Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sopimatonta sisältöä

Apple esti South Park -sovelluksen myynnin

"Oh my god! They killed The South Park App!"
Kuva: South Park Studios

19.2.2009 13:03 Erittäin suositun South Park -animaatiosarjan tekijät törmäsivät Applen jo jossain määrin surullisen kuuluisaan muuriin yrittäessään saada ohjelmistoaan myyntiin iPhonen sovelluskaupassa.

South Park Studios kertoo verkkosivuillaan, että alun perin lokakuussa julkistettu South Park -sovellus torpattiin Applen toimesta pariinkin otteeseen.

– Joudumme surullisina sanomaan, että sovelluksemme on torjuttu. Applen mukaan sisältö oli "potentiaalisesti loukkaavaa", South Park Studios kirjoittaa.

Applen sovelluskauppa App Store on osa iTunesia. Apple kyllä myönsi, että standardeja kehitetään ja viittasi siihen, että alun perin iTuneskin pidettiin puhtaana sellaisista musiikkikappaleista, joiden sanoitukset katsottiin sopimattomiksi.

Mutta on epäselvää, miksi Apple haluaa noudattaa tällä hetkellä erilaista politiikkaa App Storessaan kuin musiikkikaupassaan. Lisäksi PC World huomioi, että iTunes myy tälläkin hetkellä South Parkin kausia 1-12 sekä muun muassa South Park -elokuvaa.

South Park -sovellus olisi päästänyt iPhonen käyttäjät katselemaan jaksojen pätkiä, lukemaan South Park -uutisia sekä esimerkiksi koristelemaan kännykkäänsä aiheeseen liittyvillä taustakuvilla.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (27)

Huono 0
Ei tästä sensuurissa Applea ole syyttäminen vaan typeriä jenkkejä jotka nostavat kanteita "itseään ""loukkaavista"" asioista" rahankiilto silmissään.

Selustaa varmistellaan periaatteella kielletään ensin kaikki ja höllennetään pikkuhiljaa tarpeen vaatiessa ja asioiden selkiytessä ehtoja.

Niinhän te nörtit "vapaan maailman puolesta" palomuurinnekkin konffitte
hep
Ei tästä sensuurissa Applea ole syyttäminen vaan typeriä jenkkejä jotka nostavat kanteita "itseään ""loukkaavista"" asioista" rahankiilto silmissään.

Jenkeissö ei tarvita kuin yksi ylihuolehtiva/rahan himoinen äiti ja yritys olisi oikeudessa. Kun sattuisi näkemään pojallaan south park jakson puhelimessa.
Tuo tulee kyllä iPhonelle, kunhan ne keksivät miten se tehdään niin, ettei se singahda haasteena silmille.
Yhdysvallat on välillä hämmästyttävä paikka. Joku oli saanut korvauksia kaupalta kompastuttuaan omaan lapseensa.
hiljaa hyvää tulee
Ei tästä sensuurissa Applea ole syyttäminen vaan typeriä jenkkejä jotka nostavat kanteita "itseään ""loukkaavista"" asioista" rahankiilto silmissään.

Niinpä niin... eihän puhdas pulmunen omenainen ole mihinkään ikinä syyllinen :)

palvokaamme omenaa
Miksi sama ohjelmatyyppi voi olla iTunesissa, muttei AppStoressa?
jakomielistä
Heh... fanipojat on kyllä kekselijäitä, heti tulee tarinaa miten syy on jossain muussa kuin Applessa..hah..

Eikö Ifart sovellus ollut sopimatonta sisältöä..?
Hmmm...
Muistan, kun kävin katsomassa sen South Park leffan kaverin kanssa. Nauroimme kaksistaan leffan alusta loppuun, mutta vanhemmat, jotka olivat lastensa kanssa katsomassa sen sijaan istuivat korvat punaisina, kun lapset kyselivät, että mitä toi isi tekee toi punainen mies tuolla valkokankaalla? Lapset eivät ymmärtäneet vitsejä ja vanhemmat eivät tienneet, että itkeäkkö vaiko nauraa.
meillä oli hauskaa
En ymmärrä kuinka joku voi liputtaa tämmösen firman puolesta. Ymmärrän kyllä, että vikaa on myös yleisesti jenkeissä, mutta on tää Applen toiminta kyllä järkyttävää. "Potentiaalisesti loukkaavaa" PLZ.
Apple hoi älä loukkaa :'(
Miksi sama ohjelmatyyppi voi olla iTunesissa, muttei AppStoressa?

No kun iTunesissa myytäville elokuville ja sarjoille on ikärajat. App Storessa tätä käytäntöä ei ainakaan toistaiseksi ole.
Töötti
Johan tuolla on jaettu suuria sakkorangaistuksia, kun tisu on vähän vilahtanut telkkarissa. Jokainen kirosana pitää sensuroida tai korvauskanne odottaa.

"Potentiaalisesti loukkaavat" podcastit on varustettu erillisellä merkinnällä, mutta noiden ohjelmien kanssa pitäisi varmaan kehittää joku ikärajatarkastus ja luokitus - aivan kuten tietokone- ja konsolipelien kanssa.

Elämme ikävä kyllä aikakaudessa, jossa virallinen sensuuri on korvattu vähintään yhtä tiukalla itsesensuurilla. Jos et sensuroi itse, maksat oppirahat ja vaarana on, että joku toinen sensuroi vielä rankemmin puolestasi. Ihan sama ilmiö on havaittavissa Suomessakin.
hep
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Talouskriisi kasvattaa uraverkostoja

11.02.2009 Saksan suurimman bisnesammattilaisten uraverkoston Xingin kasvu kiihtyy talouskriisin myötä. Maailmanlaajuisesti sitä suurempi Linkedin halajaa parantaa vaatimattomia asemiaan Saksassa ja on käynnistänyt oman saksankielisen saittinsa.

.