Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Ubisoft luopuu paperisista ohjekirjoista

20.4.2010 09:06 Pelijulkaisija Ubisoft lakkaa painamasta paperisia ohjekirjoja. Ohjeet löytyvät digitaalisessa muodossa pelipaketin dvd:ltä.

Ranskalainen Ubisoft ilmoittaa lopettavansa paperisten ohjekirjojen painamisen ja siirtyvän videopeleissään pelkästään digitaalisiin ohjeisiin.

Ensimmäinen tällainen peli on jouluksi ajoitettu Shaun White Skateboarding, uutispalvelu Gamasutra kertoo. Julkaisija kuvailee päätöstään ympäristötietoiseksi.

Videopelien paperiset ohjekirjat ovat pelien yksinkertaistuessa ja valtavirtaistuessa ohentuneet usein pieniksi ja pintapuolisiksi läpysköiksi silloinkin, kun kunnolliselle nivaskalle olisi ollut tarvetta. UbiSoft väittää päätöksensä parantavan tilannetta, sillä sähköisistä ohjekirjoista voidaan tehdä paperiversiota rikkaampia.

Vaan oli paperisillakin manuaaleilla paikkansa – ainakin 1980-luvulla. Vai muistaako kukaan enää esimerkiksi Microprosen lentosimulaattorien paksuja, mutta viihdyttäviä ohjekirjoja?

Rohkeampi askel kohti vihreyttä olisi fyysisestä mediasta eli dvd:stä luopuminen. Moni pelaaja on nykyään valmis imuroimaan pelinsä internetin latauskaupoista kuten Steamista.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (7)

Huono 0
Dvd:stä on varmaan vaikea luopua niin kauan kuin ihmiset haluavat sen paketin käteensä. Minä ainakin haluan. Asentelen pelejä uudestaan, kone saattaa vaihtua jne enkä halua niitä hakea joka kerta netistä uudelleen. Useimmiten poltankin itse sen asennusmedian talteen jos netistä täytyy isoja patseja tai muuta hakea. Pieni hinta mutta iso ajansäästö. Varsinkin kun illalla tekee mieli asentaa joku vanha peli uudestaan niin netistä hakemalla pelaminen menisi seuraavan päivän puolelle.

Manuskoista kyllä olen samaa mieltä. Harvemmin niitä jaksaa edes selata läpi. Yhdentekevää tietoa joka on koottu vain jotta manuaali on saatu tehtyä. Sitä paitsi manuskat monesti ovat vanhentuneita kun peliin on tullut pari patsia ja antavat jopa väärää tietoa.
Huono 0
Eiii... Fyysisesti hiplattava tavara vähenee. Vaikka täytyy myöntää ettei niillä ohjekirjoilla mitään tee. Silti on kiva saada jotain fyysistä vastinetta rahoilleen. Vaikka soisi pc puolella, ettei pelaaminen vaatisi sitä dvd levyä asemassa (osassa ei vaadi).
Huono 0
Steam on kallis. Suosin fyysisiä paketteja jotta kilpailu säilyy. Monopoli johtaa riistohintoihin.
Peelo
Huono 1
Luontoa säästyy.
hyvä hyvä
Huono 0
RTFM!
Toinen kone viereen?
Huono 0
Muistaako kukaan vanhoja Ultima 4, 5 ja 6 paketteja, joissa tuli kaikenlaista roinaa vaikka kuinka paljon.

Kankaiset kartat, pari ohjekirjaa tyylitellylle paperille painettuna, kuukiveä, kaulakoru-Ankhia, jne.

Joskus toivoisi vielä näkevän vastaavia. Tai no, kaippa nuo 80 euron special collector's editiot on nykyään niitä vastaavia.
Ultima6 kuusnepalla se vasta oli jotain.
Huono 0
"Tietoturvatutkijoiden Jeremy Conwayn ja Didier Stevensin tunnetuksi tekemien haavoittuvuuksien erikoisuutena on, että ongelma ydin piilee pdf-tiedostomuodon määrittelyissä. Pdf-tiedostoihin voidaan sisällyttää tekstin ja kuvien lisäksi myös suoritettavaa ohjelmakoodia. Sen avulla pdf-tiedosto voi toimia ikään kuin pienenä sovelluksena.

Pdf:n kehittäneen ohjelmistoyhtiö Adoben edustajan Computerworldille lähettämän viestin mukaan kyseessä on "voimakas toiminnallisuus, joka sisältää myös riskejä, jos sitä käytetään väärin". Yhtiö ei ole ainakaan toistaiseksi ilmaissut aikovansa tehdä muutoksia tiedostomuotoon."

Tämän luettua tulee paperille painettu ohjekirja hyvään arvoon. PDF-tiedostot voivat sisältää haitallista koodia. Tuo lainattu teksti löytyy kyllä netistä.
suosin painettua ohjekirjaa
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Heidi Hautala: Lex Nokian puolustus lähellä murtumista

11.02.2009 Lex Nokia kerää kärkevää kritiikkiä uusilta tahoilta lähes päivittäin. Vihreiden kansanedustaja Heidi Hautala perustaa oman vastalauseensa KRP:n tuoreeseen kannanottoon. Hän esitti It-viikolle arvionsa lain kohtalosta.

.