Yle Areena pääsee televisioon

Yle ja Elisa miettivät tulevaisuuden televisionkatselua.
Kuva: Lehtikuva
31.3.2010 14:55 Yleisradio pyöräyttää televisiossa esittämänsä ohjelmat internetin kautta takaisin televisioon Elisan avustuksella.
Elisa Viihteen katsojat saavat ilman lisämaksua pääsyn Yle Areenan videovalikoimaan suoraan televisiosta käsin. Elisan ja Ylen sopimus käsittää pääsyn noin 200 tuoreeseen ja suosittuun televisio-ohjelmaan. Areenan sisällöt ovat katsottavissa Elisa Viihteessä broadcast-lähetyksen jälkeen keskimäärin noin viikon ajan.
Yhteistyön tavoitteena on kerätä kokemuksia ja luoda edellytyksiä tulevaisuuden televisionkatseluun.
Ajatus tv-ohjelmien kierrättämisestä takaisin televisioon tällä tavalla voi tuntua oudolta. Hyötyä siitä voi olla, kun ohjelmien katselua varten ei tarvitse vaivautua tietokoneelle tai kun ohjelma on jäänyt nauhoittamatta televisiosta.
– On varmaa, että esimerkiksi lapsiperheissä se, että lastenohjelmia voi katsoa televisiosta silloin, kun parhaiten sopii, on merkittävää. YLE tuo Areenan tulevaisuudessa laajasti saataville erilaisiin uusiin käyttöympäristöihin, Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner lupaa tiedotteessa.
Tämä on
kokeilu
Elisa ja Yleisradio tuovat selvästi esille, että kyseessä on kuuden kuukauden kokeilu. Sen jälkeen yhtiöt päättävät mahdollisesta jatkamisesta.
Elisalla oli Viihde-palvelussaan aikaisemmin tarjolla tv-ohjelmien automaattinen tallennus 36 tunniksi. Yhtiö sulki palvelun tässä kuussa ja sai aikaan vihaisen asiakaspalautteen ryöpyn.
Yle Areenaa on voinut aikaisemmin käyttää tietokoneen ohella myös matkapuhelimella.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (33)
mulla on saunavisio ja se vaan on lähinnä tallennin ellei sitte jaksa väsätä jotain härpäkkeitä sen sisäiseen selaimeen joka on aika tuskallista :)
Yhden koodaajan viikon palkka.
Eikös toi elisa viihde ole justiinsa sama kuin saunavisio vai olenko käsittäny väärin?
Yle aikoo siirtyä vielä laadukkaampaan videoon myöhemmin, mahdollisesti jo tänä vuonna. Huhtikuussa tuleva 750 kilobitin video on laskettu vielä niin, että megabitin kiinteän laajakaistaliittymän pitäisi riittää katseluun.
Lahden mukaan ei ainakaan toistaiseksi onnistu se, että video skaalautuisi ylöspäin sitä mukaa, mitä nopeampi yhteys on käytössä. Hallinnan ja kustannusten takia Ylessä ei myöskään ole aikeita palata malliin, jossa videosta voisi valita useita eri versioita." -TK
Ei ole Yle kuullut Silverlightista, johon muut on siirtymässä!? ..no mikäs se on toisten rahoilla mellestää ja mnennä pe..e edellä puuhun.
Silverlightiin muka muut siirtymässä? Ehei! Missä muka käytetään Silverlightia? Itse en ole törmännyt yhteenkään sivustoon/palveluun jossa sitä käytetään. Youtube siirtyy MP4-videoihin jotka toimii html5:n kautta. Flash pysyy ehkä jossain palveluissa mutta kyllä toi Silverlight on yks suuri vitsi, sitä ei varmaan muualla tavata kuin Microsoftin omilla sivuilla.
En oikein ymmärrä silverlight höpinöitä tämmöisessä yhteydessä. SL on flashin kaltainen framework joka tukee VC-1 ja h264 videoita. Mitä sillä saavutettaisiin flashiin verrattuna ei ainakaan minulle aukea. Skaalaantuuko 1080p VC-1 video puhelimella esitettäväksi, hieman epäilen kumminkin.
Ymärrä nyt hyvä mies ettei se SL ole mikään videoformaatti. Toimmihan h.264 vaikka aatamin aikuisella piirisarjalla jos potkua riittää, ei SL tähän mitään lisäarvoa tuota.