Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Euroviisujen Suomen finaalissa

Yle lykkää tilaäänen käyttöönottoa lauantain ongelmien takia

Kotiteatterin tilaäänestä ei ole vielä hyötyä Ylen lähetyksissä.
Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

1.2.2009 10:52 Yleisradio ilmoittaa, että yhtiö peruuttaa lauantaina Suomen Eurovisiofinaalissa koettujen teknisten ongelmien vuoksi tilaäänen käyttöönoton YLE TV2 ja YLE Teema -kanavilla huomenna maanantaina.

Yleisradion mukaan TV2-kanavalla lauantai-iltana lähetetyn Eurovision laulukilpailun Suomen finaalin ääniongelmat johtuivat lähetyksen 5.1. -tilaäänen teknisistä asetuksista sekä eräiden vastaanotinten virheellisestä toiminnasta.

Tilaäänikokeilun yhteydessä havaittiin muun muassa että osa vastaanottimista valitsi tilaäänen, joka kuitenkin vaatii aina kytkennän kotiteatterilaitteistoon. Ellei kytkentää ei ole tehty, ääni ei kuulu. Myös tilaääneen liittyviä muita teknisiä ongelmia selvitetään.

Yle kertoo, että Eurovision laulukilpailun finaali lähetetään uusintana maanantaina YLE TV2 -kanavalla klo 11.35 - 14.00.

Tilaääni otetaan Yleisradion mukaan käyttöön myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana, kun ongelmat on saatu ratkaistua. Esimerkiksi YLE Teemalla 7.2. lähetettävä Tuntematon sotilas ei ole varustettu tilaäänellä.

5.1. –tilaääni on kotiteattereihin tarkoitettu monikanavaäänijärjestelmä. Tässä järjestelmässä on viisi tavallista äänikanavaa (etuvasen ja -oikea, keskiääni, takavasen ja -oikea) sekä yksi kanava matalataajuisille äänille (subwoofer).

5.1-äänen tarkoituksena on saada äänimaailma toistumaan samankaltaisena kuin esimerkiksi konserttisalissa. Jotta käyttäjän olisi mahdollista kuunnella televisiolähetyksiä tilaäänellä, pitää digisovittimesta tai televisiovastaanottimesta löytyä tähän tuki. Äänisignaalille on laitteessa oma digitaalinen ulostulo, joka liitetään erilliseen -dekooderiin joka on yleisimmin kotiteatterivahvistin.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (36)

Huono 0
"Tilaäänikokeilun yhteydessä havaittiin muun muassa että osa vastaanottimista valitsi tilaäänen, joka kuitenkin vaatii aina kytkennän kotiteatterilaitteistoon. Ellei kytkentää ei ole tehty, ääni ei kuulu."

On kyllä tosi hienoa jos bugiset vastaanottimet johtavat siihen, että televisioyhtiöiden pitää lähettää stereo- ja 5.1 -ääni erikseen. Miten ihmeessä on noin vaikeaa testata vastaanottimet kunnolla kun käyttötapauksia on kourallinen? Tai sitten nämä kaiken maailman gigantit vähän välittävät millaisia laitteita myydään. Jos ei toimi, syyllinen on asiakas tai televisioyhtiö.
TimoH
Ilmeisesti suurin osa digivastaanottimista meni mykäksi tuon edessä. Ala-asteikäiselle tytölle tuli hetkessä kaksi tekstaria kavereilta aiheesta "euroviisujen ääni ei kuulu".

Itse onnistuin saamaan oman digitelkkarin nopeasti toimimaan "audio" -painikkeella kaukosäätimessä.

Ongelmallisempaa olikin sitten antaa puhelintukea 80+ vanhemmille. Lopulta arvailemalla kaukosäätimestä löytyi "(kaiuttimenkuva)+?" -painike, jolla euroviisuehdokkaita pääsi kuulemaan.

Mainio suoritus, YLE!
5:1
Ei jumalauta! Nyt se tilaääni takaisin ja heti. Koko digiuudistuksen ajan olen sitä odottanut. Tosiasiassa ylehän perui 5.1 äänen lähetyksen ennen lähetystä joten miten helvetissä ongelma siitä johtui! Ei sieltä nimittäin mitään 5.1:stä tullut - mykkänä pysyi koko roska PCM:llä & DTS:llä?
mitenkäs se nyt oli
Niin, kaikki halutut/suunnitellut ominaisuudet olisi pitänyt ottaa samalla kertaa, digi aikaan siirtyessä, käyttöön ja hoitaa asennussotkut yhdellä kertaa kuntoon.

Näin tipottain tehtäessä ollaan jatkuvassa muutoksen ja niistä johtuvien ongelmien suossa.

Tuntuu ihan suomalaisen IT-alan toimintatavalta.
5.1 ei toiminut eilen Oulussa. Jotain hämärää dd:ssä täytyi olla, koska canal+:n vastaava viritys toimii ilman ongelmia.
Spaca
5.1 ei toiminut eilen Oulussa. Jotain hämärää dd:ssä täytyi olla, koska canal+:n vastaava viritys toimii ilman ongelmia.

DD 2.0 ääniraitaa tuli Reinakaisen alusta lähtien Pasila-sarjan melkein loppuun saakka, jonka jälkeen se mykistyi. Euroviisujen alussa ko. ääniraita häipyi kokonaan. Ylelle ja Digitalle tuli niin paljon vikasoittoja äänen kuulumattomuudesta, että 5.1 peruttiin ja ko. ääniraita vedettiin pois roskabokseja sekoittamasta. Valitettavasti.
Håkan
On se niin kauheen vaikea lukea manuaalista, mitä mistäkin ihmeellisestä kaukosäätimen nappulasta tapahtuu. Ei se ole YLE:n vika, jos ei osaa lukea manuaalia. Ei kai kukaan steropiuhoilla saa 5.1 ääntä kotiteatterista. Motivoi ainakin tutustumaan laitteisiin paremmin, kun äänet häviää. Iäkkäämmät tietysti on vähän pihalla nyky tegnologiasta, mutta aina löytyy joku, joka osaa neuvoa. Nyt kärsii ne, jotka olisivat ne monikanaäänet saaneet nautittavakseen.
Stereoääliö
ja tuo lähetysten lykkääminen ratkaisee miten sen, että katsojien pitää boksista laittaa oikea ääniraita päälle?
seitsemän
Huono 5
On se niin kauheen vaikea lukea manuaalista, mitä mistäkin ihmeellisestä kaukosäätimen nappulasta tapahtuu. Ei se ole YLE:n vika, jos ei osaa lukea manuaalia.

Ei ole, mutta ei nämä kansalaiset tajua vian olevan omissa laittessa. Syy on tietenkin Ylen ja Digitan, ja sitten ollaankin tekemässä television käytön lopetusilmoituksia. Sama juttu kuin oli (on) dvb-tekstityksen kanssa.

Ehkä tässä pitäisi ujuttaa sopiviin väleihin 5.1-testi samaan tapaan kuin radion stereotesti vanhoina hyvinä aikoina.
jooooojo
Huono 8
digi digi digi. Hi hi hi.
Hehehe
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
.