Digilykkäys lähellä Yhdysvalloissa
23.1.2009 10:43 Näyttää siltä, että Yhdysvaltain siirtymä digitaalisiin televisiolähetyksiin ottaa takapakkia. Senaatissa ollaan lähellä sopua, joka siirtäisi takarajaa helmikuulta kesäkuulle.
Associated Pressin mukaan Yhdysvaltain senaatissa Washingtonissa on saavutettu kompromissi demokraattien ja republikaanien kesken. Lakiesityksestä äänestetään aikaisin ensi viikolla.
Demokraatit ovat kannattaneet digitelevision lykkäämistä, koska arviolta miljoonat antennin varassa olevat kotitaloudet menettäisivät muuten tv-kuvansa helmikuun 17:ntenä. Uusi takaraja olisi kesäkuun 12. päivä.
– Häpeällinen totuus on, että emme ole valmiita toteuttamaan siirtymää oikein, senaatin kauppakomitean puheenjohtaja ja demokraatti John D. Rockefeller jyrähti.
Myös presidentti Barack Obama on toivonut takarajaa siirrettävän.
Republikaanit ovat halunneet pitää kiinni helmikuun siirtymästä, koska he pelkäävät lykkäyksen muun muassa aiheuttavan sekaannusta kuluttajien keskuudessa sekä harmaita hiuksia vapautuvia taajuuksia odottaville teleoperaattoreille.
Rockefellerin kompromissi sallisi kuitenkin tv-lähetysasemille siirtymisen digitaalisiin signaaleihin jo ennen kesäkuun 12. päivää, jos niin haluavat. Silläkin uhalla, että ne näin saattaisivat jättää lukuisat kuluttajat tuijottamaan mustaa tv-ruutua.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen
10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.
Kolme vuotta sitten
HP vie tuhansittain pc:itä pohjoiseen
10.02.2009 Oulu, Rovaniemi ja Kuusamo keskittävät pc-hankintansa Hewlett-Packardille, mikä merkitsee jopa 14 000 tietokoneen toimituksia.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (4)
Höpöhöpö.
Suomessa alunperin asetettua takarajaa lykättiin vuodella ja tästä päätös tehtiin paljon aiemmin kuin jenkeissä. Jenkkilän toiminta ei tässä mielessä ole missään määrin "järkevämpää" kuin Suomen siirtymä, vaan käytännössä pakon sanelemaa. Taloustaantuma on rapakon takana sitä luokkaa, että digiboksien hankinta ei ole ensimmäisenä mielessä ja valtio itse tunaroi hankintaa tukevien etusetelien jakelun ja ne loppuivat heti alkuunsa. Nämä ovat pääasiallisia syitä lykkäykseen, Suomessa lykkäämisellä ei olisi saavutettu yhtään mitään. Jos "laadukkaat" valmistajat ei saanut laitteita ulos kuudessa vuodessa, niin kauanko olisi pitänyt odottaa, että olisivat saaneet?
Oho! Jollakin oli SELKÄRANKAA myöntää että perseelleen meni. Toisin oli suomessa.
Jos kaverin nimi on Rockefeller - tältä riittänee paukkuja kertomaan asian oikea tila.