"Musiikkiteollisuuden iltalypsy menee mauttoman puolelle"
11.5.2009 09:02 Electronic Frontier Finland ry haukkuu ÄKT:n kirjeen Matti Vanhaselle ja edellyttää, että Suomi noudattaa edelleen eduskunnan päätöstä tekijänoikeuden lähioikeuksien jatkamista koskevassa riidassa.
Eduskunnan suuri valiokunta on selvästi päättänyt Suomen vastustavan musiikkia koskevien lähioikeuksien pidentämistä koskevaa EU-direktiiviä. ÄKT kuitenkin vaati avoimessa kirjeessä, että hallitus kääntäisi Suomen kannan, Effi moittii.
Euroopan parlamentin jäsenet kannattivat huhtikuun lopulla EU:n direktiiviä, joka pidentäisi muusikoiden ja levy-yhtiöiden tekijänoikeussuoja-aikaa nykyisestä 50 vuodesta 70 vuoteen.
Effin mukaan direktiiviä ovat ajaneet lähinnä suuret levy-yhtiöt, jotka eivät halua luopua 60-luvulla tallennetusta musiikista saamista tuloistaan. Hanketta ovat vastustaneet erityisesti kirjastojärjestöt ja akateemiset tutkijat.
– Musiikkiteollisuuden iltalypsy menee tässä kyllä mauttoman puolelle. Arto Alaspää ja muut lobbarit pääsivät laajasti esittämään eduskunnalle, miksi heille pitäisi tehdä tämä tulonsiirto kuluttajilta. Eduskunta ei ideaa niellyt, Effin varapuheenjohtaja Ville Oksanen tuulettaa tuntemuksiaan.
Effillä ja OPM:llä
värikäs historia
Oksanen kysyy retorisesti, vaatiiko ÄKT nyt todellakin, että hallitus jättäisi huomioimatta eduskunnan päätöksen aiheesta. Hän suosittaa ÄKT:lle perustuslain kertaamista.
– Sen sijaan, että hallitus lähtisi nyt suitsemaan virkamiehiä, sen tulisi nostaa tapaus positiiviseksi esimerkiksi siitä, miten Suomen kantoja tulisi ajaa EU:ssa.
Effi ei ole todellakaan aina suhtautunut suopeasti opetusministeriön toimiin. Yhdistys on syyttänyt ministeriötä tekijänoikeusasioissa muun muassa röyhkeästä vallankäytöstä sekä virheellisenä pitämästään Lex Karpelana tunnetusta tekijänoikeuslaista.
- ArkistoÄäniteala patistaa Vanhasta suoja-aikadirektiivin taakse 8.5.2009
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Intelin Core i7 -emolevylle viimein Nvidian sli-tuki
11.02.2009 Intel on julkistanut uuden bios-päivityksen Core I7 -prosessorille tarkoitetulle DX58SO-emolevylleen, joka asennuksen jälkeen tuo Nvidian kahden tai useamman grafiikkaohjaimen yhteistoiminnan mahdollistavan sli-tuen myös Intelille.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (32)
Toki Oksanen voisi lukea myös perustuslain sananvapauspykälän: Myös ÄKTllä on oikeus sanoa sanottavansa.
Houkuttelevaa, mutta vapauksia rajoittavaa touhua en arvosta.
Minusta Oksanen nimenomaan vaatii että ÄKTn olisi nyt pysyttävä hiljaa koska eduskunta on jo linjauksensa tehnyt. Hän perustelee tätä vetoamalla perustuslakiin.
Minusta eduskunnan päätös ei kuitenkaan kumoa sitä, että jokaisella kansalaisella on edelleen oikeus sanoa sanottavansa. Tätä periaatteen kumoamista tuskin yksikään eturyhmä, EFFi mukaanlukien, haluaa.
Suoja-aikavaatimus on typerä ja väärin kuluttajien kannalta, aiemmin mainittu vetoomus Vanhaselle on myös ala-arvoinen.
Joo ja sitten kanssa sellaiset mielipiteet joista joku ei pidä.
ÄKT on lobbarijärjestö jonka tehtävä on ajaa äänilevyteollisuuden asiaa. Myös EFFi on lobbarijärjestö. Koko homma toimii niin, että lakeja ja sopimuksia ruuvattaessa kuullaan niin montaa erilaista lobbarijärjestöä että lopputulos on kaunis hegeliläinen synteesi.
Se että yksi lobbarijärjestö vaatii toista olemaan hiljaa on puolestaan typerää ja väärin. Jos eduskunta olisi päättänyt toisin, EFFi puolestaan tekisi vieläkin kaikkensa jotta hallitus korjaisi virheen. Tottakai.