Lähes 200 tv-maksupinnaria kiinni Oulun läänissä

Tv-maksupinnareita jäi kiinni Oulun läänissä.
Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
18.3.2009 10:32 Tv-maksukampanja on alkanut Oulun läänissä. Viestintävirasto kertoi keskiviikkona, että kahden ensimmäisen päivän aikana alueella jäi tehotarkastuksissa kiinni 189 television käyttöönottoilmoituksen laiminlyönyttä television katselijaa.
Viestintäviraston mukaan tarkastukset kohdennetaan niihin kotitalouksiin, jotka eivät ole tehneet ilmoitusta television käyttöönotosta. Tv-maksutarkastajilla on käytössään listat niistä asunnoista, joissa ei ole voimassa olevaa televisioilmoitusta. Listat on muodostettu vertaamalla väestötietojärjestelmän asukastietoja televisioilmoituksen tehneiden tietoihin.
Vertailu on mahdollista valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain perusteella, virastosta korostetaan. Alueellisten tehotarkastusten lisäksi maassa kiertää jatkuvasti 75 tarkastajaa.
Tv-maksukampanjan piiriin Oulun läänissä kuuluville noin 51 800 taloudelle oli lähetetty myös kampanjakirje ja lomake, jolla voi tehdä televisioilmoituksen. Viestintäviraston arvion mukaan noin puolella kotitalouksista, jotka eivät ole tehneet tv-ilmoitusta, on televisio käytössään.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Steam-pelipalvelussa 13 miljoonaa aktiivista käyttäjää
28.05.2007 Half-life -peleillä pinnalle noussut Valve Software ilmoitti, että sen digitaalisen sisällön pc-alusta, Steam, on ylittänyt yli kolmentoista miljoonan aktiivisen käyttäjätunnuksen rajan.
Kolme vuotta sitten
Vantaa tippui verkosta
28.05.2009 Vantaan kaupunki joutui pettymään lupauksiin virtuaalipalvelinten suorituskyvystä, ja verkkosivut ovat olleet joko kokonaan alhaalla tai sitten hitaita. Korjausta yritetään lähipäivinä.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (24)
Jos hyväntahtoisuuttaan maksaa niin mikäs siinä, mutta ei ole pakko.
Lue uutisesta:
"Viestintäviraston mukaan tarkastukset kohdennetaan niihin kotitalouksiin, jotka eivät ole tehneet ilmoitusta television käyttöönotosta. Tv-maksutarkastajilla on käytössään listat niistä asunnoista, joissa ei ole voimassa olevaa televisioilmoitusta. Listat on muodostettu vertaamalla väestötietojärjestelmän asukastietoja televisioilmoituksen tehneiden tietoihin. "
Mistä noita 200-lukuja oikein tulee?
o "Lähes 200 tv-maksupinnaria jäi kiinni Oulun läänissä."
o "Yli 200 tv-maksupinnaria jäi kiinni Varsinais-Suomessa."
o "Vajaat 200 tv-maksupinnaria kiinni Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa."
o "Yli 200 tv-maksupinnaria jäi kiinni Pohjois-Karjalassa ja -Savossa"
o "Pohjanmaalla löytyi kahdessa päivässä yli 200 tv-maksupinnaria"
o "Lähes 200 tv-maksupinnaria kiinni Lapissa"
o "Satoja tv-maksupinnareita jäi kiinni Päijät-Hämeessä ja Kymenlaaksossa"
('200 on enemmän kuin 100' = satoja)
o "Tarkastuksia Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa
Tv-lupien tehotarkastus: 440 jäi kiinni kahtena päivänä"
Luku on joko lähellä 200 tai sitten tämän kerroin.
440 on luultavasti yritys hämätä jotta luku näyttäisi erilaiselta kuin muut.
Nämä uutiset haiskahtavat selvältä vedätykseltä.
Yritetään pitää vaan imagoa siitä että kiinni jäät, vaikka oikeasti ainoastaan muutama jää vahingossa kiinni.
Järkevä ihminen ei tv-pinnauksesta kiinni jää.
Tulkaa Tampereelle, olen minäkin ollut maksamatta TV-lupaa jo lähes 10 vuotta eikä kukaan ole koskaan käynyt ovella kyselemässä.
Miksei?
Olen kyllä listoilla.
Todellista copy-paste-uutisointia, varmaan viestintäviraston tilaamana. Vaikkei mitään tehotarkastuksia edes olisi niin julkaistaan vaan tiedotteita "pelotteeksi" ja sitten tällaiset tollomediat kritiikittä uutisoi mokoman faktana.
Tiedän kaverin joka on ollut oikeudessa ettei maksanut TV-maksua, se oikeusjuttu oli sanomalehdissäkin 1990-luvun loppupuolella. Muistaakseni tyyppi sai ehdollisen vankeusrangaistuksen.
Googlettamaan lausetta "Lähes 200 tv-maksupinnaria jäi kiinni"
Onko teillä vastaanotinta, digiboksia tms.
Ei ole. Näkemiin.
Voinko tulla katsomaan?
Ette.
Olipas vaikeeta.
Tiedän kaverin joka on ollut oikeudessa ettei maksanut TV-maksua, se oikeusjuttu oli sanomalehdissäkin 1990-luvun loppupuolella. Muistaakseni tyyppi sai ehdollisen vankeusrangaistuksen.
1999 vuoden jälkeen ei ole kriminalisoitu.