TTVK: Suomi on kehitysmaa digimusiikin palveluissa
10.6.2009 12:56 TTVK:n toiminnanjohtajan mukaan The Pirate Bay on osaltaan syyllinen siihen, ettei Suomessa ole juuri nähty menestyneitä digitaalisen musiikin palveluita.
Tekijänoikeuksien tiedotus- ja valvontakeskus tervehti ilolla Tukholman käräjäoikeuden päätöksiä The Pirate Bay -verkkopalvelua koskevassa oikeusjupakassa.
TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen syyttää tekijänoikeusjärjestö Teoston tuoreessa asiakaslehdessä (pdf) The Pirate Bayn tehneen osaltaan laillisten digimusiikkipalveluiden kehittämisestä mahdotonta.
– Toivoisin, että lailliset palvelut saisivat kelvollisen mahdollisuuden yrittää tulla toimeen. Suomi on niiden kehitysmaa, ja yksi syy on Pirate Bayn tapaisten palvelujen toiminta – kaiken saa ilmaiseksi. On mahdoton yhtälö kilpailla ilmaista vastaan, Kotilainen sanoo lehdessä.
Vastapuolella vastuuta digitaalisen musiikin palveluiden hitaasta kehityksestä on puolestaan sysätty tekijänoikeuksien haltijoiden harteille.
Yhteistyön odotetaan
tiivistyvän
Kotilaisen mukaan käräjäoikeuden päätöksellä on ollut positiivisia vaikutuksia, sillä joukko pienempiä BitTorrent-seurantapalvelimia lopetti toimintansa tuomion myötä.
Kotilainen uskoo nyt annetun The Pirate Bay -tuomion lisäävän eri maiden viranomaisten välistä yhteistyötä tekijänoikeuksien valvomisessa.
Kotilainen pitää myös mahdollisena, että tulevaisuudessa nähdään enemmän kansallisia päätöksiä nettiyhteyksien rajoittamisesta.
Tukholman käräjäoikeuden päätöksestä on valitettu, ja lopullisen tuomion saaminen voi kestää vuosia. The Pirate Bayn edustajat ovat vakuuttaneet palvelun jatkavan toimintaansa, kuten tähänkin asti.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
F-Secure tarjoaa Mac-tietoturvaa testiin
26.05.2009 Tietoturvayhtiö F-Secure uusii tietoturvapakettiaan. Applen koneiden suosion kasvaessa F-Secure aikoo tarjota Maceille virustorjuntaohjelmaa. Ensimmäinen versio on nyt ladattavissa ilmaiseen testiin.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (36)
Miehellä on tuote selkeästi huonompi kuin ilmainen. Antti voisi aloittaa vaikka poistamalla DRM:n, laittamalla formatin kuntoon, vaikka mp3, tarjoamalla myös häviötöntä versiota, vaikka flac. Näiden lisäksi markkinoilla on tilaa esimerkiksi Spotifyn kaltaiselle tuotteelle jolla olisi client ainakin win, lin, mac, S60, S40, iPhone-alustoilla. Ja sen PITÄÄ toimia puhelinverkon yli. Samaten API auki jotta HTPC-integrointi onnistuu. Näillä eväillä saattais jo päästä alkuun...
Olisin ostanut sieltä normaaliinkin hintaan, mutta eihän se tietenkään haitannut, että albumit maksoi n. alk. 1$.
No, eihän ne antanut levy-yhtiöille senttiäkään ja siksihän se menikin vähän vaikeaksi. Nykyinen versio mp3sparks.comissa maksaminen tehty turhan hankalaksi, kun ei enää luottokortit kelpaa.
Mutta ei tämäkään saitti ollut ilmainen - oli paras ja halvin. Ja se kilpaili hyvin Pirate bayta tms. vastaan.
Hinta/laatu kohdalleen, niin varmasti toimisi homma myös suomalaisilla saiteilla!
Eiköhän Pirate Bayn käyttö ole enemmänkin OIRE mm. siitä että nuo palvelut on ylihinnoiteltuja eikä ne ole kovin käyttäjäystävällisiä.
1. Miksi palvelut toimii suurimmaksi osaksi vain Windowsissa ja niissäkin vain tietyissä versioissa, jotkut palvelut jopa vaatii että käytetään palvelun omaa softaa? Tämä rajaa muiden kuin tiettyjen (sallittujen) Windows-versioiden käyttäjät pois palvelusta.
2. Miksi käytetään palvelun käyttöä sekä musiikkitiedostojen käyttöä hankaloittavia DRM:iä? (Viittaan kohtaan 1)
3. Miksi musiikki on reilusti ylihinnoiteltu edelleenkin?
Historiaa: aikoinaan kun cd tuli markkinoille, perusteltiin sen lp:tä ja kasettia korkeampaa hintaa sillä että cd:n tuotantokustannukset on korkeammat, jos niin ehkä on alussa ollutkin, niin ne hinnat on vuosikaudet olleet moninkertaiset ja kuitenkin massatuotantona cd:n valmistus ja muut kustannukset on niin mitättömät että ei löydy niistä perusteita korkealle hinnalle, eli turhaa yrittää huijata kustannuksilla. CD:ssä on ainoastaan ns. statusvero eikä mitään muuta. Nyt kun puolestaan on siirrytty enemmän netistä ostamaan musaa, ne jotka ostaa, joutuu yhä maksamaan cd:llisestä musaa, saman hinnan saamatta silti sitä valmiiksi prässättyä fyysistä cd:tä hyppysiinsä ja se cd pitää itse polttaa. Siis miksi tällainen hintavääristymä saa edelleen jatkua?
Syypäät todellakin löytyy TTVK:sta ja ÄKT:sta.
Kaikenmaailman TTVK:n Kotilaiset ja ÄKT:n Alapäät saa nyhtää kuluttajalta vaikka mitä, antamatta silti rahoille sitä vastinetta joka kuuluisi!
Nokian musiikkikaupasta ostetut biisit eivät toimi edes toisessa nokialaisessa, helpparin ohje siirtotoimenpiteeseen oli, että polta cd:lle ja rippaa sieltä...
Suomalaisten kauppojen vaikea käytettävyys, pieni valikoima, yhteensopimattomuus ja erinnäiset laskutuslisät takasivat sen, että vain vihjeettömät windows-käyttäjät käyttivät noita palveluita.