Digiboksibuumin loppu romautti kasettimaksut

Digiboksien myynnin lasku ja taantuma palautti hyvitysmaksut normaalitasolle.
Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
27.4.2009 11:15 Kasettimaksun eli oikealta nimeltään hyvitysmaksun tuotto laski viime vuonna 23 prosenttia vuodesta 2007, jolloin digi-tv.n aloitus ja digiboksien myynti nosti hyvitysmaksukertymän huipputasolle. Myös taantuma laski tallennuslaitteiden kauppaa.
Vuonna 2008 hyvitysmaksujen tuotto laski huippuvuoteen 2007 verrattuna 23 prosenttia 11,9 miljoonaan euroon, kertoo Teosto vuoden 2008 vuosikertomuksessaan.
Vuosi 2007 oli ennätyksellinen, sillä digi-tv:n käynnistys ja digiboksien myynti nostivat hyvitysmaksukertymän 16,8 miljoonaan euroon. Toissavuoteen verrattuna digiboksien myynti laski viime vuonna 40 prosenttia.
Viime vuoden hyvitysmaksutuotto on suunnilleen vuoden 2006 tasolla, jolloin hyvitysmaksujen tuotto oli 11,6 miljoonaa euroa. Teoston tallennuslaitteista keräämien hyvitysmaksujen vuosittainen tuotto onkin yleensä ollut noin 10–11 miljoonaa euroa.
Myös talouden yleinen taantuma näkyi hyvitysmaksuissa, sillä digitaalisien tallennuslaitteiden myynti väheni. IPodien ja muiden mp3-soittimien myynti laski seitsemän prosenttia vuoteen 2007 verrattuna.
CDR-levyjä myytiin kahdeksan miljoonaa kappaletta eli noin 20 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2007. Dvd-levyjä myytiin hieman yli neljä miljoonaa kappaletta, eli kahdeksan prosenttia toissa vuotta vähemmän.
Analogisten tallennuslaitteiden myynti jatkoi reipasta laskuaan.
Hyvitysmaksun piiriin kuuluvista laitteista vain tallentavien televisioiden myynti nousi aiemmasta. Niitä tosin myytiin viime vuonna vain 7 500 kappaletta.
Teosto haluaisi kännyköistä
hyvitysmaksun
Tekijänoikeuslain mukaista hyvitysmaksua maksetaan laitteista, joille voi tallentaa suojattuja musiikkiteoksia tai käyttää merkittävässä määrin yksityiseen kopiointiin. Hyvitysmaksun keräämisen hoitaa Teosto koko luovan alan puolesta. Valtioneuvosto päättää vuosittain maksun tasosta ja laitteista, joihin maksu kohdistuu.
Teosto vaatii yhä, että Valtioneuvosto määräisi hyvitysmaksun myös mp3-soittimella varustetuille matkapuhelimille. Teosto perustelee vaatimustaan kuudella aiheesta viime vuonna teetetyllä tutkimuksella, joiden mukaan 58 prosenttiin mp3-soittimella varustetuista matkapuhelimista on tallennettu musiikkia. Kaikkiaan tällaisilla musiikkipuhelimilla on Suomessa 1,6 miljoonaa käyttäjää.
Tälle vuodelle tekijänoikeusjärjestöt esittivät musiikkipuhelimille 1,40 euron hyvitysmaksua. Valtioneuvosto ei ole kuitenkaan myöntynyt toistuviin vaatimuksiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Intel investoi 7 miljardia
11.02.2009 Intel aikoo investoida seuraavan kahden vuoden kuluessa 7 miljardia dollaria tehtaisiinsa Yhdysvalloissa.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (43)
Säälittävää
"IPodien ja muiden mp3-soittimien"
Miksi iPod pitää mainita nimellä?
Kummastelin tätä hetken, ja mietin ovatko ihmiset alkaneet taas ostaa analogisia nauhureita kopiosuojauksia kiertääkseen, mutta sitten katsoin alkutekstistä, jossa se onkin päinvastoin: "Analogisten tallennuslaitteiden myynti
jatkoi reipasta laskuaan."
Täsmällisyttä!
Näin aluksi se voisi olla vain 140 euroa vuodessa.
Sairaaloihin pitää sitten saada sekuntikellon kanssa hengityksen valvojia uudenvuoden kynnyksellä valvomaan kumman vuoden puolella se viimeinen henkäys otetaan.
Nyyyh...