Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Alkoholi, huumeet ja heikko itsetunto

Tiedemiehet jälleen videopelien kimpussa

Tältäkö näyttää Yliopisto-opiskelijan viikonloppu?
Kuva: Teemu Lepola

26.1.2009 08:40 Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan videopelejä säännöllisesti pelaavat ihmiset ovat muita herkempiä käyttämään alkoholia ja huumausaineita.

Yleensä videopelien on väitetty vaikuttavan ihmisen aggressiivisuuteen, mutta tutkimusta johtaneen Professori Laura Walkerin mukaan videopelien pelaamisella on myös muita negatiivisia vaikutuksia.

Tutkimuksessa haastateltiin 800 yliopisto-opiskelijaa. Tulosten mukaan säännöllisesti videopelejä pelaavat henkilöt käyttävät alkoholia tai huumeita kymmenen prosenttia todennäköisemmin kuin heidän ei-pelaavat kaverinsa.

Tutkimuksen mukaan päivittäin videopelejä pelaavat henkilöt käyttävät kannabista kolme kertaa todennäköisemmin kuin henkilöt, jotka eivät pelaa videopelejä ollenkaan.

Tutkimuksen mukaan videopelien säännöllisellä pelaamisella havaittiin olevan myös ihmissuhteiden laatua heikentävä vaikutus.

Videopelien koettiin tutkimustulosten valossa vaikuttavan myös ihmisten itsetuntoon. Tutkimuksen mukaan varsinkin naispelaajilla on muita naisia heikompi itsetunto.

Walkerin mukaan toistaiseksi on kuitenkin epäselvää aiheuttaako videopelien pelaaminen sosiaalisia ongelmia, vai onko pelaaminen oire ongelmista?

- Minun arvaukseni on, että kyse on vähän kummastakin ja tämä aiheuttaa tietynlaisen noidankehän, hän sanoo.

Tutkimuksessa havaittiin myös yllättäen, että miehet pelaavat naisia enemmän videopelejä. Haastatelluista miehistä 55 prosenttia pelaa videopelejä vähintään joka toinen päivä. Naisista vain seitsemän prosenttia kertoi pelaavansa yhtä usein.

Tutkijat haluavat selvittää seuraavaksi millainen vaikutus videopeleillä on romanttisiin suhteisiin.

- Sukupuolten välinen epätasapaino pakottaa kysymään, onko uuden ennätyksen tekeminen tärkeämpää kuin vaimon tai tyttöystävän kanssa vietetty laatuaika, sanoo Alex Jensen, yksi tutkimuksessa mukana olleista tutkijoista.

Tutkijoiden mukaan suurin järkytys oli havaita kaiken videopeleihin liittyvän olevan negatiivista. Tässä vaiheessa voidaan tietysti kysyä, yritettiinkö tutkimuksessa edes löytää mitään positiivista?

Jutun kirjoitti: Teemu Lepola

Teemu Lepola

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (27)

Huono 0
Pelit luvanvaraisiksi, lääkäri myöntää luvan kun ensin tutkii pääkopan ja tekee huumetestin.
Kukka-Hattu
"Tutkimuksessa haastateltiin 800 yliopisto-opiskelijaa", onpa iso otanta, näitä nollatutkimuksia riittää pelien osalta vaikka kuinka
Pöllö
Bwahaa, näää tutkimukset syö uskottavuuden hevimusiikin turmiollisuudesta :(
robsku
Eikä huomioon oteta, että ehkä ei-pelaavilla on nimenomaan muutenkin erilaiset harrastukset? Onko syy taas videopeleissä vai onko sittenkin erilaisilla elämäntyyleillä merkitystä ajaudutko muun muassa videopelien pariin
Turhat tutkimukset pois ja rahat hyödyllisiin tutkimuksiin
Aika paskaa koko tutkimus, itse olen pelannut 12-vuotisaasta asti pelejä (7 vuotta) enkä käytä minkäänlaisia huumeita, ja juon alkoholia korkeintaan kerran kuukaudessa jos silloinkaan.
Myöskin ihmisuhteet ovat hyvässä kunnossa, kait se johtuu siitä että jos pelaajalla on aivot tallella, hänestä ei tule luolassa istuvaa alkoholistia joka vain pelaa kaiket päivät. Jatkakaa samaan malliin tutkimusten tekoa niin saadaan varmasti tuloksia mitkä miellyttävät pelien vihaajia ja luovat peleille negatiivisen maineen
Pelaaja
Tutkimuksessa pitäisi lukea:
Tutkimuksen mukaan yliopistossa opiskelevat henkilöt käyttävät kannabista kolme kertaa todennäköisemmin kuin henkilöt, jotka eivät opiskele yliopistossa.
AlienScum
Huono 0
Jo on kyllä åpaksua puppua, toi on ihan silkkaa mustamaalaamista. Sellaset ihmiset jotka ei ilmeisesti itse pelaa jaksaa kokoajan kehitellä mitä ihmeellisimpiä väitteitä. Itse olen pelannut pelejä jo 80-luvun alusta lähtien ja eipä ole toi huumeiden käyttö käynyt mielessäkään. Alkohokiakin käytän ihan samalla tavalla kuin kuka tahansa pari kolmikymppinen opiskelija. Sosiaalisia suhteitakin on ihan riittävästi jne.

