Pieni eliitti ruokkii Twitteriä
5.6.2009 11:21 Vain aniharva mikrobloggauspalvelu Twitterin käyttäjä tuottaa itse sisältöä palveluun. Uuden tutkimuksen mukaan kolme neljästä Twitter-käyttäjästä on lähettänyt vain neljä viestiä palvelun kautta.
Aikakauslehti Harvard Business Review'n verkkosivuilla julkaistun tutkimuksen mukaan mikrobloggausalusta Twitter ei olekaan yhtä sosiaalinen kuin usein luullaan.
Opiskelija Bill Heilin ja apulaisprofessori Mikolaj Piskorskin tutkimuksen mukaan Twitterin käyttäjien toimintamallit poikkeavat suuresti muista sosiaalisista palveluista.
Siinä missä muiden yhteisöpalveluiden käyttäjät osallistuvat useammin sisällön tuottamiseen, vain harva Twitter-käyttäjä lähettää koskaan viestejä.
Tutkimuksen mukaan aktiivisin kymmenys Twitterin käyttäjistä tuottaa yli 90 prosenttia palvelun kautta lähetetyistä viesteistä.
Tämä on poikkeuksellista, sillä tyypillisessä yhteisöpalvelussa aktiivisin kymmenys tuottaa vain 30 prosenttia sisällöstä, Heil ja Piskorski kirjoittavat.
Tasaisemmin sisällöntuotanto jakaantuu esimerkiksi yhteisöllisessä tietosanakirjassa Wikipediassa, vaikka se ei ole keskinäiseen yhteydenpitoon suunniteltu palvelu.
– Tämä tarkoittaa, että Twitter muistuttaa enemmän yksisuuntaista, yhdeltä monelle -julkaisupalvelua kuin kaksisuuntaista vertaisviestintäverkosta, Heil ja Piskorski päättelevät.
Huhtikuussa tutkimusyhtiö Nielsen arvioi, että noin 60 prosenttia Twitteriin kirjautuneista ei palaa palveluun enää toisen kuukauden aikana.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi 07:00
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Trend Micro paikkasi kriittisen haavoittuvuuden
09.02.2007 Tietoturvayhtiö Trend Micro on julkaissut korjauksen erittäin vakavaksi luokiteltuun haavoittuvuuteen, joka uhkaa melkein kaikkia yhtiön tuotteita.
Kolme vuotta sitten
IBM tarjoaa USA:ssa irtisanomilleen töitä Intiassa
09.02.2009 Jos saat potkut IBM:ltä Yhdysvalloissa, ei hätää - yhtiö houkuttelee jatkamaan töitä Intiassa ja Kiinassa.
Taloussanomat
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Kreikalla 15 päivää aikaa etsiä 300 miljoonan euron säästöt 07:59
- Yle: M-realin ranskalaistyöntekijät hurraavat torjuntavoittoa 07:52
- Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy 13:51
- S&P: Kreikalle ei riitä edes 70 prosenttia 21:15
- Trygin taival Suomessa takkuilee – myyntiä harkitaan 19:52
- Koko superjumbolaivue seulotaan siipirikkojen varalta 20:38
- OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat 15:50
- Nokian irtisanomiset: ”1990-luvun lamasta alkanut draamankaari päättyy” 11:26
- Näin Elop vuosi sitten: Salolla on tärkeä rooli 11:15
- » Taloussanomat.fi
-
-355 e
-
-260 e
LG A520 (Core i7-2630QM, 6 GB, 15,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-238 e
-
-238 e
-
-211 e













Kommentit (13)
ei se että kukaan varsinaisesti varmaan mobiilisti facebookiakaan käytä muutoin.
Mitä twitteriin tulee, sen ongelma on ehkä enemmänkin siinä etteivät kaikki näytä tajuavan mistä mikroblogeissa on kyse. Ne eivät ole keskustelupalstoja.
Ei, eivätkä kovin hyviä muuhunkaan "kommunikointiin"
Mikroblogien funktio avautuu ehkä parhaiten jos ajattelee sitä palveluna joka koostaa useista RSS-feedeistä yhden ison virran. Ainakin omassa käytössäni twitter on korvannut surffailun eräiden lehtien sivuilla kun olen lisännyt seurantalistaan CNN:n, YLE:n, Slashdotin ja MusicAllyn muiden joukossa. Twitter on myös osoittautunut käteväksi työkaluksi silloin, kun jollekin juorulle haetaan taustoja. Sen reaaliaikainen hakukone löytää kommentit paljon ennemmin kuin Google ehtii ne indeksoida.
Toki ei mitään pahaa ole siinäkään jos jotain kiinnostaa Ashton Kutcher enemmän kuin uutisvirta. Kun viihde- ja juorulehdet ovat levikiltään sillä tasolla mitä ovat olisi suurempi ihme jos julkkisten tekemiset eivät kiinnostaisi.
Epäilenpä siis että tutkimuksen tulos on vain merkki siitä, ettei näin yksinkertaista palvelua osata hyödyntää. Jaikun ja twitterin menestyksen ero ei johtunut teknisestä alustasta vaan siitä, että twitterissä on mielenkiintoisempaa sisältöä. Palvelu jonka sisältö on lähinnä kaveri- ja sisäpiirin juttuja ei voisi kasvaa sellaiselle tasolle kuin twitter on kasvanut.
Twitterin suosio on saatu rakennettua loistavalla markkinointikoneistolla, johon kuuluu pari julkisuuden henkilöä ja satoja uutisiksi puettuja juttuja jotka jotenkin ovat liittyneet Twitteriin.