Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Google kaavailee interaktiivisia elokuvia

Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

31.12.2009 13:16 Yrittääkö Google interaktiivisten elokuvien paluuta videopalvelu YouTuben kautta?

YouTube-palvelun omistava Google on jättänyt Yhdysvalloissa patenttihakemuksen, jossa kuvataan "web-pohjainen järjestelmä digitaaliseen videoon perustuvien vuorovaikutteisten pelien luomiseksi".

Hakemuksessa kuvaillaan tapa luoda interaktiivisia pelejä videoiden avulla. Yhtenä esimerkkinä mainitaan peli, jossa videon eri osien klikkaaminen johtaisi erilaisiin lopputuloksiin.

GamePro-sivusto poimii patenttihakemuksesta erään vaihtoehdon, jossa tarinankerrontaa voitaisiin harjoittaa monesta näkövinkkelistä niin, että näyttelijän naaman klikkaaminen jatkaisi tarinaa tämän perspektiivistä.

Videokuvaan nojanneet interaktiiviset elokuvat yleistyivät, kun cd saapui pelien tallennusmediaksi. Aikanaan paljon kohua aiheutti varsinkin kauhuseikkailu Phantasmagoria.

Pelien ja 3d-ympäristöjen kehitys kuitenkin ajoi ohi videokuvasta. Joidenkin mielestä esimerkiksi Call of Duty: Modern Warfare 2 käy esimerkiksi nykyaikaisesta interaktiivisesta elokuvasta.

Google jätti hakemuksensa jo viime helmikuussa, mutta se tuli julkiseksi joulukuun alussa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (2)

Huono 0
Elokuvalla pitää olla juoni.
Friikki
Huono 0
Mut sen leffan joutuu katsomaan sit sata kertaa, aina eri vinkkelistä?

Mitä jos klikkaa bussikuskin naamaa ja sit näkee vaan ruuhkia koko elokuvan ajan?
hölmö
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Ruotsin piraattipuolueella mahdollisuus useisiin EU-paikkoihin

27.05.2009 Gallupit lupaavat Ruotsin piraattipuolueelle jopa kahdeksan prosentin kannatusta. Se riittäisi useisiin paikkoihin EU-parlamentissa.

.