Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Oikeille julkkiksille aitoudesta todistava merkki

Twitter karsii julkkiksina esiintyvät tavikset

8.6.2009 16:55 Twitter aikoo tarkistaa julkkiskäyttäjien henkilöllisyyden uudella Verified Accounts -palvelulla. Tavoitteena on karsia huijarit, jotka esiintyvät palvelussa julkkisten nimillä.

Twitterin käyttäjäehdot kieltävät esiintymästä väärällä henkilöllisyydellä. Pelkkä kielto ei ole kuitenkaan estänyt yli-innokkaita faneja tai vitsiniekkoja esiintymästä palvelussa jonkun julkkiksen nimellä.

Jotkut näistä julkkisten kustannuksella pilailevista Twitter-blogeista ovat olleet melko suosittujakin, esimerkiksi toimintaelokuvia ohjaavalle Michael Baylle irvaileva fake michael_bay on saanut yli 7000 seuraajaa.

Matkijat eivät kuitenkaan miellytä kaikkia, kaikkein vähiten julkkiksia itseään, ja baseball-joukkue St. Louis Cardinalin johtaja Tony La Russa on haastanut Twitterin oikeuteen hänen nimissään tehtyjen väärennettyjen Twitter-viestien takia. 

Mikroblogi aikoo tästä lähtien tarkistaa julkishallinnon viranomaisten, virastojen, kuuluisien taiteilijoiden, urheilijoiden ja muiden tunnettujen henkilöiden henkilöllisyyden. 

Kaikkien käyttäjien henkilöllisyyttä Twitter ei aio tarkistaa. Yhtiöllä ei olisi siihen kerta kaikkiaan varaa.

Twitter laittaa Verified Accounts -palvelussa tarkistettuihin julkkisblogeihin merkin näkyväksi todisteeksi blogin aitoudesta.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (2)

Huono 0
Mäkin seurasin tiiviisti Twitteristä mitä Kanye West sattuu just nyt tekemään ja sitten paljastu, että se ei ollutkaan oikea Kanye West! Harmittaa ihan sikana, tuhlasin kymmeniä tunteja feikki-Kanyen seuraamiseen!

Joo-o.
twituttaa
Huono 0
On se kuitenkin kaikkein tärkeintä, että pidetään julkkikset ja tavikset erossa toisistaan. Julkkis on aina julkkis ja yhteiskunnallisen asemansa ansainnut kovalla työllä. Älkööt amatöörit tulko toisten tontille kuvioita sotkemaan!
Enska
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Tamperelaisyhtiö herätti klassikkoflipperin henkiin iPhonella

11.02.2009 Pinball Dreaming on suomalaisvoimin toteutettu iPhone-versio maineikkaasta Amiga-flipperistä.

.