Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Twitter sirkuttaa 50 miljoonan viestin päivätahtia

23.2.2010 11:16 Mikroblogipalvelu Twitterissä julkaistaan 50 miljoonaa viestiä päivässä eli kuusisataa viestiä sekunnissa.

Twitterin 50 miljoonan viestin päivävauhdista kertoo palvelun analytiikkajohtaja Kevin Weil. Hän kertoo, että vielä vuosi sitten tammikuussa tweettejä kertyi 2,5 miljoonaa päivässä.

Weil korostaa, että luvuista on puhdistettu roskaviesteiksi tulkittu sisältö. Voi silti pohtia, onko ihmisillä tähdellistä kerrottavaa 50 miljoonan viestin arvosta joka päivä.

Lisäksi on varoiteltu, että esimerkiksi harmittomalta tuntuva ilmoitus omasta sijainnistaan voi johtaa ikävyyksiin.

Mikroblogi on kuitenkin osoittanut arvonsa nopeana tiedonvälittäjänä esimerkiksi Haitin maanjäristyksen aikaan.

Twitterillä on arviolta yli 75 miljoonaa käyttäjää. Moni heistä ei kuitenkaan kirjoita palveluun mitään.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (3)

Huono 0
"Twitterillä on arviolta yli 75 miljoonaa käyttäjää. Moni heistä ei kuitenkaan kirjoita palveluun mitään"

Monella heistä siis on muutakin elämää kuin juoruta maailmalle milloin kävi vessassa ja milloin teki sitä ja tätä.
Huono 0
Voihan Twitteriä käyttää muutenkin kuin kirjoitteluun. Minä esim. lukitsen työkoneen Twitterin avulla jos satun pidemmäksi aikaa pois koneen luota.
Huono 0
Voihan Twitteriä käyttää muutenkin kuin kirjoitteluun. Minä esim. lukitsen työkoneen Twitterin avulla jos satun pidemmäksi aikaa pois koneen luota.

Wau. Mulla työkone tekee sen automaagisesti.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Suomen verkkopuolustus: ota tästä kokardi ja vyö

11.02.2009 Jyrki Kasvi ilmaisi pettymyksensä uuteen turvallisuuspoliittiseen selontekoon sen lähetekeskustelussa tänään. Hän pelkää verkkopuolustuksessa olevan käytössä niin sanottu Cajanderin malli.

.