Suorastaan loukkaavia tommoset "tutkimukset". Sietäs jonkun vetää kunnianloukkaussyytteeseen noi tutkijat.
no hohhoijaa
Huono 0
Kmupi oli ensin: muna vai kana? Kumpi tässä tutkimuksessa oli syy ja kumpi seuraus?
Tarkkailija
Tiukan vanhoillisen mormoonikirkon omistama yliopisto keräsi 800 opiskelijan mielipiteet kyselyllä..

Toisesta uutisesta lainattu teksti, eli en ihan menisi luottamaan tällaisiin tutkimuksiin..
Jep jep...
Huono 0
Ensinnäkin, Miten pelit ovat vaikuttaneet minun elämää:

Itse olen ainakin huomannut että ainakin Counter Strike on vaikuttanut silmiini herkentävästi ja pystyn huomaaman hyvinkin pieniä yksityiskohtia helpommin esim. autolla ajaessa. Myös yllätysmomentit jäävät pienemmälle kun on harjoittanut itsensä olemaan pelästymättä yht'äkkii eteen ilmestyviä asioita. Mikä on parantanut valmiutta toimimaan todella spontaaneissa tilanteissa.
Englannin kielikin on tullut opittua Pelatessa niin hyvin että sitä mielellään lukee yliopisto kirjallisuuttakin englanniksi vaikken yliopistossa vielä olekkaan.
Mikä tulee päihteisiin, itse arvelen asian johtuvan siitä että ne kuuluvat pelimaailmassa sekä doopingi luokkaan että muutenkin vapa-ajan viettoon KAVEREIDEN kanssa pääasiassa internetin ulkopuolella.

Omat huomiot, ja arvelut:

Kerta pelaajat ovat tottuneet hikupinkoja suurempaan viihde kulutukseen, myös päihteiden käyttö kokemuksen täydentämiseksi tai korvaamiseksi on todennäkösempää kun niiden nuorten ja aikuisten jotka ovat tottuneet pysymään vain yhdessä aiheessa. Aiheessa joka on melkein poikkeuksetta pänttäminen ja/tai muu autoritaarinen submissio käyttäytyminen.

Ei sillain että yhteen asiaan keskittyminen oilisi huono juttu, mutta uskon, että myös ensikäden tieto asioista on myös aika tärkeä.

Ihmetykset varsinaisesta aiheesta:


Sitä ihmettelen, että millä perustein pelaajista saatiin epäsosiaalisia? Suurin osa nykyajan pelatuimmista peleistä suorastaan vaativat sosiaalista kanssakäyntia ja yhteisön luomista: klaanit, killat ja "Corporaatiot". Samaistut sitten pahiksen tai hyviksen rooliin yksin et enää pärjää.
Tietysti yksinpelejäkin pelataan mutta ei niitä High scoreja tehdä muuten vaan, vaan omatunnon pönkittämiseksi ja positiivisen huomion herättämiseksi yhteisössä.

Jännä nähdä milloin psykologiset tutkijat hoksaavat tutkia myös kultturierojen vaikutuksia ja kultturishokista selvinneiden vaikutuksia tilastoihin.

Mutta tämä asia ei jää muutenkaan lukkoon, koska edelleen, 800 ylipopistolaista jossain päin maailmaa Eivät ole yleispätevä mitta kertomaan mitään koko maailman pelaajista tai kulutusviihteen vaikutuksista.
Korobkin Maksim
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Nimipalvelinongelma huolestuttaa ministeriä

11.02.2009 On huolestuttavaa, että esimerkiksi viime kesänä julkisuuteen tullut nimipalvelimien vakava tietoturva-aukko on edelleenkin korjaamatta suuressa määrässä suomalaisia palvelimia, toteaa viestintäministeri Suvi Lindén.

.