa ja onanoivat.
ÖRRR!!!!!!!
Huono 0
Ihmiset ovat liian masentuneita ollakseen sukupuolisesti aktiivisia. Tämä on hyvin epäterveellistä koko maalle
Päinvastoin, tekisi maa(ilma)lle OIKEIN hyvää jos ihmismäärä laskisi.. faktahan on, että päitä pitäisi katkoa niin, että olisi enää about 1/4 nykyisestä jos aiomme pelastua.
2 + 5 = 8
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

TTL saa jäsenen Suomen Internet-yhdistyksestä

08.02.2007 Suomalaisten Internet-pioneerien vuonna 1994 perustama Suomen Internet-yhdistys liittyi jäsenyhdistykseksi Tietotekniikan liittoon.


Kolme vuotta sitten

Tältä näyttää Amazonin uusi e-kirja

08.02.2009 Verkkokirjakauppa Amazon.comin arvellaan julkaisevan maanantaina suositun Kindle-e-kirjan kakkosversion. Uutuuden kuvat ja hintatiedot vuotivat kuitenkin nettiin jo perjantaina.

.