Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Peli kehitteillä

Max Payne kostaa kolmannen kerran

Onko kuvan mies Max Payne "muutama vuosi vanhempana"?

24.3.2009 14:00 Alun perin suomalaisen Remedyn kehittämä ja menestynyt Max Payne -seikkailuammuskelu saa kolmannen osan. Suomalaistalo ei kuitenkaan osallistu pelin kehittämiseen.

Rockstar Games ilmoittaa, että Max Payne 3 on kehitteillä Vancouverin studiossa Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja pc:lle. Tämänhetkinen arvio julkaisuajasta on epämääräisesti vain "talvi 2009".

"Max Payne 3 kertoo tarinan eläkkeelle jääneestä poliisietsivästä sotkeutuneena korruption ja intensiivisen väkivallan maailmaan", tiedotteessa sanotaan. Kysymys on suorasta jatkumosta vanhoille juonikuvioille.

– Aloitamme uuden luvun Max Paynen elämässä tämän pelin myötä, Rockstar Gamesin perustaja Sam Houser toteaa. Päähahmo nähdään jonkin verran vanhentuneena ja vieläkin kyynisempänä.

Remedy myi oikeutensa Max Payneen jo vuosia sitten ja hioo edelleen kauan odotettua psykologista toimintatrilleriä nimeltä Alan Wake.

Kahden aiemman Max Payne -pelin lisäksi kuvitteellinen poliisi materialisoitui valkokankaalle viime syksynä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (5)

Huono 0
toivottavasti eivät vain unohda hyvää juonta...
Jesse
Huono 5
Puuttuu enää Kiefer Sutherland pääroolissa.
say replay replay
Huono 4
Rockstar Games menee ja pilaa Paynen maineen... tai no sen mitä siitä on jäljellä pssskan elokuvan jälkeen =(
StapioV
Huono 0
Toivottavasti ei matrialisoidu enää uudestaan valkokankaalle.
Pain to watch
Huono 0
Toivottavasti älyävät laittaa AW:een XP-tuen. Muuten voi myynti jäädä pieneksi.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Opetushallitus: sähköinen tunnistus menestys yhteishaussa

28.05.2007 Sähköistä tunnistamista ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteishaussa pilotoitiin hyvin tuloksin tänä keväänä, Opetushallitus arvioi.


Kolme vuotta sitten

Elisa-pomo eroaa Jippii-tuomion takia

28.05.2009 Elisan johtoryhmän jäsen Jukka Peltola ilmoitti Jippiin hovioikeustuomion jälkeen jättävänsä tehtävät telekonsernin palveluksessa.

.