Effi: Applella jo vapaata musiikkia myynnissä Suomessa

Apple taipui poistamaan tekniset esteet iTunesin musiikista.
9.1.2009 08:30 Effi kiittää Applea ja suuria levy-yhtiötä musiikin teknisistä käyttöestoista luopumisesta. Apple ilmoitti tiistaina, että 80 prosenttia iTunes Storen musiikista tulee käyttöestottomaksi heti ja loput huhtikuuhun mennessä.
Keskiviikkona iTunes Storen Suomen versiossa oli myynnissä teknisesti käyttöestämätöntä musiikkia kaikilta neljältä suurelta levy-yhtiöltä. Nyt tehty päätös osoittaa Effin mukaan jälleen oikeaksi järjestön kannan siitä, että kopiosuojaukset eivät ole välttämättömiä verkon sisältöbisneksessä.
ITunes on Yhdysvalloissa myyntivolyymiltään suurin musiikin myyntikanava, mukaan lukien perinteiset kaupat. Nyt tämä iso tekijä myy musiikkia Suomessa, myös suomalaista, ilman teknisiä käyttöestoja. Kotimaisten kauppojen kilpailukyvyn säilyttämisen vuoksi onkin erittäin tärkeää, että nekin saavat luopua teknisistä käyttöestoista samoin ehdoin kuin isot toimijat. Effi muistutti huhtikuussa 2007 kotimaisia kauppiaita asiakkaiden siirtymisestä ulkomaisiin kauppoihin, kun ulkomailla on luovuttu käyttöestoista mutta Suomessa ei.
Yhdysvalloissa Amazon on myynyt musiikkia ilman käyttöestoja jo vuoden. Ei ole mahdollista, että musiikki tarvitsisi enemmän käyttöestoja Applen kuin Amazonin myymänä. Tapahtunut on todiste siitä, etteivät levy-yhtiöt enää viimeisen vuoden aikana pitäneet käyttöestoja välttämättöminä, mutta käyttivät käyttöestoja painostaakseen Applea muuttamaan hinnoitteluaan. Vastineeksi käyttöestoista luopumisesta Apple sallii huhtikuusta lähtien levy-yhtiöiden hinnoitella kappaleita eri hintaluokkiin.
Effi huomauttaa, että käyttöestojen käytännön tarkoitus ole enää suojata tekijänoikeudenhaltijan mahdollisuuksia rahallistaa teoskappaleiden levitystä perinteistä vastaavalla tasolla, vaan käyttöestoista on tullut kyyninen instrumentti kilpailun rajoittamiseen asettamalla eri myyntikanavat ja eri soittimet eriarvoisiin asemiin.
Applella edelleen
teknisiä rajoituksia
Effi korostaa, että äänikirjoissa, TV-ohjelmissa ja elokuvissa on edelleen käyttöesto iTunes Storessa. Samalla Apple on siirtymässä uuteen näyttöliitäntään, joka mahdollistaa keinotekoisen epäyhteensopivuuden toisenmerkkisten näyttöjen kanssa.
Effin mukaan ne asiakkaat, jotka ovat jo ostaneet käyttöestettyä musiikkia iTunes Storesta, ovat paremmassa asemmassa kuin Microsoftin ja Yahoo!:n suljetuista kaupoista musiikkia ostaneet. Jo ostettu musiikki ei päivity estottomaksi täysin automaattisesti, mutta iTunes tarjoaa automaattisesti jo ostettuja kappaleita uudelleenostettavaksi kolmanneshintaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Skype-mato luikertelee msn- ja icq-pikaviestimiin
28.05.2007 Warezov- ja Stration-nimillä tunnetun Skype-madon uusi versio on oppinut luikertelemaan Skypen voip-verkosta myös msn- ja icq-pikaviestinverkkoihin.
Kolme vuotta sitten
Tyttö nimesi seuraavan Mars-mönkijän
28.05.2009 Nasan suurikokoinen ja vuoteen 2011 myöhästynyt Mars-mönkijä Mars Science Laboratory sai nimekseen Curiosity, uteliaisuus.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (40)
minkä värisiä sieniä söit?
Rehelliselle kuluttajalle tämä on suuri parannus.
sieltä on saanut drm-vapaata musiikkia jo kesästä
Yksi perustelu voisi olla mp3-biisien puuttuminen iTunesilta. Ei kaikilla välttämättä ole kannettavia soittimia jotka aac:tä tukevat.
Minkä tekijänoikeusjärjestön palkkalistoilla kirjoittelet näitä kommentteja keskustelupalstoille?
Oho. Minäkin osasin...
Ei toimi tämä perustelu. DRM-vapaa AAC kääntyy iTunesissa yhdellä komennolla MP3:ksi