Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tehotarkastuksen seurauksena

Yli 200 tv-maksupinnaria jäi kiinni Varsinais-Suomessa

Televisiomaksun tarkastajat ovat olleet ahkerina Varsinais-Suomessa.
Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

5.3.2009 12:44 Tv-maksukampanja on alkanut Varsinais-Suomessa. Viestintäviraston mukaan kahden ensimmäisen päivän aikana alueella jäi tehotarkastuksissa kiinni 215 television käyttöönottoilmoituksen laiminlyönyttä television katselijaa.

Viestintävirasto kertoo, että tarkastukset kohdennetaan niihin kotitalouksiin, jotka eivät ole tehneet ilmoitusta television käyttöönotosta.

Tv-maksutarkastajilla on käytössään listat niistä asunnoista, joissa ei ole voimassa olevaa televisioilmoitusta. Listat on koottu vertaamalla väestötietojärjestelmän asukastietoja televisioilmoituksen tehneiden tietoihin. Vertailu on mahdollista valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain perusteella.

Alueellisten tehotarkastusten lisäksi maassa kiertää jatkuvasti 75 tarkastajaa, Viestintävirasto huomauttaa.

Tv-maksukampanjan piiriin kuuluville noin 54 700 taloudelle oli lähetetty myös kampanjakirje ja lomake, jolla voi tehdä televisioilmoituksen. Viraston arvion mukaan noin puolella kirjeen saaneista on televisio käytössään.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (42)

Huono 0
Paljonkos YLE/Viestintävirasto maksaa näistä säännöllisin väliajoin tulevista aina samaa formaattia noudattelevista pelotteluviesteistä.
Kaikki ne ovikellon pimputtelijat rahaa haluavat - Älä avaa.
Paljonkos YLE/Viestintävirasto maksaa näistä säännöllisin väliajoin tulevista aina samaa formaattia noudattelevista pelotteluviesteistä.

Itsehän en avaa ovea tuntemattomille. Eli niille jotka eivät etukäteen ole soittaneet ja ilmoittaneet tulostaan.

Näin säästyy monilta taidekaupittelijoilta, tv-riistomaksutarkastajilta, yms.
Esko Lahti
Menen hakeen lupamaksun hinnalla uuden tallentavan boksin. 199 cittarista hdmi:llä!
maksupinnari
Tv-lupamaksu on sikamaisen suurin (n. 220e/vuosi) esimerkiksi opiskelijoiden opintotukeen nähden. Esimerkiksi Sveitsi ja Saksa eivät peri opiskelijoilta tv-lupamaksua.

Mielestäni Suomessa tv-lupamaksun suhden opintotukeen on niin pielessä, että kyse alkaa olla viestinnän vastaanottamisen heikentämisestä. Jokaisellahan pitäisi olla oikeus seurata mediaa.
Tv-lupamaksu?
YLE saisi laittaa TV-lupasivuillensa linkin, jossa voisi ilmoittaa, ettei omista televisiota. Onhan siellä myös mahdollisuus ilmoittaa, jos omistaa television! Näin säästettäisiin tarkastusmaksuissa, kun ei tarvitsisi soitella ovikelloja ja puhelimiin turhaan.

Eihän TV-luvattomuus todellakaan tarkoita, että salakatsoo televisiota.
sadsd
Eihän TV-luvattomuus todellakaan tarkoita, että salakatsoo televisiota.

...vaan juurikin näin tunnutaan uskovan, siksi jo kotikäynnin tehtyyn kohteeseen tullaan uudelleen ja uudelleen ja uudelleen....

Näin ihmisistä kuten minä tulee taloudellinen rasite YLE:lle. En maksa lupamaksua, kotiani "raidataan" säännöllisesti, mutta digiboksia ei ole eikä tule.
Jani
Itellä on vanha Phillipsin 14 tuumanen mötkäle. Son kiinni DVD-soittimessa. Ikää about saman verran kuin minulla.

Ei oo digiteeveet näkynä siinä sen jälkeen kun loppu analogiset. Ja eivät muuten näy! 20e digiboksi ois arvokkaampi kuin se pr*** möhkäle.

Tietty jos se lupatarkastaja saa siitä Jimit, ilman sitä dikipoksia, näkymään niin maksan sit samantien.
SC
Haluaisin tehdä rikosilmoituksen YLE:n/Viestintäviraston toimista, laittomasta uhkauksesta ja kotirauhan rikkomisesta.

Laiton uhkaus: Kirje, jossa sanotaan ovelin sanakääntein, että jos et vapaaehtoisesti maksa rahaa meille, tulee kaverit ovelle ja sitten ainakin maksat.

Jos päätät että et maksa, tulee kaverit ovelle soittelemaan ovikelloasi ja koska et heitä ole kutsunut, rikkovat he periaatteessa kotirauhaa.

Se on mukavaa, kun on lain sallimat mafiaotteet.

Itse lupaan maksavani TV-lupani vasta sitten, kun kaikki 1920-1940-luvulla tehdyt hanuria soittavat hampaattomat esapakariset sun muut "suomifilmit", joiden kohdeyleisö on jo maan povessa, säilötään YLE:n "elävään arkistoon" ja unohdetaan sinne ja kun kesällä saadaan nauttia kunnon ohjelmista, eikä jostain kivikautisista uusinnoista ja tusinatuotannosta, jota YLE tuntuu tekevän media-alan opiskelijoiden orjatyönä.
allekirjoittanut
Paljonkos YLE/Viestintävirasto maksaa näistä säännöllisin väliajoin tulevista aina samaa formaattia noudattelevista pelotteluviesteistä.

Itsehän en avaa ovea tuntemattomille. Eli niille jotka eivät etukäteen ole soittaneet ja ilmoittaneet tulostaan.

Näin säästyy monilta taidekaupittelijoilta, tv-riistomaksutarkastajilta, yms.

Tein mäkin aikanaan pitkään noin ihan menestyksekkäästi. Tutut osasivat soittaa ovikelloa silleen reippaasti, että ne kyllä tunnisti.

Kunnes eräänä päivänä kävin nopeasti pistäytymässä kotona ja kun astuin ovesta ulos, niin lupatarkastaja seisoi oven edessä. Ei auttanut selittelyt, kun telkkari näkyi ovelle saakka. Tai no sen verran, että olin "just eronnut, en ollut vielä ehtinyt hankkia"..... :)
Kiikissä
Jos YLE olisi tosissaan halunnut saada luvatta katsojat kuriin, olisi kanavat pitäneet laittaa kortin taakse. Tämä jo silloin kun digitalisointi tehtiin. Aivan kuten et satelliitistakaan näe YLE:n kanavia ilman C+ korttia esim.

Lupamaksua vastaan YLE toimittaisi kortin, joka vuosittain päivitettäisiin OTA:na kun olet seuraavan vuoden luvan maksanut.

Silkkaa ammattitaidottomuutta YLE:ltä.
Luvaton
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

DB:n nuuskijat ilmeisestikin rikkoneet lakia

11.02.2009 Saksan valtionrautatiet DB ei enää sulje pois sitä, että sen pestaamat salapoliisifirmat olisivat työntekijöiden nuuskimisessaan rikkoneet lakia. Konsernin johtaja Hartmut Mehdorn olettaa tämän myös tapahtuneen alaistensa tieten.

.