Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ärräpäitä Ärrällä?

Madonna-lipunmyynnin hässäkkä närkästytti

Jukka Reis onnistui saamaan lipun Madonnan konserttiin. Lippuja jonotettiin muun muassa Lasipalatsin edustalla Helsingissä.
Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva

9.2.2009 13:36 Madonna-konsertin kaikki 80 000 lippua myytiin loppuun aamupäivän aikana. Myynti ei sujunut ongelmitta. Esimerkiksi R-kioskeista vain osa onnistui myymään lippuja.

Madonnan Suomen-konsertin liput myytiin loppuun aamupäivän aikana, lipunmyynnistä vastannut Lippupiste tiedottaa.

Madonna esiintyy elokuussa Helsingin Jätkäsaaressa ja konserttiin oli myynnissä ennätykselliset 80 000 lippua. Lippupisteen mukaan lipunmyynnissä oli ajoittain ruuhkaa kovan kysynnän takia.

Suurin osa lipuista ostettiin nettikaupasta. Yle uutisten mukaan ongelmia oli sekä netti- että puhelinmyynnissä, ja puheluita oli yhdistynyt asiakkaalta toiselle.

Lipunmyynti takkuili myös R-kioskeissa. Valikoimapäällikkö Ola Partanen kertoo, että lippujen osto onnistui vain osassa kioskeista. Syynä ongelmiin oli Partasen mukaan Lippupisteen järjestelmät.

– Omissa järjestelmissämme ei ollut ruuhkaa, Partanen vakuuttaa.

R-kioskit aloittivat Lippupisteen lippujen suoramyynnin syyskuussa eikä ongelmia ole tähän mennessä ollut. R-kioskeissa asiakkaita ärsytti myös se, ettei siellä myyty kuin C-ryhmän eli halvimpia lippuja.

Partasen mukaan R-kioskit saivat vasta aamulla tietää, ettei muiden ryhmien lippuja tulekaan myyntiin.

– Tokihan tapaus Madonna oli pettymys. Täytyy selvittää, miksi järjestelmät eivät vakuutuksista huolimatta toimineet.

R-kioskeja pyörittävä Rautakirja ja Taloussanomat, Digitoday ja It-viikko kuuluvat Sanoma-konserniin.

Jutun kirjoitti: Katja Okkonen

Katja Okkonen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (9)

Huono 0
onkohan lippupisteen sivujen devaus ulkoistettu intiaan
keijo
Kyllähän se kieltämättä vähän arvelutti kun Springsteenin hässäkän jälkeen Lippupisteen toimari väitti, että tilanteesta on opittu ja kapasiteettiä lisätty. Jos järjestelmä kaatuu yhtäaikaiseen käyttämäärään, sen korjaaminen ei ole ihan pikkujuttu. Joku muistin lisääminen palvelimeen on sen tason asia jota voi kuvitella viikossa tehdyn, mutta sillä ei paljon pelasteta.

Tyypillinen ongelma voi olla esimerkiksi se, että käyttöjärjestelmä sallii socketille vain 1024 yhtäaikaista yhteyttä. Vaikka takana olisi miten paljon rautaa tahansa, 1025:s käyttäjä tuottaa ongelmia ja pahimmassa tapauksessa kaataa koko pinon. Kun sitten vähänkin monimutkaisempaa systeemiä lähdetään purkamaan pullonkauloja etsien, tuollaisten socket-rajoitusten poistaminen on yllättävän hankalaa. Vaikka itse www-palvelimia voisi virtualisoida tai laittaa bladeja riviin silti systeemistä voi löytyä joku reunapalvelin tai palomuuri jossa yllättäen on dokumentoimaton rajoitus yhtäaikaisille yhteyksille.

Oli miten oli, 1000,10.000 tai 100.000 yhtäaikaista käyttäjää ei voi eikä saa kaataa oikein suunniteltua ja ylläpidettyä järjestelmää.
TimoH
Huono 4
Hienosti kysytää riittää. Soisi siis muidenkin huippuartistien löytävän tänne Suomeen. Ja useamman.
musiikinkuluttaja
Huono 0
Törmäsin itse kaikenlaisiin, aika kummallisiin virheisiin tässä tapauksessa: normaalia server timeouttia, sitten hieno (?) jonotusanimaatio joka vei takaisin jonon hännille. Lopulta pääsin kauppaan ja ostoskoria päivitettäessä potkittiin pihalle Tosi Pitkään Jonoon. Sinnikkyys palkittiin ja lopulta sain liput ostettua kun kuorma oli hieman tasaantunut. Tosin lopullinen luottokorttiveloitus selvinnee sitten myöhemmin, pari timeouttia siinäkin lisäsi hämmennystä.

