Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
USA siirtyy digiaikaan 17. helmikuuta

Obama viivyttäisi digi-tv-siirtymää

Kuva: Sari Gustafsson/Lehtikuva

9.1.2009 14:00 Moni haluaa, että valtio tukisi voimakkaammin kuluttajia, joita siirtymä koskettaa. Liittovaltio nettoaa vapautuvien taajuuksien huutokaupoilla liki 20 miljardia dollaria.

Yhdysvaltain tuleva presidentti Barack Obama on pyytänyt kongressia harkitsemaan uudestaan siirtymistä digitaalisiin televisiolähetyksiin, sanomalehti The New York Times kertoo TV Decoder -blogissaan.

Obaman muutostiimiin johtajiin kuuluva John Podestan mukaan valtio ei ole varannut riittävästi rahaa siirtymän vauhdittamiseen.

Yhdysvaltojen on määrä siirtyä digitaalisiin televisiolähetyksiin 17. helmikuuta. Kongressi hyväksyi aikataulun vuonna 2005.

Kanavat tukevat
lykkäystä

Suuret yhdysvaltalaiset televisiokanavat ABC ja NBC ovat ilmaisseet tukevansa lykkäyssuunnitelmaa. CBS sanoo puolestaan olevansa avoin ehdotuksille.

Myös julkisin varoin tuettu PBS kannattaa siirtymän lykkäämistä.

Useat kuluttajajärjestöt ovat esittäneet huolestuneisuutensa siirtymän nopeasta tahdista.

Presidentti George W. Bushin hallinto ilmoitti maanantaina 1,5 miljardin dollarin tukiohjelmasta, jossa jaetaan tukikuponkeja siirtymästä kärsiville kuluttajille.

Talouslehti Wall Street Journalin mukaan ei ole kuitenkaan olemassa mitään takeita siitä, että kuluttajat saisivat kuponkinsa ennen digiboksin ostamista.

Viranomaiset ovatkin kehottaneet ihmisiä ostamaan digimuuntimia joka tapauksessa.  

Consumers Unionin politiikka-asiantuntija Joel Kelseyn mukaan valtion tulisi pystyä jakamaan 40 dollarin tukikuponkeja kaikille amerikkalaisille, joita siirtymä koskettaa.

– Liittovaltio saa 19 miljardia dollaria myymällä analogisten lähetysten lopettamisen jälkeen vapautuneet taajuuskaistat. Samaan aikaan analogisen television omistavat ihmiset joutuvat ostamaan omilla rahoillaan digiboksin.  

Moni jäisi
ilman

Tutkimusyhtiö Nielsenin mukaan Yhdysvalloissa oli tammikuussa 7,8 miljoonaa kotitaloutta, jotka eivät olleet päivittäneet tv-laitteistoaan digitaalisia lähetyksiä varten.

Kaikkiaan siis lähes seitsemän prosenttia television omistavista kotitalouksista ei ollut valmiina siirtymään.  

Yhdysvaltain digi-tv-siirtymää vaikuttaa vain kotitalouksiin, joissa televisiota katsotaan antennin kautta. Kaapeli- ja satelliittitelevisiolla varustettuihin koteihin siirtymä ei juuri vaikuta.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (5)

Huono 0
Tässäkin kohtaa jenkeillä on järki tallella:

"Kaapeli- ja satelliittitelevisiolla varustettuihin koteihin siirtymä ei juuri vaikuta."
Tikita
Huono 0
Tässäkin kohtaa jenkeillä on järki tallella:

"Kaapeli- ja satelliittitelevisiolla varustettuihin koteihin siirtymä ei juuri vaikuta."

Niin tietysti - suomalaisilta halutaan rahat pois joka tapauksessa!
Joo just
Huono 0
Tässäkin kohtaa jenkeillä on järki tallella:

"Kaapeli- ja satelliittitelevisiolla varustettuihin koteihin siirtymä ei juuri vaikuta."
Kaapelista en tiedä mutta satelliittivastaanotossa ollaan käytännössä jo siirrytty kokonaan digitaalisiin lähetyksiin. Turhaa kaistan tuhlaustahan se olisi kun yhteen analogiseen kanavapaikkaan saa jopa pari-kolme HDTV-kanavaa.
Mika
Huono 1
Ihme sosialismia haikaillaan taas. Antaa markkinavoimen hoitaa asia niinkuin ennenkin.
obama suks
Huono 0
Suostuiskohan Obama perumaan suomen digisiirtymisen.
Juuri kun kaikki analogiset telkkarit on pantu roskiin niin tekisi kansantaloudelle hyvää ostaa taas uudet pelit ja vehkeet.
Kiiski
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen

10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.


Kolme vuotta sitten

Wikinvest katsoo talousjargonin taakse

10.02.2009 Vuonna 2006 aloittanut Wiki-periaatteella toimiva sijoitussivusto kerää voimia epäluottamuksesta finanssialan vanhoihin toimijoihin.

.