Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ilmoitusmyyni sakkasi

Baltimore Examiner lopettaa 15. helmikuuta

30.1.2009 10:39 Yhdysvaltain itärannikolla sijaitsevan Baltimoren kakkoslehti Baltimore Examiner julkaisee viimeisen numeron 15. helmikuuta. Lopetus tuli täydellisenä yllätyksenä lehden 90 hengen toimitukselle.

Kolme vuotta pyristellyt ilmaisjakelulehti sortui ilmoitusmyynnin toimimattomuuteen. Lehden julkaisija oli laskenut, että ilmoitusmyyntiyhteistyö sen kahden muun lehden kanssa olisi tuonut kansallisia ilmoittajia, mutta tämä ei toteutunut.

Denverissä päämajaa pitävä Clarity Media Group julkaisee kahta muuta Examiner-lehteä, San Franciscossa ja Washington DC:ssä.

Baltimoresta tulee jälleen yhden lehden kaupunki, jollainen se oli kymmenen vuotta ennen Examinerin perustamista.  Examiner joutui kutistamaan henkilökuntansa puoleen ja supistamaan talokohtaista jakelua ennen sulkemista, raportoi uutistoimisto AP.

Vuodesta 1837 ilmestynyt The Baltimore Sun kuuluu chicagolaiseen Tribune-konserniin, joka hakeutui velkajärjestelyyn viime joulukuussa. The Baltimore Sun on käynyt läpi useita omistajakierroksia ja sen toimituksen henkilömäärä on leikattu puoleen sitten vuoden 2000.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

SVT välittää Pirate Bay -käräjät suorana verkossa

11.02.2009 Ruotsin televisio SVT lähettää Pirate Bay -oikeudenkäynnin suorana nettilähetyksenä – tosin vain audiona.

.