Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tiedoston koko ongelmana

Mp3HD yhdistää häviöttömän ja pakatun musiikin

25.3.2009 11:41 Uusi äänentallennusformaatti mp3HD yhdistää häviöttömän ja pakatun äänen samaan tiedostoon, joten tietokoneesta voi kuunnella häviötöntä ääntä, mutta kannettavalla mp3-soittimella pakattua. Ongelmana on silti tiedostokoko.

Uusi ääniformaatti mp3HD vaikuttaa ensialkuun loistavalta idealta. Sen avulla kappaleet voi kopioida cd-levyltä tietokoneeseen kerralla siten, että sama tiedosto sisältää kappaleesta sekä häviöttömän että pakatun version. Formaatti toimii kaikissa olemassa olevissa mp3-soittimissa.

Häviötöntä tiedostoa, joka on äänenlaadultaan täysin sama kuin cd-levyllä ollut kappale, voi kuunnella esimerkiksi tietokoneeseen yhdistetyillä stereoilla. 320 kbps -muotoon pakattu versio taas sopii paremmin kannettaviin mp3-soittimiin pienemmän tiedostokokonsa takia. Suurin hyöty näiden yhdistämisestä yhdeksi tiedostoksi olisi se, että kappaleiden käsittely esimerkiksi tietokoneen hallintaohjelmassa olisi paljon helpompaa.

Valitettavasti mp3HD-formaatti ei kuitenkaan erota eri häviötöntä ja pakattua versiota, kun tiedostoja siirretään mp3-soittimeen. Mp3HD-tiedoston koko voi olla suurempi kuin esimerkiksi häviöttömillä FLAC- tai Apple Lossless -formaateilla kopioituna, ja tämä koko tiedosto siirtyy myös mp3-soittimeen.

Lisäksi tietokoneessa häviöttömästi pakattuja tiedostoja voi soittaa vain WinAmp-ohjelmaan ladattavalla päivityksellä.

Varsinainen hyöty mp3HD-tiedoston käytöstä jää siis saavuttamatta. Menetelmän on kehittänyt ranskalainen mediayhtiö Thomson, ja tarvittavat ohjelmistot sen käyttämiseen Windows- ja Linux-koneille löytyvät All4mp3-sivustolta.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (29)

Huono 0
Täysin tarpeeton tekniikka - Ogg Vorbis korvaa tämän ja on lisäksi vapaa koodekki kaikin puolin.

MP3 koodekin sijaan on aika siirtyä Ogg:iin!
Ogg it is!
Pyörää keksitään jälleen kerran uudelleen vain siksi, että joku pääsisi rahastamaan teknologialla ja patenteilla. Komppaan Ogg it is -nimimerkkiä.
J2
Taas Microsoft keksinyt jotain turhaa... ei kun eihän tämä ollutkaan Microsoftin juttuja. No kuitenkin, Windowsin ja varsinkin Vistan vika kaikki taas.
J M
Harvempi varmaan nyt kuitenkaan pakkaa MP3:ia soittimellaan, krhm krhm.

Luepa lainaamasi teksti vielä kerran ajatuksen kanssa ennenkuin ryhdyt kielipoliisiksi.
JoeBob
Lisäksi tietokoneessa häviöttömästi pakattuja tiedostoja voi soittaa vain WinAmp-ohjelmaan ladattavalla päivityksellä.

Ei pidä paikkansa. VLC Playerillä toimii varmasti sekä myöskin foobar2000:lla. Kaikenlisäksi ilman eri koodekkeja.
avoimuus kunniaan
Avoimuus mitenkään pakollista ole. Riittää että tekijät antavat kaikkien luvan käyttää keksintöään...
Avoimuus ei ole pakollinen asia.
Älkää menkö tähän lankaan. mp3 on aivan turha formaatti.
ogg ftw
joten tietokoneesta voi kuunnella häviötöntä ääntä, mutta kannettavalla mp3-soittimella pakattua.


Harvempi varmaan nyt kuitenkaan pakkaa MP3:ia soittimellaan, krhm krhm.
kuma
joten tietokoneesta voi kuunnella häviötöntä ääntä, mutta kannettavalla mp3-soittimella pakattua.
Harvempi varmaan nyt kuitenkaan pakkaa MP3:ia soittimellaan, krhm krhm.

"...tietokoneesta voi kuunnella häviötöntä ääntä, mutta kannettavalla mp3-soittimella pakattua."

...on sama kuin...

"...tietokoneesta voi kuunnella häviötöntä ääntä, mutta kannettavalla mp3-soittimella (kuunnella) pakattua (ääntä)."

...joten tässä ei missään vaiheessa väitetäkään, että soittimella ääntä pakattaisiin.
Suomen kielen ymmärtämisongelmista kärsiville
Minulle tärkeintä, että toimisi iTunesissa, koska koko musakirjastoni on AAC-muodossa, enkä totisesti rippaa ja konvertoi satoja CD:itä ja tuhansia iTunesista ostamiani biisejä uudelleen toiseen formaattiin... Apple Lossless olisi aika ideaalinen formaatti, jos olisi laajemmin tuettu.
Freakestein
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Opetushallitus: sähköinen tunnistus menestys yhteishaussa

28.05.2007 Sähköistä tunnistamista ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteishaussa pilotoitiin hyvin tuloksin tänä keväänä, Opetushallitus arvioi.


Kolme vuotta sitten

Elisa-pomo eroaa Jippii-tuomion takia

28.05.2009 Elisan johtoryhmän jäsen Jukka Peltola ilmoitti Jippiin hovioikeustuomion jälkeen jättävänsä tehtävät telekonsernin palveluksessa.

.