Facebookin päivityksiä voi pian etsiä sanahaulla

18.6.2009 11:11 Facebook testaa rajatulla käyttäjäryhmällä sanahakua, jolla voi etsiä tietoja ystäviensä ja vieraidenkin tekemistä päivityksistä.
Facebookin sanahaun tuloksena saa hakusanan sisältäviä ystävien Facebook-päivityksiä, valokuvia sekä linkkejä aikajärjestyksessä.
Facebookin blogin mukaan haku ulottuu ystävien lisäksi myös Facebookin julkisiin sivuihin, esimerkiksi yrityksien ja yhteisöjen fanisivuihin sekä niiden käyttäjien päivityksiin, jotka eivät ole estäneet Facebookiin yksityisyysasetuksissa tuntemattomia lukemasta päivityksiään.
Facebook aikoo myös lisätä palveluun mahdollisuuden tehdä poikkeuksia yksityisyysasetuksiin. Käyttäjä voisi halutessaan julkaista yksittäisiä päivityksiään myös kaikkien luettavaksi.
Verkkolehti TechCrunchin mukaan Facebook yrittää uudella hakukoneella ja päivitysten julkistamista helpottamalla päihittää varsinkin Yhdysvalloissa suosittua mikroblogipalvelu Twitteriä.
Twitterin suosio perustuu muun muassa siihen, että käyttäjien tekemät päivitykset ovat yleensä julkisia, ja Twitterin hakukone ja käyttäjien kirjoittamat "twiittaukset" ovat usein olleet nopeimpia tietolähteitä käynnissä olevista tapahtumista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Etelä-Koreassa gigabitin yhteydet koteihin vuonna 2012
11.02.2009 Etelä-Koreassa aiotaan nostaa nettiyhteyksien nopeudet kymmenkertaisiksi kolmessa vuodessa.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- » Taloussanomat.fi












