Pleikkarista tehdään yhteensopiva 3d-elokuvien kanssa
18.12.2009 17:31 Teräväpiirtoisten blu-ray-levyjen 3d-määritys on valmis. Se tarkoittaa, että myös PlayStation 3 -pelikonsoli alkaa tukea kolmiulotteista kuvaa.
Blu-ray Disc Association kertoo hioneensa blu-ray-soittimia ja -levyjä koskevan määrityksen, jolla teknologia saadaan tukemaan kolmiulotteista sisältöä.
Määritys kattaa myös Sony PlayStation 3 -pelikonsolin, josta löytyy blu-ray-soitin. Kolmiulotteisen sisällön toistaminen pelikonsolissa tulee näin mahdolliseksi.
Tulevat 3d-soittimet pystyvät toistamaan tavallisiakin blu-ray-levyjä. Uudet 3d-levyt toimivat myös nykyisissä blu-ray-soittimissa, jolloin kuva näytetään ilman kolmiulotteista efektiä.
Määritys tukee täyttä 1080p-teräväpiirtoa, eikä ole kiinnostunut käytetystä televisiosta. Tiedotteen muotoilu on tosin hieman omituinen. 3d:n pitäisi toimia missä tahansa "yhteensopivassa" 3d-näytössä oli se sitten lcd, plasma tai jokin muu. Samaten pitäisi olla yhdentekevää, mitä 3d-teknologiaa näyttö käyttää kuvan tuottamiseksi katsojan silmille.
Suuryhtiöiden
synnyttämä
Blu-rayn 3d-määritys tehtiin suurten kuluttajaelektroniikkayritysten, tietokonevalmistajien ja Hollywoodin elokuvastudioiden yhteistyönä.
Sony kertoi syksyllä harppaavansa 3d:hen ensi vuonna eri laitteissaan. Uutispalvelu Cnet News.comin mukaan oli kuitenkin ollut epäselvää, tarkoittaako harppaus PS3:ssa vain pelejä vai myös blu-ray-levyjä.
Uutispalvelu toivoo, että 3d-tuki saadaan olemassa oleviin konsoleihin ohjelmistopäivityksellä.
3d on nykyään tuttu lähinnä elokuvista. Suomalainen kaapelioperaattori Welho on kertonut aikeistaan aloittaa kaupalliset 3d-lähetykset televisioihin ensi vuonna.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maila-anturi synnyttää salibandysankarin
27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.
Kolme vuotta sitten
Ruotsin piraattipuolueella mahdollisuus useisiin EU-paikkoihin
27.05.2009 Gallupit lupaavat Ruotsin piraattipuolueelle jopa kahdeksan prosentin kannatusta. Se riittäisi useisiin paikkoihin EU-parlamentissa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (14)
Anteeksi mitä?
Ei auta, tuokin viritys on tietysti täynnä sony DRM:ää ja lopun edes rootkittiä!
Olen elokuvien kova kuluttaja ja sanon kokemuksella että tavallisessa kämpässä tavallinen 2D DVD kuva ja 5.1 dolby ääni riittävät.
Kun kaikesta pitäisi ottaa riemu irtoi, pitäisi pelkästään tilojen olla suunniteltu akuustisesti BR:n äänille. Tämän päälle laitteet pitää olla lähempänä 100 000 euroa kuin 30 000 euroa

Käytä nyt hyvä ihminen 100 000 rokkikoneiden sijasta 269€ Ps3:n hankintaan, niin on ihan sama mitä noista formaateista koneeseen syötät, poislukien kuolleet HD-DVD ja VHS. Ei liene huono asia, että muutaman vuoden ikäiselle pleikkarille kaavaillaan tukea uuteen formaattiin, siitähän tässä uutisessa oli kyse ja sinä saat tuommoisen itkupotkuraivarin.
Parin vuoden päästä ei kukaan ei muista enää koko blueraytä kun leffat saa ostaa suoraan netistä.
Ja Xbox 360:llä voi katsoa blueray levyjä jos tietää miten ja osaa...
Ei se mitään osaamista tarvi.