Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Senaattorien intrasta löytyi digijemma

Brasilian senaatin intrassa jaossa gigatavuittain elokuvia

5.6.2009 12:56 Nettirikollisuuden torjumiseen tähtääviä lakeja ehdottanut brasilialaissenaattori on joutunut kiusalliseen tilanteeseen. Senaatin intranetistä on löytynyt gigakaupalla digitaalisia elokuvia, pelejä ja musiikkia, joita jaetaan laittomasti.

Brasilialaisen Congresso Em Foco -lehden selvityksen mukaan senaatin palvelimilta löytyi elokuvia, pelejä ja musiikkia sisältäviä hakemistoja, jotka olivat kenen tahansa senaatin työntekijän käytettävissä, uutissivusto TorrentFreak raportoi.

Senaatin digikätköstä löytyi muun muassa Nelly Furtadon, Megadethin ja Pink Floydin musiikkia sekä Iron Manin ja Gran Torinon kaltaisia Hollywood-elokuvia.

Kiusalliseksi tapauksen tekee se, että senaattori Eduardo Azeredo on ollut ajamassa nettirikoksien ehkäisemiseen tähtäävää lakipakettia. Lakipaketin on tarkoitus suitsia osaltaan esimerkiksi tiedostojen jakamista laittomasti.

TorrentFreakin mukaan brasilialaisviranomaiset ovat ryhtyneet toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi. Viranomaiset ovat myös luvanneet sisäistä tutkimusta asian tiimoilta.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (12)

Huono 0
Nettirikollisuuden torjumiseen tähtääviä lakeja ehdottanut brasilialaissenaattori on joutunut kiusalliseen tilanteeseen.

Mikä tilanteessa oli kiusallista ?
xx
Nettirikollisuuden torjumiseen tähtääviä lakeja ehdottanut brasilialaissenaattori on joutunut kiusalliseen tilanteeseen.

Mikä tilanteessa oli kiusallista ?

no oisko vaikka se, että saman miehen työpaikan intrasta löytyy warezia?
villi veikkaus
"Kiusalliseksi tapauksen tekee se, että senaattori Eduardo Azeredo on ollut ajamassa nettirikoksien ehkäisemiseen tähtäävää lakipakettia."

Puusilmä...
Lasisilmä
Missäs viipyvät lobbaajat, onko oikeus jutut jo laitettu vireille? Epäilen suuresti että tämäkään yhteiskunnan paha vihollinen ei tule miljoona korvauksiaan maksamaan vaikka käytännössä tappoi yksin koko viihdeteollisuuden.
Missä RIAA ja kaverit
brasilialaisviranomaiset ovat ryhtyneet toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi.

= Piilottavat ne paremmin.
Waree...
Huono 4
Miten toi kyseinen senaattori liittyy tapaukseen? Onko hän ollut sekaantunut tuon tekijänoikeuden alaisen materiaalinen levittämiseen?
que?
Huono 0
"Missäs viipyvät lobbaajat, onko oikeus jutut jo laitettu vireille? Epäilen suuresti että tämäkään yhteiskunnan paha vihollinen ei tule miljoona korvauksiaan maksamaan vaikka käytännössä tappoi yksin koko viihdeteollisuuden.

Missä RIAA ja kaverit"

Pitää vaan tehdä niitten riaan & co. kanssa yhteistyötä mafian haluamalla tavalla, niin ei tule oikeusjuttuja.
mafian tilaama laki?
Huono 0
>Mikä tilanteessa oli kiusallista ?

no oisko vaikka se, että saman miehen työpaikan intrasta löytyy warezia?
Ja sen tekee kiusalliseksi mikä ? ja kenelle se on kiusallista

Mieshän ajaa lakiuudistusta.

Jos joku ajaa senaatissa tupakkalakiin uudistuksia, niin on varmaan yhtä kiusallista jos käy ilmi että senaatissa on löytynyt tumppeja.
xx
Huono 0
Kyseinen senaattori liittyi tähän tiedostojen jakamiseen miten? Eikö tuo ole juuri niille senaattoreille/valtion virkamiehille kiusallista, jotka ovat jakaneet tai lataavat näitä tiedostoja. Uutinen ei sano, että Eduardo Azeredo olisi ladannut tai jakanut yhtään mitään.
Eduardo Azeredo
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

USA:n ilmailulaitoksen palvelin murrettiin

11.02.2009 Yhdysvaltain ilmailulaitos Federal Aviation Administration kertoo, että sen tietojärjestelmiin murtauduttiin viime viikolla. Seurauksena 45 000:n hengen tietoturva on vaarantunut.

.