Aikakauslehdet ja internet sysänneet tv:tä syrjemmälle

Internetin kiinnostavuus on kasvanut tv:n kustannuksella.
Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva
17.2.2009 11:17 Suomalaisten mielestä aikakauslehti on yhä useammalla kiinnostavalla aihealueella paras tiedonlähde. Myös internet on terävöittänyt profiiliaan vuosi vuodelta, ilmenee Aikakausmedian tutkimuksesta.
Tutkimuksen mukaan televisio koetaan nyt selvästi harvemman aihealueen parhaana tiedonlähteenä kuin 10 vuotta sitten.
– Tulokset heijastelevat sähköisen tarjonnan ja kanavakilpailun tuomaa samankaltaistumista. Ihmisten on nyt vaikeampaa löytää laajasta tarjonnasta itselleen kohdennettua tietoa, toteaa Aikakausmedian markkinointi- ja tutkimusjohtaja Saara Itävuo.
Itävuon mukaan aikakauslehdissä ja internetissä kehitys on mennyt toiseen suuntaan. Aikakauslehtien elinehto ovatkin aina olleet yksilölliset sisällöt. Ne ovat tunnistaneet hyvissä ajoin kuluttajien tutkitusti entistä suuremman tarpeen saada kohdistetumpaa ja henkilökohtaisempaa viestintää.
Kova kilpailu on synnyttänyt viime vuosina paljon uusia lehtiä sekä kehittänyt tuttujen lehtibrändien sisältöjä. Inernet puolestaan tarjoaa kohdentamista sähköisessä paketissa. Se täydentää nykyään entistä useammin painettujen aikakauslehtien sisältöjä.
Erikoislehtien
määrä kasvussa
Suomessa on yhteensä noin 3 500 aikakauslehtinimikettä. Isommat lehdet on suunnattu laajemmille kohderyhmille, mutta eri alojen erikoislehdet ovat lisääntyneet.
– Markkinoille on tullut jäädäkseen lähes 200 uutta nimikettä kymmenen vuoden aikana, mikä on aivan valtava määrä, kun ottaa huomioon, että Suomessa ilmestyy lehtinimikkeitä eniten maailmassa per asukas. Erikoistuvien lehtien puolelle on tullut paljon lehtiä, jotka on tehty entistä pienemmälle kohderyhmälle. Ihmisten yksilöllisyyden tarve on saanut ruokaa sitä kautta, Itävuo kertoo.
Erikoislehdissä erottuvat selvästi etenkin erilaiseen harrastamiseen sekä sisustamiseen ja puutarhanhoitoon liittyvät genret. Laajemmalle kohderyhmälle suunnatut yleislehdet puolestaan ottavat kantaa erikoistumistarpeeseen eri aiheisiin keskittyvillä teemanumeroilla.
– Yleislehdissä varsinkin ruokapuoli on vahvistunut koko ajan, ja asumisen ja sisustamisen teemoja näkyy etenkin ajankohtaisten tapahtumien aikaan. Aikakauslehtien valta-alueena pidetty muoti näkyy erityisesti naistenlehtien puolella omina kokonaisuuksinaan, joiden määrä on lisääntynyt. Teemaosiot ovat tavallaan lehti lehden sisällä.
Aikakauslehtien Liitto, nykyiseltä markkinointinimeltään Aikakausmedia, on teettänyt Mediasidonnaisuus-tutkimusta TNS Gallupilla 20 vuotta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten eri viestimet pystyvät vastaamaan kuluttajien tiedontarpeeseen.
Lehtiä ei enää suunnitella
sukupuolen mukaan
Aikakausmedian arvion mukaan jokainen suomalainen seuraa säännöllisesti noin 12 aikakauslehteä. Mediasidonnaisuustutkimuksen mukaan näyttää siltä, että suomalaiset haluavat jatkossakin saada entistä kohdistetumpaa tietoa. Uusia lehtiä suunnitellaan yhä enemmän oletetun kohderyhmän arvojen tai kiinnostuksen kohteiden mukaan sen sijaan, että huomioitaisiin pelkästään esimerkiksi ikä, sukupuoli tai asuinpaikka.
Vaikka uudet lehdet eivät olekaan alleviivatusti joko naisten tai miesten lehtiä, Aikakausmedian markkinointi- ja tutkimusjohtaja Saara Itävuo arvelee, että nuorille miehille suunnatulla lehdellä saattaisi olla tilaa markkinoilla.
– Tähän mennessä miehet eivät ole, hyvistä yrityksistä huolimatta, vielä innostuneet niistä. Leikillisesti voi sanoa, että suomalainen mies siirtyy Aku Ankasta tietokonelehden kautta suoraan Tekniikan Maailmaan. Tosiasia lienee, että meillä on jo niin hyvä ja monipuolinen tarjonta esimerkiksi harrastuslehtien puolella, että uusien lehtien ei tarvitse olla leimatusti joko naisten tai miesten lehtiä, Itävuo huomauttaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Hudson-onnettomuuden ääninauhat kuunneltavissa
11.02.2009 Sankarilentäjäksi mainittu Chesley Sullenberger on kertonut hanhien osumisen koneeseensa olleen järkyttävä kokemus. Mutta ääninauhoilla hän kuulostaa erittäin rauhalliselta.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (5)
kulkemassa ohi. On aivan hulluutta käyttää paperia, painaa, kuljettaa ja jaella lehteä.
Sumen TV on menossa loppuaan kohti. Eilen piloillani katsoin, mitä sieltä tulee. Ei ollut ohjelmaa, jonka kohdalle olisin jättänyt TV:n auki "parempia ohjelmia odotellessa". Jätin Betinaan, jota en koskaan katso. Oli sentään tehtyä ohjelmaa.
Ken haluaa telkkaria katsella, hänellä pitää olla omat, ilmaiset, kansainväliset sateliittikamat. Sieltä näkee jotain, ainakin sen, ettei Suomessa halutakaan pysyä maailman menossa mukana.
-Erikoislehdillä on sijansa, mutta ei niillä mitään kannattavuutta ole; alle 5000:n painoksina.