Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kytkökset Planeetta Internetiin selvitetään

Remun Euroviisu-biisi tutkintaan

Remu on näkyvästi esillä Planeetta Internetin verkkosivuilla.

9.1.2009 10:37 Remu Aaltosen Euroviisu-kappale Planeetta joutuu Yleisradion tutkintaan, koska kappale on näkyvästi esillä samannimisen internet-yhtiön sivuilla.

Muun muassa kotisivu- ja web-hotellipalveluja myyvä Planeetta Internet on nostanut Remu Aaltosen etusivulleen kuvan ja musiikkivideon voimin.

Euroviisujen säännöt kieltävät kaikenlaisen mainostamisen kappaleissa, ja Ylen mukaan Euroviisu-tiimi tekee ratkaisunsa ensi viikolla ennen tammikuun 16. päivän esikarsintaa.

Planeetta-kappaleen ovat sanoittaneet Remu, Ilkka Vainio ja Risto Asikainen, mutta sanoissa ei viitata millään tavalla internet-yhtiöön. Tähän kiinnittää huomiota myös Planeetta Internetin toimitusjohtaja Lauri Kasti.

– Eihän se kappale meitä mainosta. Kuulimme, että Remulla on Planeetta-niminen biisi ja sen vuoksi lähdimme tekemään yhteistyötä. Kappaleessa tai videossa ei millään tavalla viitata yritykseemme, Kasti korostaa.

Hurriganes-faniksi tunnustautuva Kasti kertoo olleensa innoissaan, kun hän huomasi, että firman nimeä kantava biisi löytyy Euroviisu-karsinnoista.

– Mainostaminen on Euroviisu-kappaleissa kiellettyä, mutta tässä on nyt mielestäni ymmärretty asia väärinpäin. Mehän mainostamme kappaletta, eikä kappale meitä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (3)

Huono 0
lähdimme tekemään yhteistyötä

..eikä esimerkiksi otimme sen mainos-/tunnuskappaleeksemme. Pois pois.
Huono 0
Let's born to rock
Moon is rising down...
Simuna
Huono 0
any publicity is good publicity
näin on
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nasdaq: Nasdaq kävi ostoksilla

28.05.2007 Osakeet kallistuivat kautta linjan perjantaina optimismin palatessa markkinoille. Osakevaihto jäi vaivaiseen 1,6 miljardiin kappaleeseen, sillä maanantaina pörssit ovat Yhdysvalloissa kiinni.


Kolme vuotta sitten

Verkkokauppa.com aloittaa verovapaan kaupan Ahvenanmaalta

28.05.2009 Verkkokauppa.com aikoo perustaa Ahvenanmaalle postimyyntikaupan, jonka kautta elektroniikkakauppias voi myydä tarvikkeita ilman arvonlisäveroa.

.