Kopionesto teki lopun Gears of Warin pelaamisesta
30.1.2009 16:04 Räiskintäpeli Gears of Warin laillisen pc-version pelaaminen ei onnistunut torstaina, kun peliin sisäänrakennettu kopionesto lopetti pelin toiminnan. Samaan aikaan pelin piraattiversio toimi normaaliin tapaan.
Peliyhtiö Epic Gamesin Gears of War -räiskintäpelin laillisen pc-version pelaaminen ei onnistunut torstaina.
Syynä ongelmiin oli pelin kopionesto: digitaalinen varmenne oli asetettu estämään pelin toiminta 28. tammikuuta 2009 jälkeen, uutissivusto Ars Technica kertoo.
Villinä rehottavaa piratismia vastaan taistelevan peliyhtiön kannalta tilanteen tekee kiusalliseksi se, että Gears of Warin laiton kopio toimi ilman ongelmia – digitaalinen kopionestojärjestelmä oli poistettu siitä.
Epicin kehittämän pelin julkaisijana toimii ohjelmistoyhtiö Microsoft. Epic Gamesin keskustelupalstalle postitetun tiedon mukaan yhtiö etsii parhaillaan ratkaisua ongelmaan yhdessä Microsoftin kanssa.
Toistaiseksi Gears of Warin laillisen version ostaneet pelaajat voivat kiertää ongelman asettamalla käyttöjärjestelmänsä kellot menneisyyteen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Antiguan saaresta voi tulla piraattien paratiisi
28.05.2007 Karibianmerellä sijaitsevasta Antiguan saaresta voi muodostua laittomien verkkolataamisten keskus, mikäli Yhdysvallat ei suostu antamaan periksi verkkopelikiistassa.
Kolme vuotta sitten
Jippiin ex-johdolle tulossa linnareissu
28.05.2009 Helsingin hovioikeus tuomitsi tänään pörssiyhtiö Jippiin entisen toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (39)
Hakekaa rahanne takaisin ja jotta en yllyttäisi mihinkään en kerro mitä voitte pelata :)
Ja mitä ihmeen järkeä tuollaisessa estossa yleensäkään on, jonka voi kiertää muuttamalla koneen päiväystä taaksepäin?
Oikeastaan tätä täytyy ajatella POSITIIVISENA uutisena. Kaikki tällaiset tapahtumat auttavat muuttamaan ilmapiiriä DRM-vastaisemmaksi ja lopulta pääsemme DRM:stä eroon...
Näin juuri tulisi kaikkien tehdä. Haitta on täysin ilmeinen valmistusvika ja jollei vikaa myyjä pysty kohtuullisessa ajassa korjaamaan - kuten ei pysty - niin kyseeseen tulee vain kaupan purku.
Toistaiseksi Gears of Warin laillisen version ostaneet pelaajat voivat kiertää ongelman asettamalla käyttöjärjestelmänsä kellot menneisyyteen.
Minä en ainakaan rupeaisi kelloa säätämään kun ongelmaan on jo todistetusti toimiva ratkaisu.
Olisi kiinnostavaa tietää jos joku todella saisi rahansa takaisin tollaisen virheen takia, vahvasti epäilen.