Isot taulutelevisiot lisäävät suosiota

19.10.2009 14:09 Suomalainen hankkii mieluiten vähintään 32 tuuman television, jossa on teräväpiirto-ominaisuus.
Suomessa on myyty tänä vuonna noin 300 000 televisiota, ilmenee Kotekin eli kodintekniikka-alan yhteistyöfoorumin tuoreesta tilastosta.
Suomalaiset näyttävän suosivan 32 tuuman taulutelevisiota. Tänä vuonna myydyistä televisioista noin 40 prosenttia on 32-tuumaisia. Yli puolet kaikista myydyistä televisioista oli Full HD-tekniikan eli teräpiirtotelevisioita.
Suhteellisen eniten on kasvanut 42-tuumaisten ja sitä suurempien televisioiden myynti.
Isot taulutelevisiot kuluttavat paljon energiaa. Lähes kaikki laitevalmistajat ja päämerkit ovatkin ottaneet käyttöönsä uusissa malleissa erilaisia energiansäästötekniikoita.
Jan Lindgren Kotekista uskoo, että uusi led-tekniikka yleistyy lähivuosina kaikissa kokoluokissa.
EU viimeistelee parhaillaan uutta asetusta, jonka tarkoituksena on saada televisiovastaanottimet entistä energiatehokkaammiksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Meksiko alkaa kerätä sormenjälkiä puhelimenomistajilta
11.02.2009 Meksiko alkaa kerätä matkapuhelimenomistajista rekisteriä, johon tulee myös sormenjäljet. Rekisterillä on tarkoitus estää rikollisuutta.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (28)
Kohtuullisen hauskiten ilmaistu.
YLE:n mediamaksusta ei silti päästäisi...
Eläköön markkinointi!
Jos jonain päivänä saisimmekin "Full HD"-materiaalia uusiin televisoihimme, niin eihän 32-tuumaisesta televisiosta erota millään että onko kyseessä 720p ("HD-ready") vai 1080p ("Full HD") materiaali. Tai siis tietenkin jos istut alle 1,5m päästä televisioruudusta pystyt eron havaitsemaan, mutta harvapa niin lähellä televisiota istuu...
42-tuuman televisiotakin pitää töllöttää alle 2,5m päästä jotta ero on silmän fysiologista tekijöistä johtuen mahdollista havaita. Edelleenkään harvoin tuon kokoista televisiota katsotaan "tarpeeksi" läheltä.
Noh, kansa ostaa...
Suomen keli on hienosti asia, kunhan sen taitoo oikain.
Eläköön markkinointi!
Jos jonain päivänä saisimmekin "Full HD"-materiaalia uusiin televisoihimme, niin eihän 32-tuumaisesta televisiosta erota millään että onko kyseessä 720p ("HD-ready") vai 1080p ("Full HD") materiaali. Tai siis tietenkin jos istut alle 1,5m päästä televisioruudusta pystyt eron havaitsemaan, mutta harvapa niin lähellä televisiota istuu...
42-tuuman televisiotakin pitää töllöttää alle 2,5m päästä jotta ero on silmän fysiologista tekijöistä johtuen mahdollista havaita. Edelleenkään harvoin tuon kokoista televisiota katsotaan "tarpeeksi" läheltä.
Noh, kansa ostaa...
Itselläni on 46" ja etäisyyttä 2m. Lähempää peruskanavat tietysti näyttävät kuralle, mutta kaikki HD-materiaali on hyvää. Silmissäsi on siis jotakin vikaa tai sinulla ei noin isoa tv:tä ole koskaan edes ollutkaan.
No, minä en ole mikään hifisti vaan ihan tavallinen ihminen.
Jokaisella tuntuu olevan mielipide mikä on hyvää omasta mielestä, mutta mittauslaite ei ole se millä tv:tä katsotaan.
Toki tuon Sampan kulutuksen saa laskettua n. 90 W/h, mutta aika himmeä on kuva niillä energiansäästöasetuksilla.
Minua ei oikeastaan kiinnosta edes koko energiankulutus. Onneksi sain ostettua 42 tuumaisen plasman ennekuin jotkut energiahörhötykset alkaa kaventamaan valinnavaraa. Energiankulutuksesta tiedän kuitenkin senverran, että tuo Plasma kuluttaa 400w/h, kun katson talviurheilua, jossa valtaosa ruudusta on lunta ja taivasta. Taasen synkkää ja pimeää kauhuleffaa katsoessa kulutus jää alle sadan watin. Todellisuus taitaa olla jossakin tuossa välissä. Pitäisiköhän sittenkin mitata kulutus viikonajalta, vaikka asia ei kiinnosta :-)
No, minä en ole mikään hifisti vaan ihan tavallinen ihminen. Jokaisella tuntuu olevan mielipide mikä on hyvää omasta mielestä, mutta mittauslaite ei ole se millä tv:tä katsotaan.
Tottumaton silmä ei erota eroa 720p vs. 1080p välillä kun katseluetäisyys on noin 1,5 x television kuvaruudun halkaisija. Ammattilaisen ja tosi hifistinkin on mahdotonta erottaa resoluutiota kun katseluetäisyyttä on yli 2 - 2,5 x kuvaruudun halkaisija. Google löytää vaikkapa hakusanoilla "viewing distance 720p 1080p" lähteitä/testejä aiheesta runsaasti.
Epäilemättä erotat 2 metrin etäisyydeltä 46-tuuman televisiosta eron 720p ja 1080p materiaalin välillä. En koskaan väittänytkään että niin ei olisi. En voi henkilökohtaisesti vain voi kuvitella mitään muuta tilaa, jossa televisiota katsottaisiin noin läheltä, kuin opiskelijaboksin. Normi suomalaisessa olohuoneessa katseluetäisyys on kenties 3 - 3,5m luokkaa (puhdas arvaus), jolloin television koon pitäisi olla vähintään 60-tuuman luokkaa jotta katselijan kannattaisi panostaa "Full-HD" televisioon. Nykyään kansa näyttää vain ostavan 32" Full-HD televisioita...