Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ei vielä oikeuden päätöstä

Activisionin dj-pelistä kiistellään oikeudessa

19.4.2009 17:40 Genius Products ja Activision kiistelevät siitä, kuka omistaa oikeudet kehitteillä olevaan Guitar Hero -pelin dj-versioon.

Guitar Hero -pelien menestyksen myötä oli vain ajan kysymys, milloin sama konsepti sovitettaisiin myös muihin musiikkigenreihin. Activision Blizzard työskentelee DJ Heron parissa, mutta toista tiskijukkapeliä kehittävän yhtiön mukaan Activisionin jauhot eivät ole puhtaat.

Scratch: The Ultimate DJ -pelin julkaisija Genius Product ulkoisti kehitystyön California 7 Studios -yhtiölle. Genius ja Activision neuvottelivat jonkinlaisesta yhteistyöstä dj-pelin kohdalla, mutta neuvottelut kariutuivat ja Activision osti California 7 Studiosin.

Geniusin mukaan Activision sai kaupassa luvattoman paljon hyötyä California 7:n aiemmin tekemästä työstä, joka kuuluisi itse asiassa Genius Productille. Yhtiö haastoi Activisionin oikeuteen selvittääkseen asian.

Activisionin mukaan taas kyseessä on pelkkä viivytystaktiikka, jolla Genius yrittää selitellä oman pelinsä viivästymistä.

Lue myösGuitar Heron Legends of Rock yli miljardin dollarin
Jutun kirjoitti: Olli Sulopuisto

Olli Sulopuisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (2)

Huono 0
Oikeudet kuuluvat tietenkin Frets on Fire pelin kehittäjälle, jos näin maalaisjärkeä aletaan käyttämään.

Veikkaan, ettei Activision eivätkä muutkaan tahot ole maksaneet penniäkään em. pelin kehittäjälle ideastaan, koska sitä ei muistaakseeni ole patentoitu.
Spexinfection
Huono 0
Frets on Fire (2006) tuli ensimmäisen GH:n (2005) jälkeen.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa

27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.

.