Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Jälleen GTA:ta syytetään

Grand Theft Auto opetti kuusivuotiaan autovarkaaksi

Kuusivuotias poika kertoi poliisille oppineensa ajamaan pelaamalla Grand Theft Auto -peliä.

10.1.2009 07:40 Virginiassa kuusivuotias poika varasti vanhempiensa auton myöhästyttyään koulubussista. Hän ehti ajaa autolla lähes 10 kilometriä ennen kuin törmäsi pylvääseen. Pojan mukaan hän oppi ajamaan pelaamalla videopelejä.

Kuusivuotias poika otti perheen auton avaimet ja lähti ajamaan kouluun myöhästyttyään koulubussista. Perheen äiti nukkui, kun poika ajoi Ford Tauruksella noin kymmenen kilometriä koulua kohti.

Ajaessaan kouluun hän teki ainakin kaksi 90 asteen käännöstä sekä ohitti useita autoja. Hän kuitenkin ajoi myös useita kertoja tieltä, ennenkuin törmäsi penkkaan ja pylvääseen noin parin kilometrin päässä koulusta.

– Hän pyrki hyvin määrätietoisesti kouluun, kertoi sheriffi Chuck Wilkins Northumberland Countystä The Bellingham Herald -sanomalehdelle.

– Kun hän astui ulos autosta, hän jatkoi kävellen kohti koulua. Hän ei halunnut myöhästyä aamiaiselta ja liikuntatunnilta.

Poliisi otti kuskin kuitenkin kiinni. Poika kertoi oppineensa ajamaan pelaamalla Grand Theft Auto ja Monster Truck Jam -videopelejä.

Pojan vanhempia syytetään lapsien vaarantamisesta, ja äiti on pidätettynä ilman takuita. Isä vapautettiin 5000 dollarin takuumaksua vastaan.

Viranomaiset huostaanottivat kuusivuotiaan pojan ja hänen neljävuotiaan veljensä.

Rockstar Gamesin Grand Theft Auto -pelisarjaa on aiemmin syytetty muun muassa rasismista ja rikoksiin yllyttämisestä, ja se on kielletty Thaimaassa.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (19)

Huono 0
Hienoa kasvatusta :) Säästyy vanhemilta pitkä penni kun ei tarvitse käydä autokoulua :P
Vanhempien pitäisi pelata pelia yhdessä lapsen kanssa ja selittää pelin jutut lapselle, että se on vain peliä. Turha tästäkään on GTAta syyttää vaan vanhempien laiskuutta. Jos sitäkään. Ovat ne kakarat ennenkin autoja käynnistelleet ihan vaikka vaan isin tai naapurin sedän toimintaa matkimalla.
JJ
Tuo pelihän oli varmaan 6-vuotiaille ihan sopiva. Eipä varmaan vanhemmilla paljon pääpakota. Sama olisi heille näyttää joka päivä jotain tappofilmejä ja odottaa että koska ne ampuu jonku.
Taisi olla automaattivaihteistoinen kaara.
Wrum
Missä kohtaa GTA-pelejä opetetaan varastamaan autoja? Käsittääkseni oikean auton varastaminen tai luvallinenkaan käyttöönotto ei tapahdu ihan vain nappia painamalla.
Kukkahattusetä
Eh.. Että vanhemmat linnaan ja kersat huostaanotettu kun poika palasi kotiin myöhästyttyään bussista, nappasi eteisestä auton avaimet ja ajeli hädissään kouluun automaattivaihteilla vanhempien opetettua ettei koulusta sää Myöhästyä.. Hieno oikeusjarjestelma.. ;)
Isi
Kappas kun ulkomaisissa medioissa GTA:n uutisoitiin opettaneen pojan ajamaan eikä autovarkaaksi..
Pera
Mitäpäs jos uutinen olisikin ollut lapsesta, joka laskeutui onnistuneesti lentokoneella kapteenin saatua sairaskohtauksen, ja tutkimuksen mukaan onnistuneen laskun takana oli lapsen intohimo lentosimulaattoripeleihin.

En nyt rupea tässä tuomitsemaan GTA-tyyppisiä aikuisviihdepelejä, tai parjaamaan vanhempien vastuuttomuudesta... Itseäni mietityttää lähinnä miksi näen kuusivuotiaan rohkeassa ja luovassa ratkaisussa soveltaa oppimaansa suurta potentiaalia.

Miksi videopelit tuodaan mediassa lähestulkoon aina esille jonain huonona?
_Tero Pajunen
Miten muistelen ettei GTA-sarjan peleillä ole se ikäraja aivan sitä kuutta vuotta eikä riitä vaikka tuplaisi. Tiedä sitten onko tapana syyttää tuotetta väärinkäyttötapauksissa mutta omasta mielestä käyttöohjeiden rikkominen siirtää vastuun kyllä aivan jonnekin muualle tuotteen valmistajalle.
Lane
Opin lentämään lentosimulaattoripelillä, olen siis lähtökohtaisesti terroristi, ja simu on siihen syypää.
p33loton
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Skype-mato luikertelee msn- ja icq-pikaviestimiin

28.05.2007 Warezov- ja Stration-nimillä tunnetun Skype-madon uusi versio on oppinut luikertelemaan Skypen voip-verkosta myös msn- ja icq-pikaviestinverkkoihin.


Kolme vuotta sitten

Tyttö nimesi seuraavan Mars-mönkijän

28.05.2009 Nasan suurikokoinen ja vuoteen 2011 myöhästynyt Mars-mönkijä Mars Science Laboratory sai nimekseen Curiosity, uteliaisuus.

.