Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

IS: Pilaoperaatio nosti Kari Tapion Spotifyn huipulle

Spotify toimii nykyisin myös useissa matkapuhelimissa.
Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

18.6.2010 10:41 Suomalaisen iskelmälaulaja Kari Tapion kappale Juna Kulkee on noussut Suomen kuunnelluimmaksi kappaleeksi Spotify-musiikkipalvelussa, kertoo Ilta-Sanomat. Lehden mukaan Tapion nousu listahuipulle johtuu nettimeemistä.

Ilta-Sanomien uutisen mukaan nettisivuilla sekä erilaisissa yhteisöpalveluissa on kehotettu ihmisiä laittamaan Kari Tapion kappale toistumaan soittoon yön ajaksi.

Esimerkiksi Naurunappula-palveluun on ladattu kuva, jossa tarjotaan yksinkertaiset ohjeet Tapion Spotify-näkyvyyden parantamiseen.

Netin humoristit ovat aikaisemminkin nostaneet erilaisia yllätysnimiä kilpailujen kärkeen.

Edellinen vastaavantyyppinen yllätys koettiin, kun Tangomarkkinoiden esikarsinnan yleisöäänestyksen voittajaksi kohosi 70-vuotias Mauno Hakkila.

Netin vääräleuat ovat saaneet ujutettua virheellisiä tietoja Spotifyyn myös aiemmin. 

Lokakuussa Digitoday kertoi, että laulaja Antti Tuiskun Minun Jouluni -joululevyn nimi oli Spotifyssä virheellisesti Minun Pedofiliani. Levy-yhtiön kuultua asiasta Spotify korjasi virheen.

Musiikkipalvelun mukaan virhe sisältyi All Music Guide -palvelusta kopioituihin Tuiskun biografiatietoihin. All Music Guiden tiedot olivat taas ilmeisesti peräisin avoimesta Wikipedia-tietosanakirjasta. 

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (17)

Huono 0
Paljonko Kari Tapio tienaa tällä pilalla? Onko kenelläkään hajua mitä artistille maksetaan per soittokerta?
jj
Paljonko Kari Tapio tienaa tällä pilalla? Onko kenelläkään hajua mitä artistille maksetaan per soittokerta?

Artisti ei tienaa paljoa mitään, vaan raha menee levy-yhtiölle.
Huono 0
no paljonko se levy-yhtiö tienaa per soittokerta?
wanna be producer
Artista saa suurin piirtein 0,000113 euroa per soitettu biisi(sonylla). Muilla ei voi olla paljoa enempää tai vähempää.
Jarno
Huono 7
notta Kario Tapiohan se :DDDD

wtf! learn to type!

dumdidumdum
Huono 0
Levy-yhtiö tienaa soittokerrasta kenties pennin. Maksaja on se helposti jymäytettävä mainostaja joka luulee että karitapion yökuuntelijat ostavat hänen tuotteitansa.
Janne Pirinen
Huono 6
Levy-yhtiö tienaa soittokerrasta kenties pennin. Maksaja on se helposti jymäytettävä mainostaja joka luulee että karitapion yökuuntelijat ostavat hänen tuotteitansa.

Jep ja ilmaisilla spotifyillähän tota rullataan eli kukaan ei tee rahaa vaikka suosiota tulee ( pc käytössä )
Spöräbure
Huono 0
Jep ja ilmaisilla spotifyillähän tota rullataan eli kukaan ei tee rahaa vaikka suosiota tulee ( pc käytössä )
Eli meinaat että ihan ilmaiseksi Spotify soittaa niitä mainoksia?
Jarno
KUVALAUDALTA TÄÄ LÄHTI EIKÄ MISTÄÄ NAURUNAPPULASTA
Nyymi
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Helsingin palvelut saa Google Earthiin

27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.

.