Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
YouTube ja Saksan Teosto avoimeen sotaan

Saksan YouTube veti musiikkivideot verkosta

YouTube on päättänyt panna tekijänoikeusjärjestöt koville

1.4.2009 10:09 Musiikkivideot eivät pyöri enää tiistai-illasta YouTuben saksalaissaitilla. Kova isku saitin 13 miljoonaa kävijälle on seurausta YouTuben ja Geman, Saksan Teoston välisestä riidasta.

Osapuolten vuoden 2007 lopulla tehty sopimus raukesi ja uutta sopimusta koskevat neuvottelut päätyivät umpikujaan.


Osapuolet syyttävät toisiaan neuvottelujen epäonnistumisesta. Toistaiseksi niiden asemat ovat niin sovittamattomia, että asiasta ensimmäisenä julkisuudessa kertonut talouspäivälehti Handelsblatt kuvasi välirikkoa "avoimen sodan puhkeamiseksi".

Kiistassa on kysymys valtavan suurista summista puolin ja toisin. Siksi uskotaan, että osapuolet jatkavat neuvottelujaan. Sopimukseton tilahan tietää molemmille tahoille tähänastisten jättitulojen romahtamista.

Toisaalta YouTuben emo Google ei ilmeisestikään ole valmis paikalliseen ratkaisuun, koska on ajautunut pattitilanteeseen myös Engannissa sikäläisen PRS for Musicin kanssa.

Saksassa vuoden 2007 lopulla solmitun sopimuksen sisältöä ei ole julkistettu. Sen mukaan YouTube on kuitenkin ilmeisesti maksanut tekijänoikeusmaksut yhtenä könttänä. Gema vaatii nyt YouTubelta myös tarkkoja tietoja eri nimekkeiden klikkauksista tarkan laskutuksen perustaksi.

Samalla Gema on moninkertaistanut korvausvaatimuksensa, lehti antaa ymmärtää.

YouTube pitää musiikin tekijänoikeusjärjestön Geman vaatimusta 12 eurosentin hyvitysmaksusta klikatulta videolta mahdottomana. Se on joka tapauksessa enemmän kuin englantilainen tekijänoikeusjärjestö on siltä vaatinut.

Nettikanavan emon Googlen tiedottaja Kay Oberbeck epäilee lehdessä myös sitä, onko Gemalla todellisuudessa oikeudet kaikkiin niihin teoksiin, joista se haluaisi rahastaa.

Gema haluaa klikkauslistat ilmeisesti myös siksi, että se voisi tarkistaa suositut teokset, joiden tekijät eivät ole heidän jäseniään ja ryhtyä sitten  värväämään näitä puolelleen.

Vastaavasti YouTube haluaisi Gemalta tarkat jäsentiedot, tietääkseen, mihin teoksiin sillä on oikeudet ja keiden kanssa se voisi neuvotella oikeuksista suoraan.

Jutun kirjoitti: Jussi Tuormaa

Jussi Tuormaa

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (13)

Huono 0
No eivätköhän saksalaiset löydä sitten samat biisit torrentteina. Youtubehan on juuri hyvä siinä, että sieltä voi nopeasti kuunnella ja tsekata uudet biisit, ehkä ostotarkoitus mielessä. Teosto puukottaa itseään taas jalkaan. Olisikohan aika pyyhkiä koko teoston idea maapallolta, me kuluttajat siihen pystymme!
Teosto - ajanhengessä mukana jo vuodesta kuokka
Teostolla, kuten monopoleilla yleensä, on vaikeuksia sopeutua muuttuvaan maailmaan.
Piraatti-Pete
Geman toimintamallit on kuin suoraan mafialta lainattuja.
Suojelurahasto
Mikä se semmoinen Saksan Teosto on? Kukahan on Saksan Tarja Halonen? Saksan Pelastakaa Lapset Ry? Missä on Saksan Helsinki?
Saksan Rovaniemi
Niin. Kenties valtaosalle joku Gema ei sano yhtään mitään, mutta "Saksalaisten Teosto" taas kuvaa nopeasti ja tehokkaasti, mistä on kyse.

Teostomaiset järjestöt pitäisi kieltää terveen järjen vastaisina
Johan nyt on markkinat
Ennustan jo lopputuloksen: Youtube poistaa alkuperäiset videot joista maksetaan korvaukset joten fanit alkavat uppimaan omia videoita joista ei makseta korvauksia. Teosto suuttuu entisestään ja aloittaa kissa ja hiiri -leikin käyttäjien kanssa. Käyttäjien "Fuck the RIAA" -asenne kasvaa. Seuraava sukupolven aikana koko järjestelmä romahtaa rytinällä täydelliseen arvostuksen puutteeseen.
Anonyymi
Tällä viikolla klikkasin auki uutisen jossa viitattiin tutkimukseen, jonka mukaan joka toinen on ostanut levyn nähtyään siitä ensin videon.YouTube siis oikeen maksaa että saa edistää kolmannen osapuolen myyntiä.
&fmt=18
Huono 5
No eivätköhän saksalaiset löydä sitten samat biisit torrentteina. Youtubehan on juuri hyvä siinä, että sieltä voi nopeasti kuunnella ja tsekata uudet biisit, ehkä ostotarkoitus mielessä. Teosto puukottaa itseään taas jalkaan. Olisikohan aika pyyhkiä koko teoston idea maapallolta, me kuluttajat siihen pystymme!

Pitää myöntää, että itse en jaksa torrentteina biisejä imutella, kun asman tien pitäisi yleensä imutella koko albumi että saa yhden biisin siltä albumilta kuunneltua. Kyllä sitä mieluummin Youtubea tähän tarkoitukseen käytti, joten nyt käynee niin että jos moinen täällä toteutuu, lakkaa meikäläinen kuuntelemasta musavideoita tyystin. Kyseessähän on siis vain ja ainoastaan oma laiskuus, en hurskastele.
qwerty
jos olisin google niin ottaisin saksalta kaikki palveluni pois käytöstä. gmail, google-search, youtube jne jne.
google on liian kiltti.
Huono 3
Tällä viikolla klikkasin auki uutisen jossa viitattiin tutkimukseen, jonka mukaan joka toinen on ostanut levyn nähtyään siitä ensin videon.YouTube siis oikeen maksaa että saa edistää kolmannen osapuolen myyntiä.

SE artikkeli:
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=37341&tyyppi=1
Sama spertti
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Euroopan kauppiaille messutaan suomalaista lämpötilavalvontaa

11.02.2009 Salolainen rfid-käsipäätevalmistaja Nordic ID esittelee Saksassa parhaillaan pidettävillä kaupan alan EuroCIS-messuilla kaksi uutta tuotetta, joiden luvataan vievän manuaalisen lämpötilan rekisteröinnin historiaan.

.