Oli siis aikaa miettiä miten tällaista palvelua voisi kustannustehokkaasti skaalata ja lopulta päädyin siihen, että näin piikittävässä kuormassa ainoa (?) mahdollisuus on rinnakkaistaa web shop, myös maksaminen, luottokorttivarmennus etc. Sitten ajaa koko roskaa Amazonin EC2:n tai vastaavan palvelun päällä jonne voi lisätä päiväksi, vaikka vain tunteja etukäteen 2000 serveriä lisää. Voi tämä toki viedä pullonkaulan pankin systeemeihin ja rinnakkaistus on vaikeaa, mutta tehtävissä yhtä kaikki. Ja löytyy Amazonilta EC2 DC Saksastakin, jos privacy ja compliance huolestuttaa.

Mutta ehkä perimmäinen syy on siinä, ettei tässä ole Lippupisteen kannalta perimmäistä ongelmaa, kaikki liputhan myytiin ja vielä nopsaan?
TimoT
Huono 2
onkohan lippupisteen sivujen devaus ulkoistettu intiaan

Sellaista se on, sähköinen kaupankäynti :D
7
Huono 2
Peelot myy lippujaan nyt sitten Huutonetissä. Ihan ostivat vaan omaan käyttöön.
Karmee_kapula
Huono 0
Peelot myy lippujaan nyt sitten Huutonetissä. Ihan ostivat vaan omaan käyttöön.

Miksi Digitodaylla ei ole vielä Huuto.netin lippujen myyntiä mainostavaa uutista?

Onhan samaan konserniin kuuluvilla Ilta-Sanomillakin pelkästään Huuto.netin lippuja mainostava uutinen nettisivuillaan. Hesarinkin uutisessa Huuto.net mainitaan.

Näyteikkunaan pääsemisestä maksetaan varmasti kovia summia tällä hetkellä ja muistakin tehostekeinoista Sanoma-konserni rahastaa.
Sanoma-konserni tienaa mustalla pörssillä
Huono 0
Törmäsin itse kaikenlaisiin, aika kummallisiin virheisiin tässä tapauksessa: normaalia server timeouttia, sitten hieno (?) jonotusanimaatio joka vei takaisin jonon hännille.

Ongelma on myös siinä, että ruuhkautuminen kumuloi käyttäjämääriä. Uutisissa haastateltiin käyttäjiä, joilla oli neljä puhelinta yhtä aikaa jonottamassa. Vaikka siis yhteydenottoja oli 600.000, eri käyttäjiä oli ehkä 100.000. Tuollaisen käyttäjämäärän palveleminen kolmessa tunnissa ei voi olla mikään ongelma.

Server timeout puolestaan ei välttämättä johdu serveristä itsestään vaan taustajärjestelmistä ja tietokannasta. Jos systeemi on alusta loppuen väärin suunniteltu, transaktioon sisältyy kaikenlaista turhaa joka hidastaa sitä ja syö resursseja. Vaikka itse 'tuotetietokanta' olisi yhdessä koneessa, vapaiden lippujen kysely tietokannasta ja esivarauksen tekeminen ei ole sellainen operaatio joka ei skaalautuisi. Itse myyntitapahtuman puolestaan voi rinnakkaistaa niin paljon kuin haluaa. Toki yksi potentiaalinen pullonkaula on myös Luottokunnan maksurajapinta.
TimoH
Huono 0
olispa lipuissa ongelma pelkästään järjestelmissä. Koko lipunmyynti oli läpimätä. Katsokaa vaikka miten toimittiin Turussa paikallisessa tavaratalossa:

http://kuntokortilla.blogspot.com/2009/02/madonnan-lippuralli.html

Paljonkohan lippuja meni vastaavasti Ärrän myyjille trokattavaksi?

Eipä ole kuullut miten lippuyhtiö aikoo puuttua näihin sisäisen oston väärinkäytöksiin.
Läpimätä lippuyritys
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Antiguan saaresta voi tulla piraattien paratiisi

28.05.2007 Karibianmerellä sijaitsevasta Antiguan saaresta voi muodostua laittomien verkkolataamisten keskus, mikäli Yhdysvallat ei suostu antamaan periksi verkkopelikiistassa.


Kolme vuotta sitten

Jippiin ex-johdolle tulossa linnareissu

28.05.2009 Helsingin hovioikeus tuomitsi tänään pörssiyhtiö Jippiin entisen toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

.