Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Levy-yhtiöt saamassa tahtonsa läpi

Britanniassa harkitaan laajakaistaveroa

26.1.2009 10:50 Britanniassa harkitaan laajakaistaliittymille ylimääräistä maksua, jonka tuotto annettaisiin elokuva- ja levy-yhtiöille hyvitykseksi nettipiratismista.

Viihdeteollisuus on Britanniassa jo pitkään kannattanut laajakaistaveroa.

Britannian viestintäministeri lordi Carter suhtautuu myötämielisesti laajakaistaveroon, mutta hän ei ole ajanut sitä kovin julkisesti. Hän pelkää laajakaistaveron vähentävän kannatusta hänen hankkeeltaan saada laajakaistayhteydet kaikille briteille vuoteen 2012 mennessä, kirjoittaa sanomalehti The Daily Telegraph.

Kotitalouden laajakaistayhteyden hinta on Britanniassa keskimäärin 15 puntaa kuukaudelta. Kansalaisjärjestöjen uskotaan vastustavan laajakaistayhteyksien hintojen korotuksia.

Britanniassa arvioidaan olevan kuusi miljoonaa laittomien tiedostojen jakajaa. Musiikki- ja elokuva-alan yhtiöt ovat arvioineet, että ne menettävät seuraavan viiden vuoden aikana piratismin takia miljardi puntaa eli vähän yli miljardi euroa.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (21)

Huono 0
...eli etukäteiskriminalisoidaan koko kansa? "Koska kumminkin olette piraatteja, niin maksakaa!"

Toisin sanoen tässä ollaan laajentamassa veronkanto-oikeutta valtion ja kirkon lisäksi myös mediayhtiöille. Ne ovat vain siitä mukavassa asemassa, että heidän ei tarvitse huolehtia byrokratiasta eikä veron kantamiseen liittyvistä kuluista - valtio tulisi siinäkin vastaan.

EI HYVÄÄ PÄIVÄÄ! EI NÄIN!
Veron kai sitten pitäisi tehdä waretuksesta laillista? Muuten ei mitään järkeä.
Tomppa
Eikös tuollainen vero tarkoittaisi sitä, että piratismi olisi silloin laillista? Eli kaikki imuroimaan netistä kaikki mahdollinen, koska maksetulle verolle tulee saada vastinetta.
Eikös tuollainen vero tarkoittaisi sitä, että piratismi olisi silloin laillista? Eli kaikki imuroimaan netistä kaikki mahdollinen, koska maksetulle verolle tulee saada vastinetta.
Totta, ei piratismi voi olla enää olla laitonta, jos siitä on jo maksettu lakien mukaisesti veroa.
Jes
Musiikki- ja elokuva-alan yhtiöt ovat arvioineet, että ne menettävät seuraavan viiden vuoden aikana piratismin takia miljardi puntaa eli vähän yli miljardi euroa.

Tähän ei usko kuin poliitikot, musiikki- ja elokuva-alan yhtiöt itse ja tekijänoikeusmafiakin tietävät, että laskentatapa ei perustu todellisuuteen.
K#setusta
Mikäs siinä, pari euroa lisää liittymän kk hintaan ja kaikki kyseisten lafkojen materiaali vapaasti ja helposti saataville nettiin. Kelpaisi kunhan hinta ei ole liian kova.
N
And so they get you coming and going...

Eli samaan aikaan rangaistaan ja veloitetaan. Erittäin kätevää, näinhän se menee mm. tallenneveron kanssa.
cm
Toisin sanoen tässä ollaan laajentamassa veronkanto-oikeutta valtion ja kirkon lisäksi myös mediayhtiöille.

Unohdit yleisradioyhtiöt ja tekijänoikeusjärjestöt, joilla käytännössä on jo verotusoikeus. Kaupallisia kanavia ei saa katsoa ilman maksua YLE:lle ja kaikenlaisten laitteiden ostamisesta maksetaan Teostolle.

Ranskalais-Digitalla on välillinen verotusoikeus tv-maksujen kautta, koska YLE on varma asiakas heille.
hiiohoi
Huono 0
Siispä koko mediabisnes sosialisoidaan ja tehdään siitä virkamiestoimintaa. Rahaa jaetaan riippumatta siitä, kiinnostaako tuotos ketään.
hmm
Huono 1
15 puntaa laajakaistasta kuukaudessa (15.94 euroa) ei ole paljoa josko vaan nopeuttta on n. 2-10 Megaa. Täällä Suomessa maksetaaan laajakaistan kuukausimaksuina jo kaikki teosto ja sum muiden toimijoiden maksut operaattorin keräämänä.
Veronmaksaja
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonera uudistaa valokuitulaajakaistan hintoja

28.05.2007 Teleoperaattori Telia Sonera Finland vauhdittaa valokuituyhteyksien kauppaa tuomalla uuden hinnoittelumallin kuluttajille.


Kolme vuotta sitten

Miljoonarahoitus mobiilille tietoturvalle

28.05.2009 Professori Pekka Neittaanmäki ryhmineen saa 2,7 miljoonaa euroa mobiililaitteiden tietoturvan penkomiseen.

.