SuomiTube elää Jungnerin haaveissa

17.2.2010 08:30 Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner on sitä mieltä, että suomalaisten viestintätalojen olisi hyvä tehdä yhteistyötä ja luoda eräänlainen SuomiTube, jotta angloamerikkalainen mediatulva ei hukuttaisi kaikkea alleen.
Suomalaisten medioiden pitäisi liittoutua, sillä suurin uhka tulee ulkoa, uskoo Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner. Yhteistyö olisi sekä strategista että sisällöllistä.
Jungner esittää arvionsa kiinteistö- ja rakennusalan ammattilaisten tuoreessa Locus-lehdessä.
– Se olisi tosi vahva palvelu, joka pystyisi kilpailemaan tasapäisesti YouTuben kanssa, Jungner sanoo haastattelussa.
Jungnerin mukaan palvelussa olisi sekä Ylen tuotanto että arkistot ja kaupallisten toimijoiden tuottama sisältö.
– Ylelle palvelun arvo olisi siinä, että se olisi ilmainen väylä tuoda sisältöä kansalaisten käytettäväksi. Kaupallinen logiikka hoitaisi jakelun.
Palvelu voisi Jungnerin mukaan olla mainos- tai maksurahoitteinen.
– Suomalaisten mediatalojen säilyminen vahvoina on todennäköisintä mallissa, jossa Yleisradio ja kaupalliset mediatalot tekevät yhteistyötä. Suurin uhka tulee ulkopuolelta.
Jungnerin mielestä minkään mediatalon ei pitäisi luottaa brändinsä säilymiseen. Mikään ei kestä ikuisesti. Jungner nostaa esimerkeiksi katoavaisuudesta hakukone Alta Vistan ja Netscape-selaimen, jotka aiemmin olivat oman alansa johtavia brändejä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia
10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.
Kolme vuotta sitten
Sony Ericssonilta kaksi uutta kamerapuhelinta
10.02.2009 C903 ja C901 ovat Cyber-shot-sarjan uusimmat tulokkaat.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
172 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
31 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
20 e
HP Compaq 8200 Elite SFF (Core i5-2500, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
20 e
Lenovo ThinkStation D20 (Xeon E5640, 8 GB, 500 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (13)
Taaperolla lienee taka-ajatuksena joku uusi pakollinen suomituubi maksu mediamaksurosvouksen lisäksi.
Tämä onnistuisi vain ja ainoastaan vain jos jokainen videoklippi tarkastettaisiin etukäteen ja hyväksyttäisiin. Mutta tämä olisi jo täyttä sensuuria.
Jungner, yritä nyt ymmärtää että tässä ajassa, käyttäjät hallitsevat sisällöntuottoa,eivätkä yritykset. Ja onnea vaan saamaan useat viestintätalot tähän suomitube-ideaan mukaan, hajoile kokouksissa ja paperisodassa.
Kansa pitää kyllä huolen siitäkin asiasta seuraavissa vaaleissa.
Jos jokin puolue ottaa vaaliteemoikseen. Mediamaksun vastustamisen(nykymuotoiseksi epäreiluksi kaavaillun) ja Suomen maahanmuuttopolitiikan ja tukien järkeistämisen, niin kyseinen puolue on vaalivoittaja ja hallituksessa.
Oli sen nimi sitten Perussuomalaiset tai joku muu.
Alta Vista jäi Googlen jalkoihin yksinkertaisesti koska Googlen palvelu oli kaikin puolin parempi (paremmat hakutulokset, nopeammin, vähemmällä mainonnalla).
Toinen katosi koska MS:llä on valta, toinen puhtaasti markkinoiden ehdoilla. Kumpikaan ei oikein sovi tähän.
Junger potkii Suomen kaupallista mediaa päähän kilpailemalla verovaroin niiden kanssa katsojista. Nyt pitäisi jotenkin liittoutua?
Ylellä on jo Areena (joka vihdoin ei enää sido kansaa MS:ään), jatkakoon verovarojen käyttöä siihen jos kansallinen etu vaatii.
Youtube on jo olemassa, käyttäkää sitä.
SuomiTuben voisi toteuttaa vaikka käyttämällä Miroa. Sinne vaan kanavat ja enkoodaa videoklippeihin alkuun ne mainokset koska niillä ne Salkkarit ja vastaavat rahoitetaan. Ja jos halutaan jotain lisäominaisuutta niin sorsat on jaossa, saa muokata ja toimii/saa toimimaan joka paikassa. Tosin kuin vaikka joku Flash Player.
Se kyllä on totta, katsoja on kuningas nykypäivänä ja se valitsee mitä katsoo ja mistä katsoo. Katsojapaon välttämiseksi pitää siirtyä mahdollisimman nopeasti järkevään tekniikkaan mitä ihmiset tykkää käyttää ja kaikkien toimijoiden kannattaa mennä kerralla yhtenäiseen tekniikkaan ja yhdessä myös tehdä kehitystyötä sisällön jakamisessa, että voidaan yhdessä myös markkinoida sitä tekniikkaa kun ihmiset on kuitenkin yleisesti ottaen liian tyhmiä itse tajutakseen. Helpottaa valtaväestöä kun tietää kaikkien kanavien toimivan samalla tavalla.
2] Onko tekijänoikeudet yhtäkkiä poistuneet? Tähän saakka ne ovat olleet ainoa este kyseiselle puuhalle.