Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kiista tekijänoikeuskorvauksista

YouTube blokkaa musiikkivideot briteiltä

10.3.2009 12:37 Videopalvelu syyttää videoiden blokkaamisesta lisensointikiistaa tekijänoikeusjärjestö PRS for Musicin kanssa. Suomessa YouTuben ja Teoston välillä ei ole sopimusta ollenkaan.

Hakukonejätti Google omistama videopalvelu YouTube alkaa rajoittaa brittikäyttäjiensä pääsyä palvelussa sijaitseviin musiikkivideoihin.

Syynä toimenpiteille on kiista lisensointisopimuksesta tekijänoikeusjärjestö PRS for Musicin kanssa.

YouTuben videokumppanuuksista vastaava johtaja Patrick Walker kertoi eilen palvelun blogissa, etteivät YouTube ja PRS for Music ole päässeet yhteisymmärrykseen aikaisemman sopimuksensa jatkamisesta.

Walkerin mukaan tekijänoikeusjärjestön vaatimat uudet korvaukset ovat kohtuuttomia.

Käytännössä muutos tarkoittaa sitä, että YouTube alkaa poistaa niin sanottuja virallisia premium-musiikkivideoita brittikäyttäjien ulottuvilta.

Palvelu ei aio kuitenkaan puuttua videoihin, joita yksittäiset artistit tai käyttäjät ovat ladanneet palveluun.

Suomessa vastaava tilanne ei ole mahdollinen, sillä YouTuben ja tekijänoikeusjärjestö Teoston välillä ei minkäänlaista sopimusta, kansainvälisten asioiden johtaja Jari Muikku Teostosta kertoo.

Tekijänoikeusjärjestö
tyrmistyi päätöksestä

YouTube ja PRS for Music – silloiselta nimeltään MCPS-PRS – sopivat Britannian osalta korvauksista tekijänoikeusjärjestön edustamille artisteille elokuussa 2007.

Sopimuksen myötä YouTube saattoi näyttää laillisesti palvelussa ammattilaisten ja amatöörien kuvaamia videoita, joiden taustalla soivan musiikin tekijöitä järjestö edustaa.

PRS for Musicin toimitusjohtaja Steve Porter sanoi järjestön olevan "sokissa ja pettynyt" YouTuben rajuihin toimenpiteisiin.

– PRS for Music ei ole pyytänyt Googlea tekemään tätä ja kehottaa heitä miettimään päätöstään uudelleen kiireesti, Porter sanoi järjestön tiedotteessa.

YouTube on lisensoinut musiikkia myös suoraan kolmelta suurelta levy-yhtiöltä: Universal Musicilta, Sony BMG:ltä ja EMI:ltä.

YouTuben ja levy-yhtiö Warner Musicin välit viilenivät joulukuussa, kun yhtiöt eivät päässeet yhteisymmärrykseen lisensointisopimuksen jatkamisesta.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (14)

Huono 0
Suomessa YouTuben ja Teoston välillä ei ole sopimusta ollenkaan.

Tämä kannattikin julkistaa. Kohta on tasavarmasti sopimus ja sitten voidaankin arvata mitä tapahtuu...
allekirjoittanut
Vapailla markkinoilla, joilla on useita myyjiä ja ostajia, määräytyy tuotteen hinnaksi halvin hinta, joka on myyjälle vielä taloudellisesti kannattava. Markkinat toimivat tehokkaasti ja kilpailu karsii tehottomat myyjät pois.

Jos myyjiä on vain yksi, mutta ostajia useampia, on hinta korkeampi, koska hinnaksi määräytyy kallein hinta, jonka ostajat raaskivat maksaa. Kilpailun puute mahdollistaa tehottomasti toimivat myyjät.

Yleensähän tekijänoikeusmaksumarkkinoilla tilanne on ollut jälkimmäinen: tuotteen eli musiikin hinta on kalliimpi kuin jos markkinat olisivat oikeasti vapaat ja tehokkaat.

Nyt ilmeisesti on kuitenkin käynyt niin, että paikallinen Teosto haukkasi tyhjää yrittäessään korottaa taksoja. Youtube ei ollutkaan mikään paikallisradio, jolle voi sanella hinnat.

Ei ihme, että tekijänoikeusjärjestö on "sokissa ja pettynyt".
Anon
Hyvä veto googlelta :D
Nakertaako?
Suomessa YouTuben ja Teoston välillä ei ole sopimusta ollenkaan.

Tämä kannattikin julkistaa. Kohta on tasavarmasti sopimus ja sitten voidaankin arvata mitä tapahtuu...

Imetään kaikki torrenteilla kuten tähänkin asti?
Tenu
Huono 1
Huikeinta tässä on se, että tekijänoikeusväki käyttäytyy yhteen suuntaan kuin oikeuksia ajava järjestö ja toiseen suuntaan kuin sopimuksista neuvotteleva liikeyritys. Ei ihme, että moisen kaksinaamai...kaksoisroolin vuoksi markkinat eivät pelaa. Peelottaa ajatuskin, että vaikka SAK:lle annettaisiin samanlaiset oikeudet neuvotella kaikenmaailman korvauksista samaan tapaan.
Make
Se on hyvä, että Google näytti vähän voimaansa. Tajuaa tekijänoikeusjärjestötkin, että vastassa on Iso Voima.
Jeesus
Huono 6
Markkinat toimivat tehokkaasti ja kilpailu karsii tehottomat myyjät pois.

Veikkaanpa, että sinä myyt työnantajallesi (jos sinulla sellainen on) varsin tehotonta työtä ylihintaan. Moinen tilanne on mahdollinen sen takia, että Suomen yhteiskunnassa on monenlaista sääntelyä, joka hieman jarruttaa täysin vapaan riistokapitalismin toteutumista.
Wincapitalismi
Huono 1
Kumpihan puhuu totta?

Google has told us they are taking this step because they wish to pay significantly less than at present to the writers of the music on which their service relies, despite the massive increase in YouTube viewing.
MyTube
Oikeastaan on käsittämätöntä että Googlen pitäisi maksaa mitään, senhän pitäisi olla toisinpäin! Tarjoaa maailmanlaajuisen kanavan jonka kautta mainostaa tuotetta ihmisille ympäri maailman. Lisäksi maksaa itse kaistakustannukset.
Urpå
Voi voi...

kyllä nyt tekijänoikeusjärjestöt ajaa itsensä pahaan nurkkaan, kun kaikkea vaan pitää vastustaa. Kyllä - maailma on muuttunut ja yksikään täysjärkinen kuluttaja ei ole valmis maksamaan siitä, että saa katsella musiikkivideoita. Tämä promotuote kun on ollut aina maksuton.

Tämä alkaa olla nyt niin paha farssi kokonaisuudessaan, kun yhtäältä estetään iTunesin kaltaisten laillisten kanavien jakamat musavideot, leffat ja telkkarisarjat Suomesta. Sitten blokataan suurin osa mtvmusic.com sisällöstä US:n ulkopuolelta ja nyt sitten pitäis YouTuben promomateriaalistakin saada rahaa.

Yrittäkää nyt hel...tti sentään päättä miten tätä sisältöä kuuluisi oikeasti katsella netissä ihan laillisesti, vai uskooko joku todella että esim Suomessa tyydytään vain telkkarin katselemiseen seuraavat 100 vuotta.
Kyllästynyt
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera: Ruotsin laajakaista on suurin haaste

11.02.2009 TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin mukaan yhtiön suurin haaste on, miten konserni saa karsittua kuluja laajakaistatoiminnoista. Suurin murhe ovat nyt Ruotsin laajakaistat.

.