Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Google se jaksaa hauskuuttaa

Google syöttää silliä olan takaa.
Kuva: Kirsi Salovaara/Taloussanomat

1.4.2010 14:45 Kiinnostaisiko katsella katukuvia kolmiulotteisina, tai YouTube-videoita tekstimuodossa? Entä miltä kuulostaa ajatus tallettaa verkkoon datan lisäksi myös fyysisiä esineitä? Eläimetkin muuttuvat ymmärrettäviksi Googlen käännöspalvelulla.

Internet-yhtiö Google ottaa aprillipäivästä kaiken irti. Vuosien perinne jatkui tänä vuonna peräti 14 enemmän tai vähemmän uskottavalla jekulla.

Yhtiö esitteli muun muassa, miten Street View -katukuvat pomppaavat ulos ruudusta, tai kuinka YouTube-videot saa näkymään ascii-tekstinä.

Fysiikan rajoja rikkova uutuus on esineiden, kuten avainten tai kaukosäädinten, lataaminen Googlen Docs-palveluun vain kymmenen sentin kilohintaan.

Google selvittää videossaan, miten eläinten kieli kääntyy ihmisten ymmärtämäksi englanniksi Google Translator for Animals -nimisen Android-mobiilisovelluksen avulla.

Toinen video hahmottaa yhtiön Wave-palvelun uutta ominaisuutta, jossa ihminen tulee vilkuttamaan käyttäjälle, kun hän on saanut uuden sähköpostiviestin.

Palvelu tosin vaatii vielä hiomista, sillä tämä vilkuttelija tuppaa käymään iholle liiankin aggressiivisesti. Onneton Wave-käyttäjä yrittää karistaa vilkuttelijaa kannoiltaan kuin takavuosien "Teuvo pelastaa" -sketseissä konsanaan.

Google on
Topeka

Googlen aprillipilat eri vuosilta on eritelty Wikipedia-artikkelissa.

Tänä vuonna Google väitti myös muuttaneensa nimensä Topekaksi ja esitti hakutulosten hakuajat eriskummallisissa yksiköissä. Haku saattoi esimerkiksi kestää 1,21 gigawattia.

Toimiiko Googlen haku siis vuokondensaattorin varassa?

 

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (17)

suomessa onneksi aprillipäivä ympäri vuoden. ainakin arkadianmäellä. dementikkojakin siellä iso osa.
äänestäkää samat pellet aina vaan
Huono 8
Jaa-a, enpä usko, että tuo tänään ilmestynyt 3D-näkymäominaisuus StreetView näkymään on mikään aprillipäivän pila. Kyseessä saattaa olla uusi feature. Se kun näyttää hienolta ja toimii ihan oikeasti.

Kokeilkaapa. maps.google.com ja otatte streetview näkymän ja sen jälkeen 3D.
kaikki tuskin aprillipiloja
Huono 1
Hallitus on ilmoittanut, että kansainvälistymiseen, tuotekehitykseen ja keskeisten kaupunkiseutujen kehittymiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Yrittäjyys sekä riskinotto saavat veroetuja, ydinvoimasta päätetään nopealla aikataululla investointien helpottamiseksi, maataloustukien tarvetta mietitään uudestaan ja aluepoliittisten miljardien tehokkuutta tarkastellaan jatkossa todella tiukasti.

Turvetta ei nähdä enää ympäristöystävällisenä vaihtoehtona. Työssä jaksamista kehittämällä onnistutaan välttämään eläköitymistä, vientiä pyritään kehittämään pitkäjänteisesti, työttömyys saadaan laskemaan ja velkaantumista pystytään rajoittamaan.
Damn, olikin huhtikuun ensimmäinen.
Huono 4
Jaa-a, enpä usko, että tuo tänään ilmestynyt 3D-näkymäominaisuus StreetView näkymään on mikään aprillipäivän pila. Kyseessä saattaa olla uusi feature. Se kun näyttää hienolta ja toimii ihan oikeasti.Kokeilkaapa. maps.google.com ja otatte streetview näkymän ja sen jälkeen 3D.

Joo ja sitähän voi katella 3d:nä jo nyt. Kuten muitakin sivuja. Laitat vaan ajurit koneelle ja lasit päähän!
Juu u!
Huono 0
Osuva otsikko. Eritoten Googlen Kiinan-seikkailun jälkimainingeissa.
Way to go, dorks!
Huono 0
on suomessakin se kestoaprillipila että työvoima on valtion erityisessä suojeluksessa (mitä sitten tarkoittaneekin).
kaakki9876
Huono 2
Myllysilta: matti ja seppo eiku teppe(nene(:

toivon ja rauhan aviokriisi:
toivosta tuli rauhaton ja rauhasta toivoton= ahtitsaari sovittelukö ???
läskiäinen
Huono 7
No jopas on, amerikalais pellet keksii kaikkea.
isanonkomitä
Huono 3
Jaa-a, enpä usko, että tuo tänään ilmestynyt 3D-näkymäominaisuus StreetView näkymään on mikään aprillipäivän pila. Kyseessä saattaa olla uusi feature. Se kun näyttää hienolta ja toimii ihan oikeasti.

Kokeilkaapa. maps.google.com ja otatte streetview näkymän ja sen jälkeen 3D.

Niin. Miksi se olisi aprillipila. Hyvä ominaisuushan tuo on, jos on 3d lasit
glasses
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

Kultaiset kädenpuristukset purivat Siemensillä

26.05.2009 Monialakonserni Siemens onnistui saattamaan yt-neuvottelut päätökseen ilman irtisanomisia. Työntekijät valitsivat eropaketteja.

.