Maitomies: Autotallimurto Googlen kuvien syytä

Kuva: Ralph Orlowski/Bloomberg News
13.4.2010 13:35 Isossa-Britanniassa vaikuttava maidonjakelija arvelee, että Googlen julkaisemien katukuvien takia hänen autotalliinsa on yritetty murtautua useita kertoja.
Maidonjakelijan mielestä murtomiehet ovat käyttäneet hyväkseen Googlen katukuvia. Googlen kameroilla varustetut kuvausautot kiertelivät Britanniassa miehen asuinkaupungissa Bradfordissa ja tallensivat kuvia maidonjakelijan kotiosoitteesta.
Street View -kuvista näkyy maitomiehen kotipiha. Kuvissa maitomies pesee painepesurilla pihan ajotietä. Hänen vierestään näkyy autotalli, jonka ovi on avoinna. Autotallista voi nähdä muun muassa pesukoneen ja maastopyörän.
Google on peittänyt kuvasta miehen kasvot ja auton rekisterikilven, mutta ei näkymää avoimeen autotalliin.
Varkaat murtautuivat viime kuussa autotalliin. He veivät tallista 350 puntaa maksavan pyörän. Murtomiehet yrittivät tunkeutua talliin vielä parina seuraavana yönä.
Maitomies syyttää Googlen katukuvia tapahtumista. Hänen mielestään Googlen kuvat loukkaavat yksityisyyttä. Mies harkitsee oikeustoimia Googlea vastaan.
Googlen edustaja sanoo paikallisessa lehdessä, että on väärin syyttää Googlea autotallimurrosta. Googlen katunäkymät toimivat yli 20 maassa eikä vielä missään ole yhdistetty kuvia rikollisiin tapahtumiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (20)
Rosvojen viemien tavaroiden top 3:
- Maastopyörät
- Pesukoneet
- Painepesurit
;)
;)
Ja ilman Google Mapsia ei varmasti voisi kävellä kyseisellä kadulla ja nähdä ihan omin silmin mitä siellä autotallissa on :)
Etsi kotisi Street Viewillä, listaa pihassa näkyvät esineet (lapio ja kukkaruukkua kelpaa), "hävitä ne" ja vaadi googlelta 10 ziljoonaa korvauksia.
;)
Ja ilman Google Mapsia ei varmasti voisi kävellä kyseisellä kadulla ja nähdä ihan omin silmin mitä siellä autotallissa on :)
voi mutta tälläiset epäilyttävät henkilöt ilmoitetaan poliisille hyvin pian. ja omasta mielestä googl on osatekijä murtoihin vaikkei sitä voi u maalaisjärjellä selittää..
sit ku vastaavia tapauksia tulee niin google tiukentaa vähän yksityisyyttä