Raha määrää rajat nettiinkin

Yhdysvalloissa Netflix-nettipalvelusta välittää elokuvia esimerkiksi Xbox-konsolin ja Blu-ray -soittimen kautta televisioon.
17.11.2009 06:00 Televisio-ohjelmia tuottavat studiot ja eri maiden tv-yhtiöt jakavat ohjelmiaan verkossa hyvin varovasti.
Internet ja televisiovastaanotin voivat olla vasta vähitellen yhdistymässä, mutta tietokoneella televisio-ohjelmaa ja elokuvia on voinut katsoa jo kauan. Lähes jokaisen televisiokanavan verkkosivuilta löytyy omien ohjelmien videoarkisto.
Lisäksi verkkopalveluista voi vuokrata elokuvia tietokoneella katsottavaksi. Tietokoneen voi yhdistää melko helposti varsinkin uusimpiin televisiomalleihin, joten netistä tilattua elokuvaa voi katsoa mukavasti sohvalla isolta tv:n isolta ruudulta.
Yhdysvaltojen videopalveluihin, kuten Netflix-vuokrapalveluun tai televisiostudioiden omistamaan Huluun suosikkisarjat ja -elokuvat tulevat paljon Suomea aiemmin, mutta miksi niiden katsominen on estetty Yhdysvaltojen ulkopuolella?
– Studioilla on jokaisessa maassa suurina asiakkaina paikalliset televisioyhtiöt, kuten esimerkiksi me, kertoo online-päällikkö Kai Taka-Aho Neloselta.
– Jos ne toisivat ohjelmansa toista kautta katsottaviksi, se vaikuttaisi meidän liiketoimintaamme, ja sitä kautta heidän liiketoimintaansa.
Lisäksi elokuvayhtiöt ovat huolissaan kopioinnista, eivätkä ne aina luota verkkopalvelujen kopiosuojauksiin.
Tv-ohjelmia ja elokuvia tietokoneelle
|
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi 07:00
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sivosella yli neljännes SysOpen Digiasta
09.02.2007 SysOpen Digian pääomistaja, Pekka Sivonen on nostanut omistuksensa yhtiön osakepääomasta ja äänimäärästä 25,03 prosenttiin.
Kolme vuotta sitten
SLL: Kelvoton tekniikka pilaa yo-kokeita
09.02.2009 Suomen Lukiolaisten Liitto on huolestunut kevään ylioppilaskirjoitusten teknisistä järjestelyistä kuullunymmärtämiskokeissa. Joissakin tapauksissa lukiolaisen suoritus on mennyt arviolta jopa pilalle.
Taloussanomat
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy 13:51
- S&P: Kreikalle ei riitä edes 70 prosenttia 21:15
- Trygin taival Suomessa takkuilee – myyntiä harkitaan 19:52
- Koko superjumbolaivue seulotaan siipirikkojen varalta 20:38
- OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat 15:50
- Nokian irtisanomiset: ”1990-luvun lamasta alkanut draamankaari päättyy” 11:26
- Näin Elop vuosi sitten: Salolla on tärkeä rooli 11:15
- Puolustusvoimista saa lähteä 2 200 työntekijää 12:19
- Stora Enso aikoo vähentää yli 200 työntekijää 15:47
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (5)
Nimenomaan! Digitoday voisi vaikka tehdä pienen vertailun näistä Suomessa toimivista palveluista.