Harvinainen yhdistelmä käy TVkaistan kimppuun

Karhuvaara odottaa, että TVkaistan oikeudet selvitetään lakituvassa.
21.1.2009 21:26 Tekijänoikeusjärjestöt ja yleisradiotoiminnan harjoittajat ovat tekemässä harvinaista yhteistoimintaa. Ne ovat löytäneet yhteisen vihollisen: TVkaistan.
– Huomenna torstaina meiltä lähtee yhteinen kirje TVkaistalle. Siinä vaadimme sitä lopettamaan laittoman toimintansa, sanoi MTV Oy:n toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara keskiviikkona Helsingissä pidetyssä Viestintäfoorumissa.
– Ne ottavat fyrkat meidän ohjelmista. Me emme voi sallia sitä. Olemme valmiita menemään vaikka oikeuteen oikeuksiemme puolesta, Karhuvaara sanoi.
TVkaista on tallennuspalvelu, joka sanoo olevansa aidosti suomalainen netti-tv:
– Tallenna ja katso 10 kotimaisen tv-kanavan ohjelmat netti-tv:stä, yhtiö mainostaa itseään.
Tekijänoikeusjärjestöjen ja tv-kanavien mielestä TVkaista harjoittaa laitonta televisio-ohjelmien uudelleenlähetystä, vaikka väittääkin olevansa vain nauhoituspalvelu.
Elisan omistaman Saunavision toiminnasta Karhuvaara ei sanonut mitään. Tuotejohtaja Panu Lehden mukaan TVkaista ja Saunavisio poikkeavat ratkaisevasti toisistaan.
– Saunavision asiakkaat voivat katsoa vain sellaisia ohjelmia, joita he ovat itse valinneet tallennettavaksi, TVkaista sen sijaan tarjoaa ohjelmia katsottavasti myös jälkikäteen.
Lehti sanoi ymmärtävänsä osittain valituskirjelmän lähettäjiä. Hänen mielestään valitus on oikeutettu niiltä osin kun se koskee ohjelmien välittämistä myös ulkomaille, sillä yleisradioyhtiöiden levityssopimukset koskevat vain Suomea.
TVkaista harrastaa myös signaalin muuntamista, minkä kanavat kieltävät. Viestintäfoorumissa Effin aktivistina tunnettu tekijänoikeusjuristi Ville Oksanen kehui juuri tätä piirrettä. Hänen mukaansa TVkaistan Applen iPhonelle sovittama signaali on tuonut ensimmäisenä aidon mobiilitelevision käyttäjille.
Lehti ei kuitenkaan näe mitään ongelmaa siinä, että TVkaista nauhoittaa kanavien kaikki ohjelmat.
- Kuka tahansa voi ostaa Linux-palvelimen ja ladata siihen netistä ilmaisen ohjelmiston, jolla kaikki ohjelmat tallennetaan. Tallennustilakaan ei paljoa maksa. Tallennetut ohjelmat voi sitten ohjata verkon kautta itselleen minne vain. Tässä ei ole mitään laitonta. Miten tämä muuttuu laittomaksi, jos joku tekee sen palveluna, Lehti kysyy.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sonera uudistaa valokuitulaajakaistan hintoja
28.05.2007 Teleoperaattori Telia Sonera Finland vauhdittaa valokuituyhteyksien kauppaa tuomalla uuden hinnoittelumallin kuluttajille.
Kolme vuotta sitten
Miljoonarahoitus mobiilille tietoturvalle
28.05.2009 Professori Pekka Neittaanmäki ryhmineen saa 2,7 miljoonaa euroa mobiililaitteiden tietoturvan penkomiseen.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (86)
Viasatkin panostaa vain satelliittiin. Kuka haluaa lautasantenneja joka kaapelittoman talon kylkeen, kun netin kautta kaikki voisi kulkea nätisti.
Koittakaas firmat välillä vähän kehittääkin jotain älkääkä aina torpatko muiden asioita joista ette tunnu ymmärtävän mitään!
Kopiosto Ry?
Mutta, tuo palvelu - vastaavan voi tehdä muutamalla kiloeurolla kotona - tai ostaa palveluna mm. tvkaistalta tai saunalahdelta.
En ymmärrä mitenkään miten tässä köyhiltä taiteilijoilta vietäisiin maito .. tai se tissi suusta - kun kerta tvmaksukin on maksettu.
Kaikenmaailman areenat ja netti-tv:t ovat onnettomia virityksiä tämän palvelun rinnalla.
Jos TVkaista tällä tavalla tapetaan pistän kyllä koko TV:n katsomisen ja lupamaksun uudelleen harkintaan. Pitäkää tunkkinne!